Toinen viikko jo Synarellaa menossa... Nyt alkaa vaikuttamaan - nimittäin mielialaan. Olen apaattinen ja alakuloinen. Juuri sitä, mitä jouluna kaivataan! Kaikki on ihan hyvin - jouluvalmisteluja on ihan kiva tehdä, mutta silti... :)

Miehenikin oli jo huolissaan, kyseli kovasti, että mikä se Hapua niin masentaa... :) Niin, muuta syytä ei löytynyt kuin nuo hiton niiskaukset! No tänään alkaa sitten joulun työyöt, eli eiköhän siinä tahdissa pääse alakulo unohtumaan...

Joulu on lapsettomalle kovaa aikaa, ainakin itse olen huomannut ajattelevani asiaa taas entistä enemmän. Ei ole sitä, kenelle joulua tekisi, ostaisi lahjoja (lelukuvastoista, joita tippuu alati postilaatikosta muistuttamaan) ja kenen iloa joulusta seuraisi. Sitten postilaatikosta tipahtaa sukulaislasten tonttunaamat postikortissa - minäkin haluaisin, kiitos! Ajattelin, että jos vielä ensi jouluna ollaan samassa pisteessä lapsettomuuden ihanassa viidakossa, niin painatan omasta naamastani tonttukuvat - laitetaan niitä sitten sukulaisille! Siinä olisi heille ihmettelemistä! :) Toisaalta luulen ja toivon, että joku ratkaisu näihin lapsettomuusasioihin saataisiin ensi vuoden aikana - en halua enkä voi loppuelämääni viettää tällaisessa kummallisessa välitilassa... Luulin tosin viime jouluna, että ratkaisu asioihin saataisiin tänä vuonna - niin vähän vielä silloin näistä asioista tiesi...

Nyt täytyy rientää suklaapiirakan tekoon, että saan vihdoin kinkkuni uuniin! Eli kiireistä joulunalusta vietetään - täytyy saada hommat hoitoon ennen töihin menoa! Joulumieltä nostattamaan (piirakan ohella)! :)

Kolmas synarella aamu... Tässähän tämä menee! On ollut niin kiireinen viikonloppu, ettei ole edes ehtinyt "kauhistelemaan" sivuoireita saati tunnustelemaan muutoin lapsettomuusasiaa. Lokikin on jäänyt niin vähälle huomiolle. :) Mutta mikä kivointa, Hapun uusi koti alka näyttää jo kodilta!

Niiskautus synarellaa aamusta ja illasta ei paljon onneksi joulukiireitä lisää - kunhan vain muistaisi aikataulun. Onneksi on puhelin muistuttamassa... :) Ainakin näin niiskauksien alussa ei ole yhtä pahoja päänsärkyjä ollut kuin ensimmäisellä kerralla... kaksi yötäkin on mennyt ilman painajaisia. Olisiko toinen kerta helpompi!

Tällä viikolla onkin vain pari yötä töitä ja sitten joulu menee töissä (rahat kiiluvat silmissä)... Toivottavasti on viimeinen joulu töissä pitkään aikaan, saisi viettää sitä sitten ihan oman perheen kanssa.

Hyvässä mielessä pelottavan moni tiineenä talviaikaan -projektilaisista on plussannut (tai muutoin hyvissä asemissa)! Mieleen hiipii pelottavia ajatuksia, että olenko minä se, joka jään yksin roikkumaan ja odottamaan seuraavia projekteja. Olen kyllä todella aidosti onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka vaikean lapsettomuuden kohtaamisen jälkeen saavat oman vauvan! :)

Synarellat pääsen aloittamaan jo viikonpäästä lauantaina... Kivaa! :) Pelkäsin, että klinikan joulutauko osuu pahaan saumaan, mutta onneksi turhaan! Munien kasvattaminen alkaa sitten näillä näkymin uutena vuotena. Viikolle 3 menisi munasolujen keräys... Eli uusi vuosi uudet kujeet! Jännät ajat edessä :)

Mieli on intoa täynnä - josko nyt onnistumme! Kaikkemme ainakin tehdään. Puregonin tilalle vaihdetaan Menopur - joillekin kuulemma sopinut paremmin. Toivottavasti minulllekin. Lääkkeiden laimennoksia tulee enemmän, mutta se on sama kuin toisi töitä kotiin. E i haittaa...

Tässä kierrossa on komea munarakkula kasvanut taas ihan spontaanisti - ovulaatio olisi ilmeisemmin jo huomenna. Luomusti voi aina toivoa ja yrittää onnistuvansa (ja pohjimmiltaan kivaa puuhaahan se yrittäminen on)! Toivo on kuitenkin asetettu sinne ivf:n avulla onnistumiseen - luomuun ei enää edes jaksa tosissaan uskoa. Tammikuun lopulla näemme - tuleeko meistä äiti ja isi vuosimallia ONNIESTERI - 09. Siihen on enää vain hetki...

Uusi (toivottovasti Synarella) kierto alkoi torstaina... Edellinen kesti vain 19 päivää?! Mihin katosi säännöllisyys 24-25pvää?! No ainahan on se luonnollinen vaihtelu, josta lääkärit aina puhuu...

Joka tapauksessa menen perjantaina lääkäriin - katsotaan onko maaperä otollinen Synarellan aloittamiselle tässä kierrossa... Alkuperäisissä suunnitelmissa Synarellan aloitus olisi ollut jouluna - nyt kierto aikaistui monella päivällä - mitenköhän se vaikuttaa aikatauluihin? Klinikallamme ei kyllä ole kummoisia joulu/uusivuosi taukoja, mutta aikatauluasia huolettaa silti... Hullua huolehtia - perjantainahan sen sitten kuulisi... :)

Uutta kotia sisustetaan kovaa vauhtia - lokikin on huonolla hoidolla ollut jo kauan... Toivottavasti pääsemme muuttamaan ennen joulua, niin saisi aloittaa sitten hoidot rauhassa uudessa kodissa. Remontoinnista ja sisustuspuuhista on ollut se hyöty (paitsi että on kivaa) mutta ei myöskään ehdi ajatella näitä kuvioita... :) Joulukin on tulossa....!

Tänään sain FSH ja kilpirauhaskokeiden tulokset. Eikä niistä mitään selittävää laiskoille munille löytynyt! Toisaalta hyvä asia, toisaalta huono. Jotenkin toivoin, että syy olisi löytynyt kilpirauhasen toiminnasta. FSH arvo oli jopa hieman laskenut (ennen 8, nyt alle) ja kilpirauhasen toiminta täysin normaalia... Syy munien laiskuuteen jäi siis edelleen hämäräksi...

Mies on taas toisella puolella palloa työmatkalla... Ikävä on kova, tuntuu todella tylsältä olla yksin... Kaipaisin hänen läsnäoloaan - olen huomannut, että mitä pidemmälle tämä lapsettomuusasia etenee, sitä "riippuvaisemmaksi" mieheni tuesta olen tullut. Olemme todellakin lähentyneet hurjan paljon tämän asian vuoksi - emme varmasti olisi näin läheisiä ilman tätä kokemusta! (tämä koettelee, mutta vahvistaa) Töissäkin oli taas kummaa kinaa asioistani... Kuten olen kertonut aiemmin, hoidetaan osastollani potilaita, joiden lääkityksille altistuminen voi alentaa hedelmällisyyttä. Olen sopinut pomoni kanssa, ettei minun tarvitse näiden potilaiden hoitoon osallistua... Nyt taas viikonloppuna, minut "pakotettiin" näihin töihin, uhkailtiin, että asioistani tulee nyt keskustella isolla foorumilla ja etten voi enää olla hoitamatta näitä potilaita, koska olen ollut jo niin kauan... Aamulla keskustelin sitten pomoni kanssa ja hän on ihanan ymmärtävä - minun asiat ovat henkilökohtaisia, eikä näitä nyt tarvitse puida kaikkien kesken! Olen hänen päätöksellään edelleen vapautettu tiettyjen potilaiden hoidosta! :) Paha mieli kuitenkin jäi taas kollegoideni käytöksestä - eivätkö he ymmärrä, että jos en halua asiasta puhua, on se varmaankin niin henkilökohtainen ja vaikea, että jättäisi minut rauhaan... Kaikkea ei työkavereidenkaan tarvitse minusta tietää, vaikkakin muuten suht avoin ihminen olenkin!

Nyt on muutama päivä vapaata, loppuviikkoa ei malttaisi odottaa, silloin mies tulee kotiin! Pääsemme suunnittelemaan sitten todenteolla uuden kodin remonttia ja muuttoa! Ihan kivoja asioita siis luvassa ennen joulua! Uusi hoitokertakin ehtii taas pyörähtää käyntiin! :)

Tein tänääm SEN surullisen kuuluisan testin, josta kaikki toivovat kahta viivaa (ainakin samassa tilanteessa olevat)... No yllätys, yllätys... Yksi viiva. Eli tiineenä-talviaikaan projektilla mennään eteenpäin.

Mieli on tietysti alakuloinen, mutta pakko vain hyväksyä tosiasiat! Ei auta jäädä taas maahan makaamaan potkittavaksi, ei se ainakaan tilannetta paranna! Nyt pieni tauko hoidoissa - ja uudella innolla alusta taas!

Se "oma elämä", josta edellisessä kirjoituksessa mainitsin taitaa alkaa muutolla ja remppahommilla... Uusi koti ja uudet kujeet edessä. Antaa ainakin muuta ajateltavaa ja pääsen taas sisustushommiin! Jospa tässä huushollissa oli jotenkin pahat henget ja uusi koti tuo onnea myös muilla rintamilla... :) toivottavasti!

jospa samalla uusisin vähän lokini ulkoasua... :)

No niin, viimeisiä päiviä Lugesteroneja menossa! Olo ei ole millään tavalla erikoinen, siis että jotain olisi tapahtumassa. Rinnat olivat älyttömän arat aina viikonloppuun asti, ja sitten ei juurikaan mitään. Hermo on ollut tavallista pinkeemmällä... Ei kuitenkaan mitään megaräjähdystä ole tapahtunut.

Eilen käytiin miehen kanssa klinikalla juttelemassa jatkosta. Päällimmäisenä viestinä jäi, että helppoa ei lapsen saaminen meille tule olemaan. Vielä kuitenkin jatketaan. Nyt ensimmäistä kertaa puhuttiin jo luovutetuista munasoluista ja lääkärin arvioinnista hoitojen jatkamisesta (onneksi vain ihan mainintana - ei varsinaisen mietinnän paikkana vielä). Ongelma on siis minun laiskat munasarjat. Tiukka hormonihoito tuottaa yhden munan, jota ei edes vielä ole kertaakaan päästy punktoimaan ja näkemään. IVF lyhyen kaavan mukaan ei meille lääkärin arvioinnin mukaan toimi... Eli nyt sitten välikierron jälkeen aloitetaan taas Synarella... Ihanaa, ystävämme synarella... Yökkö olo tuli jo pelkästä ajatuksesta! Mutta mitäpä ei tämän asian takia tekisi (tervetuloa päänsäryt, pinnan kireys ja painajaiset!)...

IVF menee tammikuun ensimmäisille viikoille - joulutauko hieman hidastaa hoitoja, mutta toisaalta hengähdys on ihan tarpeen. Tiineenä talviaikaan -projektiin ajankohta on ihan hyvä, jos projekti antaisi oman lisänsä onnea! Nyt välikierron aikana tarkistetaan FSH-taso ja kilpirauhasen toiminta. FSH oli tammikuussa 8, eli kuulemma sopii laiskoihin munasarjoihin. Kuitenkaan varsinaisia aikaistettuja vaihdevuosia ei olisi... Kilpirauhasen toiminta ollut ihan normaalia, kun silloin katsottiin, mutta lääkärin mukaan nykytiedon valossa kilpirauhasen toiminnan vähäiselläkin hidastumisella voi olla ratkaiseva merkitys hormonien toiminnassa. Mutta ensi viikon alussa siis nämä selviää!

Synarellat siis tämän tiedon mukaan alkaisi joulukuussa, ehkä juuri ennen jouluaattoa! Sitten pistokset uudenvuoden tienoilla. Pistoksista mietitään otetaanko Puregonin kaveriksi menopur?! Kuulemma toisten kohdalla jostain kumman tuntemattomasta syystä tämä kombinaatio voi auttaa munarakkuloiden kehittymisessä. No tämä vasta pohdinnan alla.

Vaikka nyt on siis sellainen fiilis, että tämäkin kerta meni huti ja seuraavaan on liian pitkä aika - ei mieliala ole vielä lässähtänyt. Se on kyllä kokemuksen mukaan odotettavissa, se miten voimakkaasti on vielä arvoitus...

Tajusin tässä yövuorojen aikana, että kai tässä on nyt alettava elämään ns. omaa elämää. Pakko yrittää jättää nämä lapsettomuusasiat hieman taka-alalle, koska tämä on ollut niin hallitsevaa. Elämään on löydettävä jostain muutakin sisältöä... mitä, niin se ei ole vielä selvinnyt. Nyt sain opiskeluni päätökseen ja siltä puolelta helpottaa! Liikunta, ulkoilu ja jokin uusi harrastus voisi olla se muu sisältö. No täällä varmasti tulen näitä muita sisältöjä pohtimaan. Toiveena ja hartaana sellaisena on edelleen oma ONNIESTERI. :) haikeana haaveilen...

Heräsin eilen aamulla klo 6, vasemmalla puolella alavatsalla tuntui järkyttävää kipua. Arvasin heti, että ovuloin. No menimme mieheni kanssa kuitenkin reippain mielin klinikalle punktiota varten, vaikka melkein jo arvasimme tuloksen. Ja totta, olin ovuloinut. Punktiokerta siis "säästettiin" ja lähdimme kotiin. Punktio jäi siis noin 3 tunnin päähän, näin lähelle emme ole vielä päässeetkään.

Pettymys oli tietenkin taas tyrmäävä. Hieman helpotti, kun osasin jo vatsakivusta päätellä, että mitään tuskin tapahtuisi. Meille tarjottiin mahdollisuutta inseminaatioon. Emme kuitenkaan siihen halunneet, koska lähes samaan tulokseen pääsisimme omalla yrityksellä (jos vain olisi hitunen onnea matkassa). Luget aloitan kuitenkin tänään, koska ehdin yhden antagonistin pistämään... Nyt sitten odotellaan, jos mitään ei nyt tapahdu, pidämme välikierron seuraavaksi mieheni työmatkan takia. Ja teki se viimeksikin hyvää, vaikka asian lykkääminen tuntuu todella tylsältä!

Nyt treenaamme itsemme hedelmällisesti huippukuntoon ja panostamme seuraavaan hoitoon täysillä! :) Käymme ensi kierrossa oman lääkärimme luona ja pohdimme yhdessä tilannetta ja jatkoa. Jos tässä nyt jotain on oppinut, on se kärsivällisyyttä. Enää emme mene henkselit paukkuen hoitoon, vaan nöyrästi. Olemme myös huomanneet, ettei asiat hosumalla parane. Välikierto voi olla hyväkin asia.

Nyt on se pelätty ultra takana. Eikä ole helppo juttu kyllä taas tämäkään. Se perjantaina näkynyt paksuseinäinen rakkula (jota epäiltiin kystaksi) on ilmeisesti munarakkula kuitenkin. On jo yli 2 cm, toinen rakkula näkyi 13mm. Ongelma on, että orgalutrania en ole ottanut vielä ja nyt pelätään, että tuo iso rakkula katoaa ennen keskiviikon keräystä. Päädyimme lääkärin kanssa pitkällisen harkinnan jälkeen, että keskiviikolle suunnitellaan keräys, katsotaan ennen punktiota tilanne, jos ok tehdään, jos ei nostetaan kädet pystyyn! Mutta saaliina siis korkeintaan 1 munasolu, toivotaan, että tuo ihmerakkula sisältää edes sen! Nyt sitten menee yksi kelan korvaava ivf, jos punktioon päästään. Mutta toisaalta inseminaatiot on meidänkohdalta niin nähty, siihen emme enää haksahda. Jos munasolu saataisiin, nähtäisiin lähteekö se hedelmöitymään jne.

Lääkärikään ei oikein tienyt, mitä kannattaa tehdä. Siis mikä on se fiksuin ratkaisu. Kysyin, että olenko minä se epätoivoisin, niin hän lohdutteli kaikkien tapauksien olevan heillä haasteellisia. Se on heidän työtänsä. Helppoja ratkaisujakaan ei ole.

Yrittänyttä ei laiteta, joten keskiviikkoa kohti mennään. Klinikalta kotiutuessani hain orgalutranin ja pistin - illalla sitten pregnyl. Paljoa en nyt pyytäisi, vain yhden pienen munasolun. Toivottavasti sen saan!

Päätin osallistua tärkeään projektiin Tiineenä talviaikaan, josko se tämä toisi meille sen tarvittavan onnenpotkun! :)

Parin tunnin kuluttua on aika mennä klinikalle kuulemaan päästäänkö me siihen varsinaiseen IVF:än vai jääkö tämä tähän. Olo on koko viikonlopun ollut ihmeen rauhallinen, en ole liiemmin stressannut asiaa. Onko sitten hyvä vai huono, kohta nähdään! Tiedän, että viimeistään klinikan ovella kädet hikoaa ja tutkimuspöydällä maatessa sydän lyö muutaman kerran taas tyhjää... HUI!

Klinikalta tuli tuo paljon odotettu soitto! ...jatkan puregonia maanantaihin ja sitten ultrataan uudestaan. Iso rakkula siis sivuutetaan ja yritämme kasvattaa nitä pieniä. Maanantaina sitten toivotaan, että pienet rakkulat kehittyvät ja pääsemme ensi viikolla munasolujen keräykseen asti. Maanantaita kohden siis mennään, mutta nyt siis hieman sekavissa tunnelmissa. Tunteet menevät vuoristorataa, toivo, suru, epätoivo, pieni pilkahdus iloa... Mutta ennenkaikkea nyt vallitsee suuri pelko, että tämäkin hoito epäonnistuu ennen kuin edes päästään tositoimiin!

Puregon(?) muuten on aiheuttanut taas mahdotonta energiavirtaa. Siivosin eilen koko kämpän tunnissa, ei siinä muuten mitään, mutta siihen kuului sekä kylpyhuone, että kaksi ikkunaa! :) ja ruokakin porisi hellalla... Nyt on opiskeluun liittyvä tehtävä työn alla ja kovaa vauhtia valmistumassa... Toivottavasti tämä energia riittää sinne munarakkuloillekin kasvukipinäksi!
,

Aamu alkoi täydellisesti! Heräsin 8.16. Aika klinikalle 8.40. Matkaa 10 km aamuruuhkassa... Onneksi mieheni ehti viedä minut klinikalle, josta ei taas hyvää kuulu.

Uusi lääkäri (oma syyslomalla) tutki ja vasemmalla olisi KAKSI munarakkulaa 9 ja 7 mm, MUTTA siellä on myös joku isompi (18mm) paksuseinäisemmän näköinen pallura. Oikealla jotain pienempiä rakkuloita ehkä... LOPPUtulos siis, että nyt tohtorit siellä lounaalla pohtivat miten jatketaan. Vaihtoehtoina on hoidon keskeyttäminen, jatketaan huomioimatta isoa rakkulaa tai sitten hoito mitoitetaan ison rakkulan mukaan... Todennäköisin vaihtoehto kai on, että piikitetään maanantaihin Puregonia ja sitten maanantaina päätetään kannattaako hoito viedä loppuun.

Soittavat klinikalta, kun ovat pähkäilleet, mitä meidän säälittävässä tapauksessa tehdään...

Perkele mikä viikonlopun aloitus taas kerran, saas nähdä miten käy. Itse olen jo ihan luovutusfiiliksissä, ei ole meitä taidettu luoda äidiksi ja isäksi. Ollaan vaan sitten lapsettomia.

Taas on tehty työt melkein viikoksi, ihana vapaa alkaa! Ensimmäiseksi aika päivittää kuulumiset... Viime perjantain ultrassa kaikki näytti hyvältä ja Puregonit aloitin tiistaina (kp 2)... Huomenna on sitten totiset paikat, selviää onko kasvamassa nolla, yksi vai jopa kaksi munaa! Huomaan psyykkaavani itseäni jo vaihtoehtoon, ettei munia jostain syystä olisi (vaikka se nyt tuntuu aika kummalliselta). Toivon hartaasti vähintään kahta, mutta yksikin on jo alku! :)

Mieliala on positiivisempi kuin aikoihin. :) Ongelmat töissä ovat väistymässä, osastonhoitaja pitää tiukasti puoliani ja hän muistutti, ettei minun kannata stressata asiaa! Tuki johdolta tuntui mukavalta! Jollain tavalla toivo ja positiivisuus on taas hiipinyt meidän elämään muutoinkin... Uusi hoito on aina uusi alku! Toivottavasti nyt nimenomaan OnniEsterin alku! Huominen ultra pelottaa, mutta antaa toisaalta taas uutta tietoa missä mennään... Huomista odottaen!

Huomenna alkaa valmistautuminen uuteen hoitokiertoon! Soitan nimittäin ajan ensimmäiseen ultraan ja siitä se sitten lähtee. Tulta päin, mutta nöyrästi! :)

Mieli on piristynyt, syksyn aurinkoiset päivät ovat edesauttaneet kivasti. Iltaisin kynttilöiden polttelu tuo pimeneviin iltoihin uutta hohdetta. :)

Yksi asia stressaa nyt mieltä kovasti ja aiheuttaa mielipahaa... Nimittäin työ. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että olen sopinut osaston johdon kanssa, etten osallistu tiettyjen potilaiden hoitoon (heidän hoidossa käytettyjen lääkkeiden vuoksi). Asia on johtotasolle ok, mutta ns.pikkupomot vuoroissa hyppivät silmille. Viimeviikon loppupuolella tuli sitten aivan järkyttävä konflikti. Pyysin erästä "pikkupomoa" vaihtamaan potilastani, koska en henk.koht. syistä voi mennä tätä hoitamaan. Hän vaatimalla vaati selitystä, ei riittänyt, että näin asiasta on sovittu. Asia ylitti mielestäni jopa työpaikkakiusaamisen rajan! Eipä riittänyt minulle asiasta valittaminen, vaan asiasta oli "läyhätty" ympäri osastoa! (BigBrother termein :)) No vein asian oikealle johdolle ja siellä on täysi tuki minulle! Mutta silti, tuollaisessa ilmapiirissä (jossa kuulemma on oikeus kertoa mielipiteinään toisten ihmisten henkilökohtaisia asioita) on ahdistavaa olla töissä. Pidän työstäni ja suurinosa työkavereistani on mahtavia persoonia. Valitettavasti joukkoa sotkee nämä "vahvat" persoonat, jotka kiusaavat. No meitä mahtuu monenlaisia tallaajia tällekin pallolle! Olen varma, että jos he tietäisivät asioiden oikean laidan, he hiljenisivät. En kuitenkaan halua tätä näin henkilökohtaista asiaa "läyhättäväksi" työpaikalleni.

Toivottavasti uutiseni muuttuvat positiivisiksi, kunhan käyn siellä ekassa ultrassa. Nyt nostellaan toivonkipinöitä. OnniEsterin perään täällä huudellaan (vaimeasti - ettei säikähdä)!

Aika päivittää taas kuulumisia... Aikalailla matalla mielellä mennään edelleen. Hienoista suuntausta positiiviseeen suuntaan on nähtävillä. Ajatukseni ovat yhtenä möykkynä päässä - niitä on tosi vaikea tuoda ulos, ainakaan kovin selkeinä kokonaisuuksina.

Niin monta pettymystä peräjälkeen, ettei edes uskalla ajatella mitä seuraavalla kerralla. Olen ollut todella ahdistunut omien ajatuksieni kanssa ja koetellut myös miestäni. Yhteinen aikakin on ollut kortilla, kun teen työni yöaikaan ja mies päivällä.

Viikonloppuna sain onneksi tuuletella tunteitani ja ehdimme viettää aikaa yhdessä. Nyt mieli on jonkunverran positiivisempi ja seesteisempi. En tiedä mitä uskallan tulevaisuudelta toivoa, pelottaa ajatellakin, mihin suuntaan tämä meidän lapsettomuus kääntyy. Pelottaa, jos tämä on lopullinen tila. Psyykkeeni on ollut parin viikon ajan todella koetuksella. Lapsettomuus koskettaa niin syvälle ja on asia johon on itse mahdoton vaikuttaa (ainakaan enempää, mitä jo nyt olemme tehneet). Kokemus on varmasti muuttanut minua myös ihmisenä... Nähtäväksi jää, miten se sitten lopulta vaikuttaa, siis kun asiaan saadaan jokin lopputulema. Suhteemme mieheni kanssa on myös lujittunut entisestään.

Toistuvien epäonnistumisten seurauksena olen alkanut syyllistämään itseäni tästä meidän lapsettomuuden kokemuksestamme. Minun hedelmättömyys - meidän ongelma. Vaikka ymmärrän, että minkäs näille asioille voi ja enkä asialle voi itse tehdä yhtään enempää kuin olen tehnyt. Järkevyys on taas ajatuksesta kaukana... Puhuin miehelleni asiasta ja myös siitä, kuinka minua satuttaa nähdä perheenisiä lasten kanssa ulkona, kaupoissa jne. Haluan niin kovin, että mieheni saisi kokea isyyden onnen. Mieheni sai minut taas "järkiini", hän muistutti että ensisijaisesti on tärkeää, että meillä on toisemme.

Seuraavassa kierrossa yritämme sitten uudelleen sitä IVF:ää, mikäli nyt kaikki on kunnossa. Toiveita en halua nostaa korkealle, nöyryyttä nämä vastoinkäymiset ovat ainakin opettaneet. Enää ei mennä henkseleitä paukuttaen hoitoihin, vaan varovasti tutkailemme, onnistuisiko se tällä kertaa. Aloitamme odottamisen varovasti siitä, päästäänkö edes puregoneja aloittamaan. Se selvinnee kahden viikon kuluttua...

Puhuimme jälleen kerran mieheni kanssa myös adoptiosta. Jos biologinen lapsi ei ole mahdollinen harkitsemme adoptiota. Huomaan, että olemme entistä enemmän alkaneet tehdä suunnitelmia tulevaisuudesta myös vaihtoehdolle, että emme saa lapsia (tai lasta). Meillä on nyt "vasta" kaksi vuotta yrittämistä takana, mutta luulen, että vähemmän edessä. Ainakin siltä lääkärin puheet ovat kuulostaneet. Tilanteemme vaikuttaa siis aika pahalta, koska reagoin niin huonosti suurille hormoniannoksille. Mutta vauva on sitä, mitä toivomme enemmän kuin mitään ja sitä yritämme nyt hoidoilla niin kauan kuin se on järkevää. Sitten, jos ei onni ole myötä, otamme nämä varasuunnitelmat käyttöön. Varasuunnitelmat ehkä saavat meidät uskomaan, että elämää on tämän jälkeenkin - joko lapsen kanssa tai ilman.

Kun nyt sitten perkele tarvotaan suossa niin tarvotaan sitten oikeen kunnolla. Suunniteltu IVF siirtyy seuraavaan kiertoon, kun nyt jostain perkeleestä oli oikealle ilmestynyt kunnon kysta?!?!?

Oikealla ei pitänyt viime kierrossa olla mitään, ei mitään, nolla munaa... Mutta nyt on kysta! Miten se sitten on mahdollista, sitä ei lääkärikään ymmärrä.

Kyllä nyt hajottaa... Mistä Hapu löytää taas jonkun valonpilkahduksen tähän synkkyyteen... Nyt on pää täysin tyhjä.

Olen tietoisesti pitänyt nyt taukoa lokin kirjoittamisessa ja muutenkin tehnyt kaikkea, mikä veisi ajatukset kauas lapsettomuudesta... Se ei silti ole tarkoittanut, etteikö ajatukset olisi olleet lapsettomuudessa. Mielialat vaihtelee rajusti, mutta aikaisempien inseminaatioiden (oli sitten kuinka onnettomia tahansa) yhteydessä on ollut toivo hallitseva tunne tässä vaiheessa... Nyt ei pienintäkään toivon tai odotuksen tunnetta - tunne on yhteinen mieheni kanssa. Meitä molempia on vaivannut suuri V:tus (suoraan sanottuna). Olimme ladanneet tähän kertaan niin paljon odotuksia, että pettymys oli erittäin kova ja vaikea hyväksyä.

On kamalan vaikea ollut asennoitua Lugesteroneilla läträämiseen, ei nyt vaan yhtään nappaa! :) Mieli on myrskyisä, johtuisiko hormoneista vai pienestä stressistä, joka nyt aiheen ympärillä vallitsee. Stressi johtuu siitä, että jos yhtä huonosti reagoin hormoneihin, saamme vain kolme munasolua kerättyä kelan tukemilla hoitokerroilla, eli se on vähän. Lääkärin mukaanhan tuskin saamme koskaan mitään huippusaalista munia. (Paskat vehkeet kun on mulle luotu!) Jos huonosti menee, alkukeväästä hoidot yksityisellä on ohi! Vaikka rahatilanne sallisi, voisi luovuttaminen asian suhteen olla silloin aika lähellä. Hermoja kiristää myös jatkuvat kolotukset ja vaivat, joita hormonit ovat minulle aiheuttaneet heinäkuun puolivälistä lähtien. Jos ei ole ollut pää hellänä, sitten on ollut maha... Ja näkyykö loppua ollenkaan?!

Olen huomannut myös uusia tunteita, joita ei ainakaan näin voimakkaina ole ennen esiintynyt. Aiemmin minua harmitti suunnattomasti katsella raskaana olevia naisia. Nyt suunnatonta harmitusta aiheuttaa nähdä miehiä kävelemässä pienten lasten kanssa. Mieleen nousee väistämättä tunne, miksi en voi tuota iloa tarjota miehelleni. BBssäkin nähtiin, kuinka suuren onnentunteen raskausuutinen voi aikaansaada, mutta ei meillä. Eli nyt mielessä pyörii enemmän se, ettei mieheni saa kokea tuota ilontunnetta, ei niinkään se, etten itse saisi. Se ehkä on sitä suurta rakkautta toista kohtaan... :)

Keskiviikkona on sitten lääkäri, se varattiin jo inseminaatiopäivänä. Tarkoituksena tehdä ensimmäinen ultra lyhyen hormonihoidon aloitusta varten! Toivottavasti saan vihdoin edes vähän kannustavampia uutisia. :)

Ajatukset vilisevät päässä sekavana. Mieli on maassa...

Tänään tehtiin inseminaatio, mutta toiveet eivät ole kovin korkeilla. Tällä kertaa oli huono kierto paitsi minulla, myös mieheni simpat olivat vähissä ja heikkoja laadultaan. Eli kun asiat alkavat menemään alamäkeä, ne saavat vain lisää pontta ja vauhti vain kiihtyy... Jos jotain positiivista päivästä etsii, niin inseminaatio oli kivuton ja helppo tällä kertaa! Kiitos rauhallisen ja taitavan lääkärin!

Lisäksi pohdimme lääkärin kanssa minun huonoa vastetta hormoneille... Ilmeisesti kaikkea syytä, jos ollenkaan voi laittaa Synarellan niskoille. Suoraan kysymykseen sain suoran vastauksen, eli jatkossakin toiveemme raskautua ovat todennäköisesti selvästi alentuneet! Mieheni simpat ovat aina olleet hyviä, joten nyt oli vain joku poikkeuskerta. Seuraavassa kierrossa yritämme ivf-hoitoa lyhyellä hormonihoidolla. Ja jos saamme edes yhden munasolun se kerätään talteen. Todennäköisesti lääkäri arvioi, ettemme koskaan voi saada kovin montaa munaa kerättyä. Toisaalta yksinkin riittää!

Vaikealta tuntuu hyväksyä näitä huonoja uutisia. Viikonloppu ja alkuviikko on mennyt mollivoittoisissa tunnelmissa meillä molemmilla. Ja nyt siis jatkuu. Yritimme asennoitua jo positiivisesti tämänpäiväiseen inseminaatioon, mutta taas rysähti pommi. Huonot simpat ja huono ennute muutoinkin. Torstaina alkaa Luget ja sitten meillä on pari viikkoa aikaa seuraavaan lääkäriin. Sitten hyvin todennäköisesti aloitetaan Puregonit.

Eli nyt sitten taas kerätään itsemme kokoon ja aloitetaan jälleen kerran alusta.

Taas koetellaan uskoa...

Prkleen prkl. Taas todella koetellaan uskoa OE:hen. Tänään oli follikkeliultra nro2, tarkoituksena laskea tuotosta ja päättää keräyspäivästä. Ja mikä oli tulos?! Yksi. Yksi onneton rakkula. Tai ei rakkula onneton ollu, mutta niitä oli vain yksi.

Lääkäri oli ihmeissään puin ja riisuin kahteen kertaan, hänkään ei ollut uskoa saalista. Joka kierrolla olen kasvattanut munarakkuloita, jopa useampia alkukierrosta. Ja nyt kaiken tämän kärsimyksen jälkeen 1. (toinen oli pienempi samalla puolella vasemmalla, mutta sillä ei ole nyt merkitystä). Ihmetystä herättää...

Vika on mahdollisesti Synarellan, joka jarruttaa ja jarruttaa... Tiistaina kokeillaan kuitenkin taas inseminaatiota, jahka tästä kurjuudesta siihen mennessä toivutaan! Tyrmistys ja harmitus on yhteinen, jopa lääkäri oli meidän mukana. :(

Tätä täytyy nyt oma aika sulatella ja murehtia... Tästä tuli nyt tällainen ja lisää mutkia matkaan.

4. Puregonpäivä. Päänsäryt loppuivat piikkien alkaessa. Nyt onkin ollut paljon "seesteisempi" olo kuin moneen edeltävään viikkoon. Ainoa harmi on kuumat hiksa-aallot. Naama tulipunaisena ja hikikarpalot valuvat pitkin otsaa ja selkää... No se nyt on enää pientä verrattuna viimeaikaisiin lääkkeiden aiheuttamiin sivuvaikutuksiin. Mieli on vielä matalalla, en ole yksin saanut vielä sellaista vauvantekohuumaa kehiteltyä, mikä normaalisti hoitojen aikana on. Tsemppi siis puuttuu. Eiköhän sekin korjaantune huomenna, kun mies kotiutuu työmatkalta.

Kuten aikaisemmin olen sanonut, tällä kierrolla laitetaan nyt sitten kaikki peliin. Toivoakin laitetaan enemmän kuin koskaan. Väistämättä tulee mieleen kuitenkin inseminaatioiden aiheuttamat pettymykset, pelottaa ihan kuvitella miltä pettymys tässä tuntuisi. Vauva-asiat pyörivät mielessä jatkuvasti. Parissa vuodessa on haikara ajautunut mielestäni turhan kauaksi meistä. Epäilyttää, voimmeko ikinä tässä onnistua. Vikaahan ei kummastakaan varsinaisesti ole löytynyt ja nuoria, terveitä ihmisiähän tässä ollaan. Toivon, että saan vihdoin kertoa miehelleni iloisia uutisia. Montaa kertaa en kestä enää nähdä toisen silmissä pettymystä. Se vasta on sydäntäraastavaa. Mutta nyt tämä tehdään täysillä ja tsemppi kaivetaan vaikka mistä, ettei jää mitään jossittelun varaan. Tilaukseen laitetaan kymmenen pientä sormea ja varvasta, pyöreät posket ja hurmaava hymy... terve pieni OnniEsteri, kiitos!

No niin, ensimmäinen munarakkula-ultra takana. Kaikki näytti olevan kunnossa! :) Kyllä taas aamulla jännitti klinikalle meno, mutta tuttu ja mukava lääkäri sai taas olon rauhoittumaan!

Huomenna aloitan Puregonit. Annosta nostettiin jo aiemmin suunnitellusta hieman, koska munani näyttivät hieman "laiskoilta". No, mitäs muuta voi lomalaiselta odottaa, mutta nyt alkaa kunnon arki ja aherrus, joten eiköhän munatkin piristy! :) Synarellaa joudun jatkamaan puolitetulla annoksella... Mutta lääkärini mielestä sen sivuvaikutukset pitäisi loppua Puregonin aloittamisen jälkeen!

Apteekkiin menikin sitten sievoinen summa, vaikka otin vain Puregonit. Melkein 500... HUH! Tuskanhiki nousi jo maksaessa. Toivotaan, että kela tarkastaa nopeasti lääkeostoni, että saisin takaisin hieman (Maksukatto on varmasti jo ylittynyt useammalla sadalla). Raha-asiat huolettaa aina, varsinkin kun mies ei ole kotona rauhoittelemassa... Miehen työmatkalle lähtö meni eilen ihan mukavasti, nyt vain odotellaan molemmat, että hän tulee takaisin. Vaikka välimatkaa on ja yhteyttä ei pysty kunnolla pitämään, tiedän ja tunnen sydämmessäni, että hän on tukenani... (meneepä hempeäksi) Ei tätä rumbaa yksin jaksaisi, kauhulla olen lukenut tarinoita, joissa nainen joutuu kantamaan kaiken (fyysisen ja henkisen puolen) yksin...!

Seuraava etappi, jota odotan on miehen kotiintulo ja tiistainen labrakäynti! Menee se syksy näinkin eteenpäin...! :)

Myydään päänsärky ja painajaiset, kuumat aallot kaupanpäällisinä... :( Aikamoisia aineita sitä ihminen ottaa unelmansa saavuttaakseen! Toivon, että synarellat loppuisi keskiviikon lääkärin jälkeen... Tämä on tätä vauvanteko-dopingia (taidan ymmärtää urheilijoita, jotka tekevät mitä vain omankin terveyden kustannuksella saadakseen haluamansa)... Huomenna tulee kaksi viikkoa jokapäiväistä päänsärkyä, viime viikon lopulla päänsäryt hieman kovenivat. Mieli on edelleen kovin matalalla. Ainoa positiivinen asia on, ettei naama alkanut kukkimaan tai nenäkarvat rehottamaan (Synarellan sivuvaikutuksista)... Siis ainakaan vielä! :)

Hieman jännittää tulevat viikot, katse täytyy pitää tiukasti tulevassa... Kaiken lisäksi mieheni joutuu lähtemään työmatkalle toiselle puolelle maapalloa. Aiemmin on tuntunut ihan mukavalta lähettää mieheni matkaan, nyt ensimmäisen kerran iskee haikeus! Joudun yksin aloittamaan munien kasvattamisen ja kaiken muun rumban. No, yhtä vaikea kun minun on mieheni matkaan laittaa on hänen tällä kertaa lähteä! Ja pääasia on, että hän palaa ehjänä takaisin... Ja sitten toivottavasti pääsemme piakkoin munien keruuseen ja toivottamaan alkiolle hyvää matkaa! :)

Loma oli ihana! Loma kaukana kotoa oli sitä, mitä me juuri nyt tarvittiin! :) Lomalla sai niin fyysisesti kuin psyykkisesti levätä - olimme kaukana lapsettomuudesta ja etenkin hoidoista... Herkuttelimme ja nautimme elämästä! :) Otin jopa pari drinksua ja yhtenä iltana ruuan kanssa viiniä (kauheaa...! :) ) Suunnittelimme jo tulevia lomia, taisimme löytää suosikkilomakohteemme pitkälle tulevaisuuteen! Ja mikä hauskinta, suunnittelimme lomia ajatellen, että OnniEsteri olisi meidän mukanamme! :)

Valitettavasti loman viimeisinä päivinä alkoi Synarella-suihkaisut! Olo ei ole ollut sen jälkeen mitenkään hehkeä... Mieli matalalla, jokapäiväinen päänsärky, huonosti nukutut yöt ja painajaisia... Ei näin...! :( Synarella on pahinta, mitä lapsettomuuden vuoksi on lääkkeiden/hoitojen puolesta joutunut tähän mennessä kokemaan... Mielessä täytyy vaan pitää päämäärä, OE! Muuten tätä ei jaksaisi, olen ollut muutaman kerran niin tuskainen kuumissa aalloissa ja hermostuksissani, että on meinannut Synarellat lentää nurkkaan... Pohjalta täytyy nähtävästi ponnistaa taas hoitoon! Vajaan viikon päästä on lääkäri ja sitten toivottavasti saan vaihtaa suihkaisut jo Puregon -pistoksiin!

Jos suunnitelma menee, kuten alustavasti on ajateltu, IVF on kuun vaihteessa, eli lähenee ja lähenee! Toivottavasti mielikin nousee, kun näistä suihkaisuista pääsee eroon! Ja sitten selviää mm. tuottaako tehtaani munasoluja ja millaisia, hedelmöityvätkö munani jne. Elämme jännittäviä aikoja tulevana syksynä... Voimme jopa saada oman OnniEsterimme alulleen!! :)

Nyt panostamme mieheni kanssa tähän kaiken... Terveelliset elämäntavat on loman jälkeen nostettu uudelleen kunniaan, vitamiineja hedelmistä, marjoista ja kasviksista sekä liikuntaa! Mieheni yrittää pitää mieltäni korkealla ja yritän niin itsekkin kovasti... Mielekästä tekemistä kun löytää, niin kyllä se siitä...! :)

Tämän kertaisessa hoidossa epäonnistuminen ja sen aiheuttama valtava pettymys ei ota laantuakseen... Olo on surullinen ja välillä jopa epätoivoinen. Hoitoon lähtiessä lääkärit olivat positiivisia sen suhteen, että onnistuisimme inseminaatiolla. No ei onnistuttu! Ihmettelen ylipäätään, onnistuuko kukaan inseminaatiolla?! Tiedän hoitoja tehtäneen paljon, mutta onnistuminen lienee sitten 1/10.

Harmitus on nyt kova... Asioilla on kuitenkin kaksi puolta, kuten rakas mieheni jaksaa muistuttaa. Toisaalta nyt IVF:n avulla joko tullaan raskaaksi tai saadaan edes jonkinlaista vihiä mistä tämä johtuu. Ja toki onhan se niin. Fyysiset oireet kestän hoidoissa, vaikka niitä aina hieman tuskailen. Henkinen puoli on sitten tiukempaa ja varmasti vain rankemmaksi muuttuu, kun hoidot etenee!

Pettymyksen tunne on ollut tällä kertaa valtava, johtuukohan sitten siitä, että on myönettävä, ettei tämä niin helppoa ollutkaan (siis kevyet hoidot eivät riitä). On oma turheutumisen tunne ja toisaalta kun näkee toisen kasvoilla pettymyksen jäljet on oma suru vieläkin suurempi...

Olen aina tottunut saamaan haluamani, siis "järkevällä" tavalla. Olen yritteliäs ja sinnikäs, mutta miksi sitten tämä vauva-asia musertaa alleen. Ehkä siksi, että kaikki on lopulta kiinni onnesta ja hyvistä vireistä. Vaikka laitettaisiin kuinka priima munasolu ja siittiö yhteen ja ne kohtuun tarvitaan vielä hurjan paljon onnea, jotta siitä saadaan VAUVA! Sitä me nyt sitten yritämme, kääntää onni meidän puolelle... Ehkä työnimi ONNIESTERI antaa potkua sille onnelle, jota tarvitaan vauvantekoon! :)

Olen jo pidemmän aikaa vältellyt esimerkiksi liiallista kofeiinia (tämä on tätä sarjassamme greippimehu höyrytystä)... Pidän coca-colasta, light versiosta, jota en juonut yli puoleen vuoteen, kahvia en juonut kuin kaksi pientä kuppia päivässä... Nyt olen antanut asiassa periksi, ei onnistunut ilman, niin tuskin kohtuukäytöstä on ongelmaa :) Saatampa tulevalla lomallakin ottaa muutaman drinksun, aurinkotuolissa löhötessäni! Kaksi yövuoroa vielä lomaan! Yritän unohtaa rankan kevään ja alkukesän koettelemukset ja asennoitua positiivisesti syksyyn! Lomalle lähtö varmasti auttaa "unohtamaan" pettymykset (jos niitä nyt kokonaisuudessaan voi koskaan unohtaa). Lomalla saamme olla mieheni kanssa kolme viikkoa yhdessä ja sen todellakin aiomme olla! :) Luksusta meille!

Synarella alkaa puolivälissä lomaa, suihkaukset nenään kaksi kertaa vuorokaudessa. Sen verran täytyyy hoitoihin panostaa loman aikana! ...Ja ties jos joutuu parta- ja nenäkarvoja sen jälkeen ajelemaan :)

Loki taitaa vaieta loman alkajaisiksi ainakin hetkeksi...

no se siitä jännityksestä! Testin tulos yksi onneton viiva, se oikea jäi puuttumaan. :( Olo on taas aika mitäänsanomaton... Tyhjä.

Niin sitä aina odottaa ja toivoo, vaikka tietää todennäköisyyden olevan pieni. Samalla pelkää sitä pahinta, joka varmasti ainakin jotenkin suojaa tältä jälkipyykiltä.

No lomalle lähdetään kaksin, ilman OEtä. Kotiin tullessa alkavatkin sitten hormonihoidot IVF:ä varten... Rentoutttava loma ja sitten tositoimiin!

Vielä ei mitään tietoa onnistumisesta tai epäonnistumisesta... Eli paremmin menee kuin viimekerralla. Nyt sitten toivotaan ja odotetaan loppuviikon testipäivää!

Hui, jännittää...

Oireita, onko niitä? On... tiedä sitten onko lugesteronin aiheuttamia vai minkä?! Pistelyä ja painontunnetta alavatsalla. Tietenkin taas turvottaa. Eli samoja oireita kuin aikaisemmin... Toivottavasti sitä oikeaa tällä kertaa! :)

Ensi viikolla saa tehdä testin, sitten selviää, millaisissa tunnelmissa lähdetään kesälomalle... Onneksi on sitten vielä lomaan viikko, joten ehtii pahimman pettymyksen karistaa kannoilta. Ja nythän on sitten jo uutta hoitoa suunniteltu aloitettavaksi heti seuraavasta kierrosta, joten on sitten taas mitä odottaa.

Olen selvästi toiveissa hieman varovaisempi kuin aikaisemmin. Varaudun jo tietoisesti siihen prkl:een yhteen viivaan testissä. Kai sitä on oppinut epäonnistumisista. Uskoa silti on onnistumiseen, vaikkakin klinikan lääkäri ihmetteli, kun viimeaikoina vain harva inseminaatio on onnistunut. Me kun aina tunnumme menemään vastavirtaan, olisikohan tämä nyt meidän paikka näyttää, että onnistuimme. :)

Nyt nappaa...! :) Pikku siimahännät porskuttavat uida mamin munan luo. Hyvän lähdönkin taas saivat. Inseminaatio tehtiin hyvään aikaan ja hyvillä simpoilla!

Pelkäsin etukäteen klinikalle menoa, kun edelliset inssit olivat niin kärsimyksiä... Mutta osaava ja rauhallinen tohtori voi muuttaa kaiken. Hän sanoi heti alkuun, että ei käytä niitä pallopihtejä... (huokaisin syvän helpotuksesta) ja sinne kohtuunhan se katetri sujahti alta aikayksikön. Nyt olen elämäni kunnossa, ei kipuja ei mitään.... :)

Perjantaina alkavat luge pillurat ja parin viiko kuluttua tiedetään kuinka kävi... Sitten alkaa loma ja (toivottavasti ei) jarrulääkkeet ivf:ä varten! Toivomme ensisijaisesti kuitenkin OnniEsteriä kesälomakaveriksi! :)

Ihmeellistä...

Ihmeellistä... koko sen ajan, kun tässä nyt olen ovulaatioita testannut, on testi ollut positiivinen kp10. Ja mitä kummaa sitten tapahtui nyt, testi oli eilen kp 10 NEGATIIVINEN. Olipas kummastus... Olin aivan varma testitikkua uittaessani, että kaksi viivaa. Yksi viiva vain.

Tänään tikussa oli sitten kaksi viivaa ja inseminaatio siirtyi huomiseksi. Nyt ei ihan ymmärrä onko hyvä vai huono asia... Toisaalta alkukiertoni lyhyys on ollut ongelma, mutta toisaalta olen aina käynyt kuin kello, tarkasti. Nyt jätättää...! :) Sainpas pistettyä Puregoniakin ennätyspitkästi, josko siellä nyt olisi munat muhineet hyvin ja tarpeeksi.

Huomenna on sitten inseminaatio. Pelottaa. Edellinen kerta toukokuussa oli yhtä helvettiä, sattui ja lääkärikin oli mikä oli. No nyt lääkäri on tuttu ja mukavan oloinen. Saas nähdä pystyykö sitä huomenna edes kertomaan kuulumisia.

Täyttä häkää mennään eteenpäin! Ja huomenna paitsi että tehdään inseminaatio suunnitellaan jo valmiiksi IVF aikoja. Eli rattaat taas pyörii eteenpäin. :)

Kiva yövuoropöhnä viimeisen yön jäljiltä. :) Päässä humisee! Kivat yövuorot takana, työtä juuri sopivasti ja mukava porukka töissä. Tehtiin yhdessä juhannusevästäkin :) Kuohuviiniäkin oli varattuna ja aattoiltana sorruin lasilliseen (aikaisemmasta raittiuslupauksesta huolimatta - ei alkoa ennen vauvaa) tai oikeastaan puoleen. Puolivälissä alkoi kaduttaa mahdottomasti ja jätin puolet hyvästä aineesta juomatta... :) No näin tänä juhannuksena!

Tänään käväistiin miehen kanssa klinikalla heti töistä päästyäni. Olin varautunut siihen, ettei taas hoitoa (inseminaatiota) päästäisi tekemään eli kesä menisi ei-raskautettuna. Taisin olla hieman kireänä rakkaalle miehelleni matkalla autossa. Klinikalla oli vastassa taas uusi lääkäri, joka myös aiheutti jännitystä! Mutta ei hätää, hän oli oikein mukava ja asiantuntevan oloinen. Alkuun tehtiin follikkeliultra - kahteen kertaan. Rakkoni oli niin täysi, että piti käydä välillä tyhjentämässä. Hieman noloa... :) No tällä kertaa pahimpaan varauduttuani selvisi, että hoitoon voidaan lähteä! Ihana uutinen...

Inseminaatio siis edessä, luultavasti osuu viikonpäähän maanantaille. Tohtorin mukaan kannattaa meidän tilanteessa kokeilla vielä yksi ns. kevythoito. Saimme kuitenkin paljon infoa jo mahdollista ivf-hoitoa ajatellen, myös arvauksen ajankohdasta (elo-syyskuun vaihteessa) ja reseptitkin mukaan. Maanantaina sitten varataan muutama käyntiaika valmiiksi. Tohtorikin sanoi, että tehdään nyt mahdollisimman paljon valmiiksi, jotta raskaus alkaisi nyt tällä hoidolla :) Niinhän monesti asiat menevät, mitä enemmän suunniteltu ja valmisteltu - sitä todennäköisemmin jokin asia sotkee suunnitelmat. Josko se tällä kertaa olisikin onniesteri.

Kun nyt tilanne näin hyvältä ultrassa näytti, tuntui ihan mukavalta suostua uuteen inseminaatioyritykseen. Ja vielä mukavammalta tuntui suunnitella sitten ivf-hoitoa, epäonnistumisesta johtuva pettymyskään ei varmasti tunnu sitten ihan niin pahalta. On mitä odottaa. Ja odottamistahan tämä vauvanteko onkin... milloin odotetaan mitäkin... :)

Huvittuneena luin iltalehden vauvantekovinkkejä, miten tehdä tyttö tai poika. Lukijat kertoivat kokemuksia, kuulemma ovulaation aikaan hedelmöityneet vauvat ovat (tyttöjä, vai oliko se nyt poikia) No, ovulaatio on edellytys sille, että voi edes hedelmöityä... Aika harvoin sitä muulla aikaa raskaaksi tullaan. Tämä todistaa vain sen, miten tietämättömiä ihmiset ovat jotka eivät ole kokeneet lapsettomuutta. Oman anatomian ja elimistön toiminnan tässä nyt ainakin oppii! :)

Perjantaina uusi ultra ja toivottavasti maanantaina inssi! Sitä odotellessa ollaan hyvillä mielin... :)

Parisen viikkoa on taas vierähtänyt... :) Elämään on mahtunut paljon muutakin kuin vain lapsettomuutta ja siitä muistuttavia hoitoja, lääkkeitä ja lääkärissä juoksemista. Koko kevään olen jokaisen kierron aikana käynyt milloin tutkimuksissa, verikokeissa tai hoidoissa... Tuntui ihan kivalta tauolta.

Vaikka elämään on mahtunut muutakin, asia on mielessä edelleen päivittäin. Välillä tulee karuja muistutuksia ja ikävä omaa lasta kohtaan riipaisee sydämmen pohjasta asti... Luomuyritys tuskin tuo tulosta tälläkään kertaa, vaikka mieheni jo oli kyselemässä, että milloinkas tiedämme. :)

No ensiviikolla luulisi selviävän ainakin hoitojemme suunnitelmat tästä eteenpäin. Kokeilemmeko vielä inseminaatiota vai siirrymmekö ivf:än. Jos siirrymme ivf:än, milloin se tehtäisiin?! Jo edellisellä kerralla tutkimme tohtorin kanssa almanakkaa ja näyttää siirtyvän syksylle - lomamatkamme osuu juuri kriittisille päiville. Sitten on mieheni työmatka, joten taitaa tosiaan mennä syksylle! En osaa oikein ajatella selkeästi, onko se hyvä vai huono asia. Kahden edellisen inseminaation aikana olen ollut ihan romuna ja ivf:än lisätään hormoneja hevosannoksille... Olisiko kuitenkin kiva yrittää kesä luomusti?! ...Ja sitten syksyllä katsoa rauhassa, miten ivf:n kanssa meille käy. Toisessa vaakakupissa painaa tämä suunnattoman suuri vauvakuume, kaipuu omaa pientä tuhisiaa kohtaan. Miten tehdä oikea päätös?! Ja vaikka miten päättäisi, niin viimekädessä ei kuitenkaan ole omasta halusta tämä asia kiinni. Muutoin meillä olisi jo suurperhe! :) Paljon pieniä nappisilmiä!

Paljon pohdittavaa ensi viikolle... Sitä ennen juhannusyöt menevät töissä... Tienaa kivasti vauvantekorahaa. Tosiasiahan on, että hoidot maksavat. Inseminaatio on lääkkeineen nielaissut joka kerta 500 euroa, ivf veisi kolminkertaisen summan. Mutta ei tämä ole rahasta kiinni, sitä on (kuten rakas mieheni aina virnistelee) Luin jostain, että kelan korvausta saa yksityisellä puolella vain kolmeen ensimmäiseen ivf:än ja sitten kallistuu huimasti... Onpa tehty rankasta asiasta vieläkin kuluttavampi niille, jotka tosissaan lasta toivovat ja joilla on todellisia hankaluuksia se saada. Yhteiskunta alkaa sitten potkimaan vielä kaiken lisäksi... Että semmoista! Muutenkin epäreilulta tuntuva asia tuntuu entistä epäreilummalta!

Nyt täytyy vielä viimeinen vapaapäivä nauttia suomen kauneimmasta kesästä ja vesisadettahan tuo näyttää tarjoavan... :) Viikonlopun rentoutuminen merellisissä tunnelmissa tuli tarpeeseen! Nautin täysin ja latasin akkuja tulevan viikon töihin! :)

Toivotaan, että ensi Jussi menee vauvatouhuissa (siis sellaisissa ihan oikeissa!) :) Pitäisiköhän töiden lomassa suitsutella muutama juhannustaika?!

Hapu toivottaa hyvää juhannusta! :)

Onpa taas pää ihanasti sekaisin... Tämä lapsettomuuden kokeminen on kyllä armotonta. Toki nyt ollaan jo pahimmasta järkytyksestä tämän kierron osalta päästy yli ja yritämme luomusti, mutta tunteet menevät niin laidasta laitaan. Vaikka elämästäni löytyisi miten paljon valoisiakin asioita, tämä tahtoo jättää varjoa niidenkin ylle...

Tämä lokin kirjoittaminen ja ihana mieheni pitävät minua järjissäni! :) Lokiin voin purkaa omia ajatuksiani, vaikkeivat ne aina ihan selkeänä ulos tulekkaan! Toivoa en ole omaan lapseen menettänyt, enkä hevillä aiokaan. Välillä toivoa on enemmän ja välillä vähemmän. Ainakin tiedän, että kun oman lapsen saamme, tulee se olemaan äärettömän toivottu ja myös huomaamaan sen! :) Ihana haaveilla asioista, mitä sitten kun... ja mitä sitten... Ne auttavat jaksamaan! ja tuovat hymyn kasvoilleni! :)

Olen hyvin kiitollinen jälleen kerran miehelleni, joka on kiskaissut minut taas pinnalle! Tiedän, että häntäkin tämä lapsettomuus satuttaa, mutta hän on aina tukemassa ja lohduttamassa minua. Puhumme asiasta paljon, mikä varmasti auttaa asian käsittelyssä molempia ja lähentää meitä! Olemme aina olleet paljon yhdessä ja nyt vain entistä tiiviimmin. Hän saa minut hymyilemään ja hyvälle tuulelle (joskus tarvitaan vain vähän enemmän yritystä) :) Harmittaa vain, että hän on myös se joka joutuu sietämään kiukutteluani ja ajoittaista turhautumista... No mitäs mieheni, sanoo vain, että ainahan sitä kaikki kiukuttelee joskus. No totta, myönnetään! :)

Vaikka vauvakuume (ja lapsettomuusasiat) hallitsevat valtaosaa mieltäni, täytyy myös muistaa elää muutenkin! Nyt täytyy oikein panostaa tähän, ulkona on ihana kesä alkamassa ja paljon hyviä asioita odotettavissa kesältä... :) Lomamatkammekin lähestyy! ...Ja syksyn tullen olemme taas paljon viisaampia tämän lapsettomuuden hoidossa (tai jopa tuloksissa). Eli paljon kivaa odotettavissa! :)

Tää on niin tätä Hapun elämää! Lomalla ei paljon lokia ehtinyt päivittämään! 

No selvisi jo viikonloppuna, ettei meille vauvaa tullut tälläkään kertaa! PRKL!! :( Eilen menin jo vähän valoisammalla mielellä suunnittelemaan uutta inseminaatiota klinikalle ja taas iski Hapun tuuri. Hoitoa ei kannata tehdä, munaskut kasvavat jo hienosti ja ovat isoja, mutta kohdun limakalvo on niin onnettoman ohut, ettei siihen mikään kiinnittyisi. PRKL!! :(

Itku silmässä sitten pois klinikalta... Tällä kerralla osui taas onneksi mukava lääkäri, jonka kanssa sain rauhassa asiasta keskustella. Syy lapsettomuuteemme saattaa olla hyvinkin tuo liian ohut limakalvo. Munaskut ja limakalvo kehittyvät eri tahtiin... Toisaalta voi syy olla myös nauttimissani hormoneissa.... Se selvinnee ensi kierrolla, jolloin, jos kaikki näyttää hyvältä yritämme vielä yhtä inseminaatiota! Muutoin siirrymme IVF:än, ja pitkään hormonihoitoon... Se jää kuitenkin syksyyn! 

Eli jos positiivisia puolia haetaan, nyt ehkä selvisi syy. Ja syytä voidaan ohittaa IVF:n liittyvällä pitkällä hormonihoidolla. Harmittaa vaan niin kamalasti, mutta toisaalta "lepokierto" ja oma yritttäminen tuntuvat nyt ihan ok vaihtoehdolta, kun asiaa on hieman ehtinyt punnita! Lääkärikin sanoi, että joskus ihmeitäkin tapahtuu - ja yllättäen tuleekin luomusti raskaaksi. Uskoa ei tuohon nyt paljoa ole, mutta yrittänyttä ei laiteta! ...ja eipä tarvitse pidättäytyä höpsimisestä tällä kierrolla ainakaan hoitojen takia tai hormonien aiheuttamien oireiden vuoksi! 

Nyt töihin, yöt alkaa... Lomaa olisi ollut kiva vielä viettää, kun ilmatkin vaan paranee! :) Kyllä Hapu täältä taas nousee!

Aika päivittää tilanne... Lugesteroni tekee edelleen tehtäväänsä. Olo on mitäänsanomaton, ei mielitekoja ei mitään! Turvottaa ja pissattaa... Tissit on herkkinä! Vatsa on kuin olisin jo vaikka kuinka monennella kuulla. Jos juon lasin vettä, hetkenpäästä tulee kaksi ulos :) Olen kuitenkin päättänyt väsymyksestä ja muista oireista huolimatta yrittää elää mahdollisimman normaalia ja "mielekästä" elämää (kunhan lähistöltä löytyy vessa). Vaikkei mitään mielitekoja olekaan, kun kuitenkin jotain herkkua syö tai käy vaikka lenkillä tai uimassa tulee kuitenkin äärettömän hyvä mieli..! :) Eli lugesteronien vaikutuksesta huolimatta olen ihan hyvällä mielellä! :)

Mietin, kuinka tästä vauvantekohommasta on tullut tunteiden vuoristorataa! Nyt on taas vuorossa toivo, toivomme ja uskomme onnistumiseen ainakin vielä viikon. Testipäivä on viikonpäästä! :) Jos epäonnistumme (mihin ei taas tällä hetkellä uskota) menee hetki kerätessä itseä alimmasta helvetistä, jos onnistuisimme, ilolla ei olisi rajoja. Joka tapauksessa molemmat tilanteet johtaisivat uudelleen toivoon, toivoon, että seuraava hoito onnistuu tai raskaus etenee! Eli toivossa on hyvä elää! :)

Toivoa on niin kauan kunnes THEtesti on tehty (ja TOIVOTTAVASTI sen jälkeenkin)! :) sitä odotellessa..!

Inseminaatio tehtiin tänään! :) Toimenpide oli kaikin puolin hankala ja kivulias. Mutta kaiken kestää, kun tavoitteena on saada oma pieni tuhiseva sinappitykki... :)

Taas klinikalla oli uusi lääkäri. Ja hän vasta tapaus olikin. Housut pois ja makaamaan jalat levällään... Ja sitten ei sanaakaan vaan välineitä alkoi uppoamaan alakertaani, ai kamala... Inseminaation toteutus oli taas hankala. Lääkäri hermostui, kun ei tökkimällä mennyt. Jo tässä vaiheessa olin tuskanhiestä märkänä! Ja pelkäsin koko ajan, mitä hän seuraavaksi tekee. Edellinen lääkäri sentään kertoi, että nyt voi tuntua tältä ja tältä... No tämä täti jatkoi kiukkuamista alakertani kanssa, hermostui ja kävi huutamassa viereisessä huoneessa, että tarvitsee välineitä VAIKEAAN INSEMINAATIOON! Seuraavaksi hän avasi oven käytävälle ja huusi, ilmeisesti hoitajaa huoneeseen saadakseen, MINULLA ON TÄÄLLÄ VAIKEA INSEMINAATIO!!! Kyllä hävetti, klinikalla oli ihmisiä vaikka kuinka - onneksi sentään olin selin käytävälle! Viimein, viisi erilaista välinettä alakerrassa, inseminaatio onnistui! Muuta ohjausta en lääkäriltä saanut kuin että onpa vaikea inseminaatio ja ensi kerraksi kirjoitettava papareihin isolla, että on vaikea inseminaatio. Voihan vaikea inseminaatio!!! Toimenpide on kivulias ja kaiken lisäksi tuollainen arvaamattomuus jännittää, ei edes voi olla mitenkään rentona... :) Alavatsaa juilii edelleen....

Yritän unohtaa huonon kokemukseni ja keskittyä positiiviseen! Siimahännät olivat kunnossa, hieno tulos jälleen kerran mieheltäni! Ajoituskin inseminaatiolle taisi olla hyvä, lääkäri epäili eilisiä vatsakipuja ovulaatioksi. Ja nyt sitten vain odotetaan ja toivotaan!! :) Enää kolme yövuoroa ja sitten alkaa loma, loman lopuksi sitten selviää viimeistään ollaanko vai eikö olla!! Toivon niin hartaasti, että ollaan! :)

Jaahas, lokinpäivityksen aika! Munarakkulat kehittyivät hienosti, puregonin ansiosta jo perjantainan oli >18mm. (Googlasin ja tuon kokoisina toisilla on ollut vasta inseminaatiota ennen) :) Olen ylpeä munistani! :) Tänään ovulaatiotesti plussasi!! Aamulla herättyäni syöksyin testin tekoon ja ylpeänä esittelin miehelleni kahta testiviivaa.

Muutoinkin tunnelmat ovat tänään olleet yllättävän hyvät. Eilen illalla oli jälleen kerran mieli maassa, muistelimme edellisenä äitienpäivänä uhoamistamme, että seuraavana vuonna meillä olisi jo oma vauva! ...Just joo! No nyt on uho jäänyt paljon vähemmälle, keskitymme yrittämään ja toivomaan. Haaveilimme marimekko tuttipulloista ja pienen pienistä uikkareista omalle Onniesterille kesävermeiksi! :) Mietimme myös mahdollisuutta, ettei vauvaa saadakaan omasta takaa, adoptiolapsi olisi meille yhtä toivottu ja rakas vaihtoehto. Mutta omaa nyt tässä vielä yritetään tiiviisti - hoidothan on vasta alussa! :) Ja sitä paitsi meidän pitäisi naida adoptoidaksemme! ...olemme aina olleet naimista vastaan, mutta nykyään olemme lieventäneet kantaa ja toteamme aina, että sitten joskus... Olisihan elämä naituamme "turvatumpaa" ja etenkin (mahdollisten) lasten kannalta helpompaa. No sitten joskus... :)

Huomenna on heti aamusta soitettava klinikalle ja varattava aika inssiin. Tummia pilviä on selvästi nousemassa haikaran eteen tälläkin kerralla - alkuillasta alkoi välillä aivan huimia kierroksia ottava vatsakipu. Tässä jo arvoimme, lähteäkkö lekuriin vai mitä. Nyt tuntuu helpottavan, onneksi. Hyperstimulaation vaara on aina olemassa hormonihoidoissa ja kunnon sairaanhoitajana hysterisoin jo melkein kaikki kauhukuvat mieleeni. (Sairaanhoitajat ovat kokemukseni mukaan kovia diagnosoimaan itseltään yhden jos toisen vaivan sopivassa mielentilassa :)) Noh, Mieheni laitoin mittaamaan pulssiani (oli OK), vatsaa olen painellut (pehmeä ja myötäävä), kuumetta mittasin (ei ole) ja GOOGLASIN (Hapun perisynti)... Kaikki tuntuisi kipua lukuunottamatta olevan kunnossa (jos googlen antamiin tietoihin olisi luottamista), mutta ollaan nyt kuitenkin varuillamme!

Huomisessa ultrassa viimeistään sitten nähdään, että kaikki on toivottavasti kunnossa ja inssi toteutuu! :) Marimekko -tuttipullot vaan vilahtelevat silmissä...

Nyt on jo hieman valoisammat mietteet... Negatiivinen tulos raskaustestissä oli musertava! Vaikka viimeiseen asti toivoin positiivista testitulosta, jokin pieni ääni päässäni varoitti toivomasta liikoja. Tuloksen selvittyä syytin itseäni ja "paskoja vehkeitäni"!! Mieheni, jälleen kerran, tuki minua ihanasti. Ja tiedänhän minäkin, ettei inseminaatio välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla eikä välttämättä neljännelläkään! Takaiskut tuntuvat niin sydäntäsärkevän pahoilta, pää on aivan tyhjä... Pettymys on suuri - tunnen pettäväni myös mieheni (tai ruumiini pettää - ei Hapu)... Hän on niin ihanasti ollut projektin joka vaiheessa mukana, että soisin jo hänelle onnistumisen tunteen!! :)

No nyt ollaan päästu pinnalle synkkyydestä ja uusia munia haudotaan jo!! :)

Kävin tänään tarkastuskäynnillä klinikalla ja follikkeliultrassa oikealla näkyi 3 follikkelia 8-11 mm! Puregonit aloitetaan jo tänään 4.kierron päivänä, hieman aiemmin kuin edellisellä kerralla. Kolme rakkulaa on raja, että inseminaatio voidaan tehdä... täytyy toivoa, ettei lisää ilmene. Lääkäri väläytteli myös mahdollisuutta siirtyä IVF:ään, jos rakkulat lisääntyy. No katsotaan rauhassa perjantain seurantakäyntiin, jolloin ollaan taas paljon viisaampia! Viimeksi oikealla oli pieni kysta, mutta lääkärin mukaan sitä ei siellä olisi näkynyt vaan vain ne kolme rakkulaa! Kuulemma mahdollisuudet onnistua paranee, jos rakkuloita on enemmän kuin yksi. Eli nyt taas täyttä höyryä eteenpäin!!!

Vappukin meni ihan mukavasti. Join spritea ja fantaa, niin että taisin olla sokerihumalassa. Pysyin hyvin menossa mukana! Väsymys oli vain aivan mahdoton! :) Kerroimme haikaramme harharetkistä parhaille ystävillemme ja se meni paremmin kuin osasimme kuvitellakaan. Meitä ymmärrettiin! :) Nyt toivomme, että seuraavaksi voimme kertoa KAIKILLE iloisia uutisia! :)

Nyt päikkäreille, työtä odotettavissa seuraavat neljä yötä (siis sitä oikeaa palkkatyötä)!

Negatiivinen tulos tuli sitten testistä. Ei tällä hetkellä paljon lisättävää! Täytyy taas hetken keräillä itseä kokoon... :(

Vielä me täältä ponnistetaan!

Hapun vappuaaton kuulumisia...!

Testin teko houkuttaisi kovasti... Sormet oikein syyhyäisivät!!!!! :) Taidan kuitenkin olla kiltti tyttö ja unohtaa... THE DAY on jo kuitenkin huomenna!!

Tänään lähdemme ystäväpariskunnan luokse toiselle paikkakunnalle, käymme syömässä ja palaamme huomenna kotiin! ...Jännittävissä merkeissä! :)

Parina viime päivänä olo on aamuisin ollut kumma... Väsymystä tai ehkä oma hormonitoimintani kapinoi lugekapsuloita vastaan. Muutoin pientä korvennusta on tuntunut siellä ja täällä - mitä ikinä se sitten tarkoittaakin?!

Yritin ostaa illaksi jotain uutta vaatetta, mutta ei oikein mikään tuntunut mukavalta päällä... Vaatteiden osto on joskus niin hankalaa ja nyt kiinnostuskin on nollassa. Lugesteronit ovat tehneet minusta tällaisen; ruoka ei maistuisi, mikään ei oikein tunnu mukavalta ja nukkuisin vaan. Kävi miten kävi, huomenna on viimeinen lugepäivä ainakin vähäksi aikaa! Kiva niin!! :)

Toivottavasti vapusta tulee hauska! Onkin aikaa kun olen viettänyt vappuni "kuivin suin"! No pysyn menossa mukana ilman alkoholiakin (jos en sammu lugesteronin vaikutuksesta)... :)

Tuleva viikko on varmasti tähänastisen elämäni jännittävin viikko! :) myös mieheni on jännityksessä mukana. Torstaihin on vielä PIIIITKÄ aika! Torstaina saamme tehdä testin. Toivon, että saan elää jännityksessä sinne saakka, eikä luonto ratkaise asiaa toisin...

Vappu osuu pahasti tähän saumaan. Tein uutena vuotena päätöksen, että en ota alkomahoolia ennen kuin olen ONNIESTERINI saanut, enkä aio ottaa! Eli vappuna tiedossa simaa ja alkoholittomia drinkkejä, koska menemme ystäviemme kanssa syömään. Olen aikoinani juonut aivan tarpeeksi, hyvän asian takia ei huikka maistu. Asia ei itseäni vaivaa ollenkaan, saa nähdä muuttuuko ongelmaksi muille... :) No hauska ilta on ainakin luvassa ennen TESTIPÄIVÄÄ!!

Jos testi on negatiivinen, ei kun tuulta purjeisiin vaan lisää!! Uutta hormonia peliin!! Nyt yritän ajatella asiaa positiivisesti kävi miten kävi... saas nähdä mitkä fiilikset on kun kaikki selviää! :)

Koska oma kiertoni on lyhyempi kuin nyt toteutettava kierto, houkuttaisi testaaminen jo aikaisemmin... eli periaatteessa voisin testata jo huomenna? ...Mieheni kanssa asiasta keskusteltuamme päädyimme kuitenkin kerrankin luottamaan tohtoreihin ja odotamme torstaihin... JOS VAIN MALTAMME!! No pakko tsempata... On vain yritettävä ajatella jotain muuta, taitaa taas tällä viikolla koti kiiltää puhtautta (paha tapa stressisiivoukseen!).

Että lähdempä pyykkäämään ja pyyhkimään pölyjä! Tällä viikolla se selviää! HUI!! :)

Aika päivittää lokia...

Inseminaatiosta on 1 vko ja 2 päivää... Aika tuntuu kuluvan todella hitaasti. Viikon päästä saamme tehdä raskaustestin, jos aikaisemmin ei ole selvinnyt... Oma kiertoni on lyhyempi, mitä nyt tohtorin ja lugesteronin kanssa yritämme, joten voipi olla, että selviää jo aikaisemmin... Tämä on niin uskomattoman jännittävää. :)

Lugesteronit ovat vieneet minulta virran... Viimeinen viikko on sujunut väsyneissä merkeissä! Sammun iltaisin kuin lamppu, silmät ovat puolitangossa koko päivän. Muita "sivuvaikutuksia" Lugesteronista ei onneksi ole tullut... Vaikka onhan tämä väsymys aika hurjaa, mieskin ihmettelee, kuinka väsynyt olen! Onneksi hän jaksaa olla ymmärtäväinen ja kannustava! Hänen mukaansa olo tuntuu HEDELMÄLLISELTÄ! :) Hänen sanomanaan se tuo hymyn kasvoille... Ja mitäpä sitä ei kestäisi tämän asian takia!

Parina viime päivänä on tuntunut lievää pistelyä, epäilisin, että taas on se puolitoista vuotta aina välillä vaivannut ilmavaiva, joka kipristelee! ...Toivon tietenkin salaisesti, että se vihdoin olisi sitä oikeaa! Jäämme odottamaan! :)

1.inseminaatio tehty eilen!!! :) Pregnylin pistin sunnuntai aamuna ennen töihin menoa. Olin lukenut haittavaikutuksista, että saattaa pistopaikka tuntua aralta. Ja tuntuihan se!! Paita ja housunkaulus painoivat...

Eilen sitten oli SUURI PÄIVÄ. Odotimme mieheni kanssa jännityksellä ja toivoimme että kaikki olisi kunnossa inseminaatiota varten. Mies kävi lounaalla purkittamassa klinikalla siittiöt ja mikä mahtisaalis saatiinkin! Siittiöiden määrä oli lisääntynyt melkein 10milj./ml. :) Näytte kaikin puolin erinomainen!! Inseminaatio itsessään oli hankala toimenpide. Tohtori ei meinannut saada katetria uimaan kohtuun... Erilaisten apuvälineiden ja usean yrittämisen jälkeen SE ONNISTUI! Omassa mielessä ehti jo pöydällä maatessa käydä mielessä vaikka mitä - pelkäsin, ettei se onnistu! Inseminaatio oli kivulias kokemus, mikään ei ennen ole sattunut näin paljon (siis näistä lapsettomuustutkimuksista)! Tuskahiki otsalla kuulostelin, mitä tohtori puuhaa... Vielä koko illan oli ikävä, ronkittu olo. Mutta tämän asian takia kestän mitä vaan! ...ja ei tämä synnytykseen verrattuna taida olla mitään! :)

Ihanan positiivinen olo vauvan suhteen! Totta kai tiedän, että ei se välttämättä heti onnistu, mutta toivo on valtava! Vappuna saamme testata, ollaanko sitä vai eikö olla! :) Olimme mieheni kanssa eilisen innoissamme ja jännityksessä! Herkuttelimme kunnon pullakahveilla illalla, olihan eilinen meidän suuri päivä!

Iloitsimme paitsi onnistuneesta inseminaatiosta, mutta myös siittiöiden määrän ja laadun paranemisesta. Ei siittiöt huonoja olleet ensimmäisessäkään tutkimuksessa, mutta nyt ne olivat erinomaiset! Muutimme ruokavaliota vähärasvaisemmaksi ja terveellisemmäksi vuodenvaihteessa, lisäsimme liikuntaa ja tulos on nähtävissä! Mieheni on lisäksi laihtunut yli 10 kg. Olen hänestä tavattoman ylpeä! :)

Nyt sitten vain odotellaan ja kuulostellaan mitä elimistössäni tapahtuu! :) Toivo on nyt korkealla!!

No niin, nyt on toinen ultra takana. Munarakkula on kehittynyt, nyt noin 15mm! Kohdun limakalvokin on hieman paksuuntunut... :) Eli hyviä uutisia saatiin heti aamusta!

Nyt sitten vain toivotaan, ettei ovulaatiotesti plussaa vielä huomenna aamulla. Silloin on toivo tältä kertaa mennyt, ei kuulemma edes kannata tehdä inseminaatiota. Mutta uskon ja toivon, että plussataan vasta sunnuntaina, jolloin maanantain suunniteltu inseminaatio toteutuisi! :)

Nyt sitten vain toivotaan ja odotetaan... Onneksi pääsee/joutuu viikonlopuksi töihin, saa taas vähän muuta ajateltavaa! :)

Nyt on kaksi Puregon pistosta takana... Ja alavatsaa turvottaa kivasti! Hoikkana ihmisenä kauhistuttaa turvotus, mutta sitähän tässä halutaan. Hyvää treeniä tulevaisuutta varten. Toivon saavani oikein ison masun, vauvamasun! :)

Muutoin Puregonista ei ole oireita tullut. Annos on niin pieni, ettei luultavasti muuta tulekkaan. Enää tämän iltainen piikki ennen huomista ultraa! Aika menee kuin siivillä. Harmittelin eilen miehelle, että meneekö tämäkin kerta pieleen! Näin aikaisessa vaiheessa... Pettymyksiä takana niin paljon, että en tiedä uskaltaako tässä toivoakaan onnistumista, kun tämä Puregon aloituskin myöhästyi. Taas kerran ihana ja rakas mieheni sai ajatukseni kääntymään positiiviseen suuntaan! :) Hän on niin rauhallinen ja kuitenkin realistinen. Luulen, että vain miehet pystyvät siihen! Heillä ei hormonit sekoita ajatuksia!

Mieheni on jaksanut minua hyvin, en varmasti ole mikään helppo tapaus. Tämä lapsettomuuden kokeminen on vain lähentänyt meitä. Emme edes riitele enää juuri koskaan (emme aiemminkaan kovin usein). Joskus päästellään vähän höyryjä ja sitten ollaan taas rakastuneita... Yhteinen tavoite ja "salaisuus" lähentää! Jos haikara olisi tupsahtanut heti alkuun, olisimme olleet monta kokemusta köyhempiä! Ehkä tästäkin on jotain opittu! (Vaikka turhan kauan se haikara on kyllä jo harhaillut!) Itsestäni tuntuu kovin pahalta tietenkin aina oma pettymykseni, kun emme taaskaan ole raskaana. Mutta pahimmalta on aina tuntunut kertoa se miehelleni. Varsinkin silloin, kun on ollut tätä pistelyä ja polttelua... Toinen on niin innoissaan ja sitten joudun kertomaan karun totuuden. Katseesta aina näkee, miten jotkut pienet lamput hänen katseessaan sammuvat... Toisaalta, hän on ottanut asian aina ihan hyvin, totuttuhan tähän on jo puolin ja toisin! :) Mutta nyt me odotetaan inseminaatiota... Jännitetään yhdessä! :) Toivottavasti saisin tällä kertaa kertoa iloisia uutisia miehelleni! Odotan sitä hetkeä innolla! Kaikki on jo suunniteltu valmiiksi... (valmiiksi suunniteltu yleensä on tarkoittanut, että saapi myös odottaa... ja kauan)


Nyt olen luvannut itselleni, etten googlaa! En vaikka kuinka mieli tekisi tutkiskella, miten muille vastaavassa tilanteessa oleville on käynyt jne. Yritän pidättäytyä!! Koko google pitäisi poistaa meidän koneelta, aiheuttaa aina vain harmia! :)

Inseminaatioon mennään, jännää... :)

No niin taas on töitä tullut tehtyä, yövuorot takana - lokin päivityskin jäänyt ihan kokonaan... No yllättävää kyllä, en ole raskaana! On se kumma, miten sitä itse jaksaa aina elätellä toivoa ja uskoa viimeiseen asti onnistumiseen... :)

Inseminaatiota varten käyty ensimmäisessä tarkastuksessa... Sain puregonit ja nyt sitten odotellaan perjantain toista ultraa... Follikkeli oli jo iso kierron päiviin nähden (eilen 5). Lyhyen alkukierron takia yritin varata aikaa ensimmäiseen ultraan aikaisemmin, mutta hoitajan mielestä 5.kierron päivä oli sopiva. No eipä ollutkaan, follikkeli oli jo "liian" iso, 11,5mm. Harmittaa todella paljon, meneeköhän tämäkin kierto harjoitteluun?! Kalliiksi tulee tällaiset harjoittelukerrat... Lääkäri (joka oli aivan ihana) totesi kuitenkin, että yritetään vielä ehtiä mukaan tukemaan munarakkulan kasvua ja aloitetaan pistoshoito (olisi hänen mukaansa pitänyt aloittaa jo pari päivää aiemmin)...

Ristiriitaiset ajatukset nyt velloo mielessä, kaikki toivo ja into oli kohdistettu tähän tulevaan kiertoon, mutta uskaltaako sitä nyt sitten edes toivoa?! Tunnelma on hieman latistunut... Tiedän kuitenkin, että mitä pidemmälle kierto etenee, sitä huimemmiksi toiveet taas nousevat! Niin tapahtuu aina...

Tällä kerralla klinikalla ollut lääkäri oli aivan ihana... Toista kun "omalääkärimme", jolta mm. kuulimme, että koska olemme nuoria, voisimme vielä yrittää itseksemme. Nyt vastaanottanut lääkäri alkoi itse puhumaan, että hänellä nousee karvat pystyyn kun kuulee, että nuoria lapsettomia pariskuntia kehoitetaan vielä yrittämään itsekseen. Sanoi, että jos meidän ikäisellä ei vuoden sisällä yrittämisestä ole tärpännyt, niin kiireellä hoitoon! No niin minusta sanoo jo ihan maalaisjärki! Mitä vanhemmaksi tulee, ei lapsen saanti ainakaan helpommaksi muutu!

Kirjoittavatkohan tohtorit aina, mitä käynneillä on keskusteltu, koska itse lääkäri otti asian itse puheeksi ja oli niin ymmärtäväinen. Muutoinkin hänen asenteensa oli positiivinen ja täynnä intoa hoitojen aloittamiseen. Oma tohtorimme on sellainen hapannaama... Emme oikein liiku samalla aaltopituudella. Onneksi vastaanotot menevät tästä lähtien kierron kulun mukaan, eli emme välttämättä tarvitse mennä enää hänen luokseen.

Eilen oli ensimmäinen puregon pistos! Vaikka työkseni pistän potilailleni vaikka minkälaisia piikkejä päivittäin, omaan napaan pistäminen oli aikamoinen operaatio. Mihin katosi se varmuus ja kokemus?! ...pikkuruinen piikki - ja en meinannut uskaltaa! Miehen piti seurata tapahtumaa vierestä, vaadin niin... :)

Nyt saa elää kuulemma normaalisti, miten normaalisti tällaisessa vauvakuumeessa nyt sitten elää... Olen JOPA miettinyt aloittaisinko greippimehut uudestaan?! ...toistaiseksi vielä kaupassa. Viime viikolla edelläni kaupan kassalla oli mies, jolla oli kolme tölkkiä greippimehua. Mietin itsekseni, onkohan hänellä kohtalotoverini kotona odottelemassa... :) (muuthan eivät juo greippimehua :) )

No nyt sitten odotellaan perjantain ultraa ja toivotaan, että follikkelit kasvavat nätisti ja kauniisti! :) on tämä vaan aika jännää! hui...!

No niin, nyt on tullut tehtyä taas töitä vaihteeksi.... ja vapaat edessä! (siis oikeita töitä...) Huomasin, että töihin meno aiheuttaa nykyisin minulle ihan fyysistä pahoinvointia, vaikka pidänkin kovasti työstäni ja työpaikasta. Pahan olon aiheuttaa pelko siitä, että minut on laitettu hoitamaan potilaita, joita raskaana ollessa ei voi hoitaa (ja nyt noudatan tätä karsintaa, kunnes toisin todistetaan- vaikka seuraavat 10 vuotta!)... Eihän siinä pitäisi olla sen kummenpaa, kuin sanoa vain vastaavalle hoitajalle, että vaihtaa minulle potilaan... niinhän sitä luulisi! Mutta ei.... työpaikallani eräät ovat niin halukkaita saamaan selvityksen, miksi ei hoida tiettyjä potilaita, että se menee työpaikkakiusaamisen puolelle. (Suunnittelevat minut jopa tietoisesti hoitamaan tiettyä potilasta, että joutuisin kieltäytymään ja selittelemään) Olen sopinut asiasta oh:n kanssa, mutta ei riitä näille eräille ihmisille! Ahdistetaan ja pakotetaan kertomaan syy... No minäpäs en ole kertonut ja sekös heitä harmittaa...! Puhisevat kiukusta ja ilkeilevät minkä ehtivät. Eivät tunnu ymmärtävän, että kerron kun haluan... Joskus vielä näpäytän heitä... :) Ja jäivät ainakin perjantaina ilman minun leipomiani tuoreita pullia, hah!

Käytin perjantain pullien leipomiseen, ajattelin vieväni lomaltapaluupullat töihin. Vein ja äänestin lopulta jaloillani ja toin ne aamulla kotiin :) Nämä ahdistelijat eivät minun pulliani syö!! Nauroin aamulla kotona, että siitähän saivat, hah!!

No pistelyä on odotettu! Sunnuntaina halasin miestäni ja olin tuntevinani piston vatsalla. No jäi epävarmaksi... Oli pakko yrittää tuntea se uudestaan, siinä mies sitten venytteli minua puoleen jos toiseen - eikä mitään! :) Alan olla selvästi jo vainoharhainen.

Eilen illalla se sitten alkoi, yönkin pisteli ja vielä nytkin... En edes uskalla ajatella, että se olisi sitä, vaikka kovasti toivonkin!! Reväytin varmasti vatsalihakseni uidessa tai ilmakuplat ne siellä nipistelee... TÄMÄ ON NIIN RAASTAVAA!!

No mikä on kiva, on että inseminaatio on todennäköisesti tässä suunnilleen kahden viikon kuluessa... Voi sitten on ihana odotella, miten käy! Varautua täytyy myös siihen, ettei käy mitään! Aina toivoa ja kuitenkin pidettävä itsensä niin järjissään, ettei aivan murru jos raskaus ei ala... Vauvakuvien katseleminenkin on kivaa, mutta tulee niin haikea olo, että rinnasta puristaa... Miksei meille jo suotaisi sitä onnea! Sellaiset ihmiset saa vauvoja vaivattomasti, jotka eivät lapsistaan huolehdi tai kaltoinkohtelevat heitä... Miksi... Kuka hylkää lapsensa pakkaseen kuka laittaa mikroon! Järkyttävää! Meillä olisi kaikin puolin mahdollista huolehtia hyvin lapsesta, kaikki on kunnossa... paitsi vauvan alulle saaminen on hankalaa! Tiedän, että meistä tulisi hyvä isi ja äiti...

No nyt tässä sitten vain odotellaan, jatkuuko pistely... vai varaanko ajan inseminaation suunnitteluun...! Jänniä asioita molemmat, hyvä että pöksyissä pysyy! :) Kiva kun kevät menee eteenpäin!

Pistelyä ja polttelua odotellessa...

Jaahas! Rentouttava pääsiäinen takana... (Saimme viettää kokonaista neljä päivää yhdessä miehen kanssa, WAU!) Tämä oli sitä laatuaikaa....

Muutoinkin, koko jo melkein toivottomalta tuntuvan vauvaprojektin ajan juuri tämä aika kierrosta on ollut se stressittömin. Jos oireita mahd. raskaudesta tulee, ne tulee vasta seuraavalla viikolla. Nyt vain odotellaan... PISTELYÄ JA KAIKENLAISIA MUITA OIREITA! ovat enemmän kuin tervetulleita! Muutaman kerran vauvaprojektin aikana olen kokenut mahdotonta pistelyä ja outoa polttelua. Ja muulloin en juurikaan mitään normaalista poikkeavaa! J Nyt sitten eletään toivossa, että pistelisi, on sekin parempi kuin ei mitään... (Sitä oikein toivoo itselleen tuskaa!)

Vielä muutama päivä lomaa jäljellä ja sitten paluu töiden pariin. Kukaan töissä ei tiedä näistä ongelmistani, tai siis osastonhoitajalle kerroin luottamuksella (saas nähdä kauanko pysyy salassa). Potilaiden valinta osastollamme on tarkkaa, jos on raskaana. Nyt noudatan samaa karsintaa, sanoivatpa muut mitä tahansa! En halua millään tavalla riskeerata mahdollista onnistunutta alkua tulevalle vauvalle. Kuuluu ehkä samaan sarjaan kuin kaikki greippimehut, mutta kaikkihan vaikuttaa kaikkeen... Vanhojen kollegoiden kanssa olen jo asiasta ollut napit vastakkain, kun en ole suostunut kertomaan syytä potilaiden valintaan. Mutta mitä se heille kuuluu... Olen saanut osakseni hyvinkin ikävää kommenttia, kaikki on vaan nieltävä (katkerat keski-ikäiset kurpat!!! J) Suurin osa kommentoijista on lapsettomia, yksinäisiä ja keski-iän kriisiä potevia mummotautisia!! (Anteeksi, olette te joskus olleet ihan kivojakin!)

Muutenkin olemme pohtineet asiasta kertomista ulkopuolisille... Toistaiseksi olemme valinneet kertomattomuuden – miksi huolestuttaa muita! Myös odotukset muilla nousisivat ja paineet meillä!! Eli palatakseni vielä töihin, miksi kertoisin töissä ”ventovieraille”, kun oma lähipiirinikään ei tiedä asiasta... Ja töissä on ollut sellainen paikka, missä ei tämä asia pyöri päässä (siinä nyt sitten vielä selittelemään kaikille, miksi ei olla raskaana).

En ole aivan varma, että vauvauutista meiltä vielä odoteltaisiinkaan....Olemme olleet toki yhdessä jo iäisyyden (8vuotta), mutta toisaalta olemme keskittyneet sellaisiin asioihin elämässä (ainakin meidän kannalta ulkopuolisten silmin), että vauvauutisia ei ehkä vielä odoteta. Opiskelemme molemmat työn ohessa ja haluamme kehittyä työssä... Ulkopuolisen silmin aikamme täyttää työ ja opiskelu... Hassua, kun sitten salassa puuhaamme ihan jotain muuta (kuten koko pääsiäinen – joka piti pyhittää opiskelulle)!!

Pistelyä ja polttelua odotellessa...

Toivo nousee taas...! eilinen ovulaatio ja onnistunut pikkukavereiden liikkeelle lasku on taas saanut toiveet nousemaan... Vaikka lääkärimme sanoi, että viiden vuoden sisällä ehkä luomusti onnistumme, silti jokaisella yrityksellä toiveet ovat korkealla! Mistäs sitä tietää vaikka se olisi juuri nyt!!

Lisää toivetta tälle kerralle nostaa omien putkieni rassaaminen. Kuulostaa joltain muulta, mitä se todellisuudessa on... Olin alkuviikosta munanjohtimien aukiolotutkimuksessa, jossa tutkitaan putkien aukiolo ruiskuttamalla nestettä niistä läpi. Ja taas tapahtui se kaikista pahin, GOOGLASIN!! No ensinnäkin tutkimuksessa jännitin aivan turhaan, googlaamalla löydetyt kauhutarinat saivat minut tutisemaan. No tutkimus oli lähes kivuton ja putket on auki ja kunnossa! No se miksi toiveet nousivat googlaamalla, liittyy joidenkin kokemuksiin, että aukiolotukimuksen jälkeen on tullut onnistuminen! Putket auki rassattuina olen taas seuraavat kaksi viikkoa täpinöissäni... Ja jos ei nyt onnistu, niin seuraavassa kierrossa pääsemme inseminaatioon! Eli nyt on kevät toivetta täynnä!

Kahden viikon talviloma on tässä kohdassa juuri se, mitä tarvitsin. Lepoa ja ulkoilua. Huimat suunnitelmat säännöllisen uimisen aloittamisesta ovat kariutuneet tällä viikolla kerta toisensa jälkeen. Ideana oli mennä aamusta uimaan. Aamuisin on kuitenkin väsyttänyt niin mahdottomasti, on ollut ihanaa vain heräillä rauhassa. Joten se siitä uimisesta. Nyt on huima suunnitelma, että tiistai-aamuna menisin. Pääsiäisenä kun ei uimahallikaan ole auki.Tekosyitä toisensa perään!

Lisäopiskeluun liittyviä töitäkin täytyisi saada eteenpäin, mutta miten tehdä kirjallista työtä aivan toisesta aiheesta, jos mielessä pyörii vain ovulaatio, vauva ja hormoonit hyrrääävät ajatukset aivan muualle! Tämä on ihan hullua! Onneksi edessä on pitkä vapaa viikonloppu yhdessä mieheni kanssa.... Parin päivän vierailu vanhempiemme luonna saa taas ajatuksia välillä muualle... normaaleihin asioihin! (tai niihän sitä taas uskotellaan itsellemme!)

1,5 vuotta sitten eräänä iltana löhöilimme mieheni kanssa sängyllä ja puhuimme tulevaisuudesta. Totesimme, että haluamme lapsia joskus. No aihetta jatkaessamme, totesimme, että miksei nyt? Yhteinen haave ja toive.

Päätimme kuitenkin järkevinä ihmisinä, että odotetaan muutama kuukausi, että saisin TAAS uuden määräaikaisen sopimuksen töistä ja sitten aloittaisimme vauvantekopuuhat tosimielellä. Odotimme ehkä viikon...! Valtava vauvakuume valtasi molemmat...! Työnimikin oli selvillä OnniEsteri... Suunnittelimme ja pohdimme tulevaisuutta. Sisustus menisi uusiksi, vauvalle paikka sinne ja kylpyhuoneeseen sitä ja tätä, sellaiset vaunut ja tuolit jne.... Kaikki oli jo suunniteltu.

Mielessä ei kertaakaan käynyt, että vauvan tulo olisikin jotenkin kortilla. Puolenvuoden intensiivisen yrityksen jälkeen mieleeni juolahti, että jos me olemmekin se joka viides lapsettomuudesta kärsivä pari. No mies rauhoitteli, joskus ihan ärsyttävyyteen asti, että "ei tässä vielä edes kunnolla olla yritetty". Ai ei, kaikki niksit ja konstit oli kokeiltu, hyvä ettei päällämme seisty!

Seuraavan reilun puolenvuoden aikana petyimme kerta toisensa jälkeen, mutta yritys jatkui. Join greippimehua, jätin kahvin juonnin melkein kokonaan (ennen suuri nautinto), ovulaatioita laskettiin ja testattiin... Elin niin säntillisesti, ettei vain omissa elintavoissa mikään estänyt raskautta. Googlasin ja löysin niksin toisen perään :) (Googlaaminen on pahinta, mitä ihminen voi tällaisessa tilanteessa tehdä!) Hulluinta oli ehkä greippimehun juonti (lopulta jo oksetti pelkkä tölkin ottaminen käteen)! Kolme kertaa vuoden yrityksen aikana merkit viittasivat vahvasti vauvaan, mutta ei... Jouluaattona testasin jälleen negatiivisen raskaustestissä! Wau, mikä joululahja!!

Vuoden alusta päätimme mieheni kanssa hakeutua tutkimuksiin (Jopa hän uskoi, että nyt on yritetty jo omat niksit loppuun!). Ja nyt on tutkittu!!! Mistään ei löydy sellaista vikaa, mikä estäisi meidän raskaaksi tulon. Hämmentävää ja osittain jopa pelottavaa! Nyt seuraavaksi on edessä hoidot: ovulaatioinduktio ja inseminaatio. (Syyllistyin jälleen googlaamaan??? -miksi ei vain kuuntele järkevästi, mitä lääkärit sanovat. Ei, pitää lukea toisten "kauhukertomuksia" ja itse panikoida omassa mielessä, voiko noin käydä meille... HUH!)

Oma yrittäminen ei ole vähentynyt epäonnistumisista huolimatta! Tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuminen vähensi omaa stressiä asiasta. Aina ei mieli ole kovin korkealla, mutta aina sieltä syvältä kuopasta on ylös ponnistettu. Mieli aina kohoaa kohti uutta ovulaatiota ja odotusta, ollaanko vai eikö olla (siis raskaana?). Ja sitten, tipahdetaan korkealta ja kovaa! Nyt kuitenkin hiipii ihan uudenlainen toivo inseminaatioiden myötä, tämän kevään aikana selviää, onko meille haikarapostia tulossa tämän hoidon myötä!

Jännittää aivan valtavasti!!! :) Joko me vihdoin saadaan oma OnniEsteri...

Ja vauvakuume saa lisää kierroksia jälleen...

No niin, nyt on polkaistava Hapun loki käyntiin...! Kuinka ennen järkevästä ihmisestä tuli ihan hoopo?! Ja mihin ihmeeseen minä tarvitsen blogia?

Voi, voi, nyt on tultu tähän pisteeseen, että on pakko saada purkaa omia ajatuksia jonnekin... (ja onhan näitä sitten mukava joskus tulevaisuudessa selata) Päiväkirjaa en ikinä ole saanut pidettyä viikkoa kauempaa, saas nähdä miten Hapun lokille käy!