Huomenna alkaa valmistautuminen uuteen hoitokiertoon! Soitan nimittäin ajan ensimmäiseen ultraan ja siitä se sitten lähtee. Tulta päin, mutta nöyrästi! :)

Mieli on piristynyt, syksyn aurinkoiset päivät ovat edesauttaneet kivasti. Iltaisin kynttilöiden polttelu tuo pimeneviin iltoihin uutta hohdetta. :)

Yksi asia stressaa nyt mieltä kovasti ja aiheuttaa mielipahaa... Nimittäin työ. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että olen sopinut osaston johdon kanssa, etten osallistu tiettyjen potilaiden hoitoon (heidän hoidossa käytettyjen lääkkeiden vuoksi). Asia on johtotasolle ok, mutta ns.pikkupomot vuoroissa hyppivät silmille. Viimeviikon loppupuolella tuli sitten aivan järkyttävä konflikti. Pyysin erästä "pikkupomoa" vaihtamaan potilastani, koska en henk.koht. syistä voi mennä tätä hoitamaan. Hän vaatimalla vaati selitystä, ei riittänyt, että näin asiasta on sovittu. Asia ylitti mielestäni jopa työpaikkakiusaamisen rajan! Eipä riittänyt minulle asiasta valittaminen, vaan asiasta oli "läyhätty" ympäri osastoa! (BigBrother termein :)) No vein asian oikealle johdolle ja siellä on täysi tuki minulle! Mutta silti, tuollaisessa ilmapiirissä (jossa kuulemma on oikeus kertoa mielipiteinään toisten ihmisten henkilökohtaisia asioita) on ahdistavaa olla töissä. Pidän työstäni ja suurinosa työkavereistani on mahtavia persoonia. Valitettavasti joukkoa sotkee nämä "vahvat" persoonat, jotka kiusaavat. No meitä mahtuu monenlaisia tallaajia tällekin pallolle! Olen varma, että jos he tietäisivät asioiden oikean laidan, he hiljenisivät. En kuitenkaan halua tätä näin henkilökohtaista asiaa "läyhättäväksi" työpaikalleni.

Toivottavasti uutiseni muuttuvat positiivisiksi, kunhan käyn siellä ekassa ultrassa. Nyt nostellaan toivonkipinöitä. OnniEsterin perään täällä huudellaan (vaimeasti - ettei säikähdä)!