Kohti uutta hoitoa...

Kävimme keskustelemassa lääkärimme kanssa klinikalla ja samalla suunnittelimme uutta hoitoa. Tarkoitus olisi aloittaa synarellat tämän kierron lopusta ja pitkittää niiden sniffailua yli pääsiäisen, koska molemmin puolin pääsiäistä ei hoitoja tehdä. Mitään syytä tai muuta epätavallista ei edellisestä hoidosta selvinnyt... Lääkäreitä ihmetyttää vain minun huono vasteeni hormooneille. Nyt otettiin mm keliakia vasta-aineet, vaikkei keliakian oireita minulla olekaan. Lisäksi lääkäri ottaa asian esille jossain suuremmassa "komiteassa". Se sopii meille, mitä enemmän tietoa sen parempi.

Keskustelut lääkärin kanssa olivat rentoa ja leppoisaa - syytä hoitojen huonoon tulokseen pohdittiin. Kuitenkin lääkärin puheista jäi ihan positiivinen kuva. Nyt siis tehdään uusi hoito samalla kaavalla kuin edellinen, Synarellan ja Menopurin avulla. Olisimme voineet aloittaa hoidon vaikka heti, mutta lomamatkamme vuoksi halusimme lykätä sitä yhdellä kierrolla eteenpäin. Ja lepo tuntuu ihan mukavalta, sitä paitsi olen vasta henkisesti pääsemässä yli edellisen epäonnistumisen. Eilen tuntui ensimmäistä kertaa mieli hieman positiivisemmalta kuin negatiiviselta. :) Ja niinhän se on, että meidän tilanteessa uusi hoito tuo aina uutta toivoa elämään! Yritetään säilyttää positiivinen vire!

Negatiivisesta testituloksesta on jo yli kaksi viikkoa, edelleen menen aika matalalla. Mistään ei oikein tahdo saada kiinni. Sitä köyttä joka vetäisi pinnalle ei tahdo löytyä. Olen ihmetellyt, miksi tämä kerta otti/ottaa näin koville. Alkuun en uskaltanut edes toivoa, että pääsisimme punktioon, saati että saisimme munasoluja, jotka vielä hedelmöityisivät. Kaikki meni paljon paljon paremmin kuin ikinä olisin edes aikaisemman perusteella uskaltanut toivoa. No, sehän se. Uskoi ja toivoi viimeiseen asti, että loppukin menisi ihmeellisen hyvin. Ja sitten, loppu oli mitä oli.

Mieheni on saanut kestää pahan oloni, mutta kellekkäs muulle sitä näyttää? En halua kertoa asiasta muille. Viikon päästä käymme sitten taas klinikalla, jossa tehdään uudet suunnitelmat. Uuden hoidon aloittaminen tuntuu kovin raskaalta, mutta eiköhän se into taas löydy. Ja nyt tulee kuitenkin pieni tauko hoitoihin, mikä on aina tehnyt hyvää. Kuukauden päästä odottaa kahden viikon loma ja matka. Tuo matka on jo lyöty lukkoon, sitä ei siirretä hoitojen takia. Nyt kai on se tilanne, että olisi alettava elämään muutenkin kuin lapsettomana. Helpommin sanottu kuin tehty, raskaana olevia on ympärillä liikaakin. En kestä/jaksa nyt kohdata heitä. Muistuttaa liikaa omasta epäonnistumisesta.

Onneksi edes aurinko pilkottaa taivaalla, antaa toivoa keväästä. Ulkoilu auringossa ja tulevan loman odottaminen vie eteenpäin.

Niin, kuten odottaa saattaa, tunnelmat eivät ole kovin kaksiset. Kaikki meni hyvin alkionsiirtoon saakka, mutta siitä eteenpäin kaikki on yhtä kysymysmerkkiä. Mietin, mitä tein vikaan (vaikka ymmärrän erittäin hyvin, ettei tähän vaiheeseen voi itse oikein vaikuttaa) ja syytän paskoja vehkeitäni. Jos kohtuni olisi ollut vastaanottavainen, luulisi, että edes toinen kahdesta olisi kiinnittinyt. Mutta ei... Kaikenlisäksi mielessä pyörii ajatus, että pahan mielen saisi aikaiseksi halvemmallakin (jopa ihan ilmaiseksi), ei siitä tarvitsisi maksaa 1300 euroa. Mitä kaikkea tuollakin rahalla olisi voinut hankkia...

Loppukuusta menemme taas lääkäriin, kai siellä jonkinlainen lopputarkastus/ uuden hoidon suunnittelu on ohjelmassa. Tällä hetkellä uuden hoidon ajattelu tuntuu kovin kaukaiselta - mutta samaan aikaan ymmärrän, että ilman hoitojen aiheuttamaa kärsimystä, ei meille vauvaa ole tulossa. Jos tohtorit vielä suostuvat meitä hoitamaan, menee uusi hoitokin varmasti pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Eli melkein kesään - ja "mahdollinen" vauva ensi vuoteen, eli minusta ei todennäköisesti tule äitiä vuonna 2009. Voi kun hienoa...

Adoptioasiakin näyttää uusien uutisten mukaan entistä kaukaisemmalta - hinnat nousseet yli 20000 euron, eikä lapsen saannista ole takeita.

Kaikenlisäksi harmittaa kiukutteluni miehelleni, joka nyt kaikista vähiten on syyllinen pahaan olooni, mutta joka on ainut (raukka) johon sen voin purkaa. No nyt yritän olla kunnolla ja purkaa pahaa oloani vaikka liikuntaan, mikä on huomattavasti helpompaa, kun vatsassa ei juili tai pistele. Eli ei kun suksimaan ladulle ja sitten päiväunille, jos tämän kaiken saisi edes hetkeksi päästä pois. Vaikka on alitajuntakin kumma juttu, kun maanantain ja tiistain välisenä yönä näin unta, että meillä oli pieni tyttövauva (hah, ihan kuin jokin pikkupiru olkapäälläni olisi nauranut paskaista naurua minun huonoudelleni).

No nyt on taas jostain löydettävä jonkinlainen köysi, joka kiskoo taas pinnalle, täällä näyttää tällä hetkellä kovin synkältä!

Tulos: negatiivinen.


Se siitä - nyt on takki ihan tyhjä.

Niin, tänään odotellaan sitten lopullista tuomiota iltapäivällä. Kävin aamulla verikokeessa ja iltapäivästä soitan ja kuulen, että ollaanko vai eikö olla raskaana. Oireet viittaavat valitettavasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon... Eilisestä lähtien on lugesteron mömmön seassa ollut punertavaa, joten olen jo luovuttanut haaveilemisen ja yritän keskittyä siihen, miten säilyn järjissäni tuon puhelun ajan klinikalle ja sen jälkeen...