Heräsin eilen aamulla klo 6, vasemmalla puolella alavatsalla tuntui järkyttävää kipua. Arvasin heti, että ovuloin. No menimme mieheni kanssa kuitenkin reippain mielin klinikalle punktiota varten, vaikka melkein jo arvasimme tuloksen. Ja totta, olin ovuloinut. Punktiokerta siis "säästettiin" ja lähdimme kotiin. Punktio jäi siis noin 3 tunnin päähän, näin lähelle emme ole vielä päässeetkään.

Pettymys oli tietenkin taas tyrmäävä. Hieman helpotti, kun osasin jo vatsakivusta päätellä, että mitään tuskin tapahtuisi. Meille tarjottiin mahdollisuutta inseminaatioon. Emme kuitenkaan siihen halunneet, koska lähes samaan tulokseen pääsisimme omalla yrityksellä (jos vain olisi hitunen onnea matkassa). Luget aloitan kuitenkin tänään, koska ehdin yhden antagonistin pistämään... Nyt sitten odotellaan, jos mitään ei nyt tapahdu, pidämme välikierron seuraavaksi mieheni työmatkan takia. Ja teki se viimeksikin hyvää, vaikka asian lykkääminen tuntuu todella tylsältä!

Nyt treenaamme itsemme hedelmällisesti huippukuntoon ja panostamme seuraavaan hoitoon täysillä! :) Käymme ensi kierrossa oman lääkärimme luona ja pohdimme yhdessä tilannetta ja jatkoa. Jos tässä nyt jotain on oppinut, on se kärsivällisyyttä. Enää emme mene henkselit paukkuen hoitoon, vaan nöyrästi. Olemme myös huomanneet, ettei asiat hosumalla parane. Välikierto voi olla hyväkin asia.

Nyt on se pelätty ultra takana. Eikä ole helppo juttu kyllä taas tämäkään. Se perjantaina näkynyt paksuseinäinen rakkula (jota epäiltiin kystaksi) on ilmeisesti munarakkula kuitenkin. On jo yli 2 cm, toinen rakkula näkyi 13mm. Ongelma on, että orgalutrania en ole ottanut vielä ja nyt pelätään, että tuo iso rakkula katoaa ennen keskiviikon keräystä. Päädyimme lääkärin kanssa pitkällisen harkinnan jälkeen, että keskiviikolle suunnitellaan keräys, katsotaan ennen punktiota tilanne, jos ok tehdään, jos ei nostetaan kädet pystyyn! Mutta saaliina siis korkeintaan 1 munasolu, toivotaan, että tuo ihmerakkula sisältää edes sen! Nyt sitten menee yksi kelan korvaava ivf, jos punktioon päästään. Mutta toisaalta inseminaatiot on meidänkohdalta niin nähty, siihen emme enää haksahda. Jos munasolu saataisiin, nähtäisiin lähteekö se hedelmöitymään jne.

Lääkärikään ei oikein tienyt, mitä kannattaa tehdä. Siis mikä on se fiksuin ratkaisu. Kysyin, että olenko minä se epätoivoisin, niin hän lohdutteli kaikkien tapauksien olevan heillä haasteellisia. Se on heidän työtänsä. Helppoja ratkaisujakaan ei ole.

Yrittänyttä ei laiteta, joten keskiviikkoa kohti mennään. Klinikalta kotiutuessani hain orgalutranin ja pistin - illalla sitten pregnyl. Paljoa en nyt pyytäisi, vain yhden pienen munasolun. Toivottavasti sen saan!

Päätin osallistua tärkeään projektiin Tiineenä talviaikaan, josko se tämä toisi meille sen tarvittavan onnenpotkun! :)

Parin tunnin kuluttua on aika mennä klinikalle kuulemaan päästäänkö me siihen varsinaiseen IVF:än vai jääkö tämä tähän. Olo on koko viikonlopun ollut ihmeen rauhallinen, en ole liiemmin stressannut asiaa. Onko sitten hyvä vai huono, kohta nähdään! Tiedän, että viimeistään klinikan ovella kädet hikoaa ja tutkimuspöydällä maatessa sydän lyö muutaman kerran taas tyhjää... HUI!

Klinikalta tuli tuo paljon odotettu soitto! ...jatkan puregonia maanantaihin ja sitten ultrataan uudestaan. Iso rakkula siis sivuutetaan ja yritämme kasvattaa nitä pieniä. Maanantaina sitten toivotaan, että pienet rakkulat kehittyvät ja pääsemme ensi viikolla munasolujen keräykseen asti. Maanantaita kohden siis mennään, mutta nyt siis hieman sekavissa tunnelmissa. Tunteet menevät vuoristorataa, toivo, suru, epätoivo, pieni pilkahdus iloa... Mutta ennenkaikkea nyt vallitsee suuri pelko, että tämäkin hoito epäonnistuu ennen kuin edes päästään tositoimiin!

Puregon(?) muuten on aiheuttanut taas mahdotonta energiavirtaa. Siivosin eilen koko kämpän tunnissa, ei siinä muuten mitään, mutta siihen kuului sekä kylpyhuone, että kaksi ikkunaa! :) ja ruokakin porisi hellalla... Nyt on opiskeluun liittyvä tehtävä työn alla ja kovaa vauhtia valmistumassa... Toivottavasti tämä energia riittää sinne munarakkuloillekin kasvukipinäksi!
,

Aamu alkoi täydellisesti! Heräsin 8.16. Aika klinikalle 8.40. Matkaa 10 km aamuruuhkassa... Onneksi mieheni ehti viedä minut klinikalle, josta ei taas hyvää kuulu.

Uusi lääkäri (oma syyslomalla) tutki ja vasemmalla olisi KAKSI munarakkulaa 9 ja 7 mm, MUTTA siellä on myös joku isompi (18mm) paksuseinäisemmän näköinen pallura. Oikealla jotain pienempiä rakkuloita ehkä... LOPPUtulos siis, että nyt tohtorit siellä lounaalla pohtivat miten jatketaan. Vaihtoehtoina on hoidon keskeyttäminen, jatketaan huomioimatta isoa rakkulaa tai sitten hoito mitoitetaan ison rakkulan mukaan... Todennäköisin vaihtoehto kai on, että piikitetään maanantaihin Puregonia ja sitten maanantaina päätetään kannattaako hoito viedä loppuun.

Soittavat klinikalta, kun ovat pähkäilleet, mitä meidän säälittävässä tapauksessa tehdään...

Perkele mikä viikonlopun aloitus taas kerran, saas nähdä miten käy. Itse olen jo ihan luovutusfiiliksissä, ei ole meitä taidettu luoda äidiksi ja isäksi. Ollaan vaan sitten lapsettomia.

Taas on tehty työt melkein viikoksi, ihana vapaa alkaa! Ensimmäiseksi aika päivittää kuulumiset... Viime perjantain ultrassa kaikki näytti hyvältä ja Puregonit aloitin tiistaina (kp 2)... Huomenna on sitten totiset paikat, selviää onko kasvamassa nolla, yksi vai jopa kaksi munaa! Huomaan psyykkaavani itseäni jo vaihtoehtoon, ettei munia jostain syystä olisi (vaikka se nyt tuntuu aika kummalliselta). Toivon hartaasti vähintään kahta, mutta yksikin on jo alku! :)

Mieliala on positiivisempi kuin aikoihin. :) Ongelmat töissä ovat väistymässä, osastonhoitaja pitää tiukasti puoliani ja hän muistutti, ettei minun kannata stressata asiaa! Tuki johdolta tuntui mukavalta! Jollain tavalla toivo ja positiivisuus on taas hiipinyt meidän elämään muutoinkin... Uusi hoito on aina uusi alku! Toivottavasti nyt nimenomaan OnniEsterin alku! Huominen ultra pelottaa, mutta antaa toisaalta taas uutta tietoa missä mennään... Huomista odottaen!

Huomenna alkaa valmistautuminen uuteen hoitokiertoon! Soitan nimittäin ajan ensimmäiseen ultraan ja siitä se sitten lähtee. Tulta päin, mutta nöyrästi! :)

Mieli on piristynyt, syksyn aurinkoiset päivät ovat edesauttaneet kivasti. Iltaisin kynttilöiden polttelu tuo pimeneviin iltoihin uutta hohdetta. :)

Yksi asia stressaa nyt mieltä kovasti ja aiheuttaa mielipahaa... Nimittäin työ. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että olen sopinut osaston johdon kanssa, etten osallistu tiettyjen potilaiden hoitoon (heidän hoidossa käytettyjen lääkkeiden vuoksi). Asia on johtotasolle ok, mutta ns.pikkupomot vuoroissa hyppivät silmille. Viimeviikon loppupuolella tuli sitten aivan järkyttävä konflikti. Pyysin erästä "pikkupomoa" vaihtamaan potilastani, koska en henk.koht. syistä voi mennä tätä hoitamaan. Hän vaatimalla vaati selitystä, ei riittänyt, että näin asiasta on sovittu. Asia ylitti mielestäni jopa työpaikkakiusaamisen rajan! Eipä riittänyt minulle asiasta valittaminen, vaan asiasta oli "läyhätty" ympäri osastoa! (BigBrother termein :)) No vein asian oikealle johdolle ja siellä on täysi tuki minulle! Mutta silti, tuollaisessa ilmapiirissä (jossa kuulemma on oikeus kertoa mielipiteinään toisten ihmisten henkilökohtaisia asioita) on ahdistavaa olla töissä. Pidän työstäni ja suurinosa työkavereistani on mahtavia persoonia. Valitettavasti joukkoa sotkee nämä "vahvat" persoonat, jotka kiusaavat. No meitä mahtuu monenlaisia tallaajia tällekin pallolle! Olen varma, että jos he tietäisivät asioiden oikean laidan, he hiljenisivät. En kuitenkaan halua tätä näin henkilökohtaista asiaa "läyhättäväksi" työpaikalleni.

Toivottavasti uutiseni muuttuvat positiivisiksi, kunhan käyn siellä ekassa ultrassa. Nyt nostellaan toivonkipinöitä. OnniEsterin perään täällä huudellaan (vaimeasti - ettei säikähdä)!