torstai 25. maaliskuuta 2010

Kevät on jo edennyt pitkälle. Negatiivisesta testistä on kulunut parisen kuukautta -edelleen elämä hakee polkujaan. Olemme käyneet mieheni kanssa klinikalla keskustelemassa ja meidän hoitomme ovat nyt ohi. Toisaalta hoitojen lopettaminen virallisesti oli helpottavaa - ei enää turhaa hormonien pumppaamista ja stressiä hoidoista! Toisaalta tämä päätös tarkoittaa myös omasta biologisesta lapsesta luopumista (tai siis sen ajatuksesta). Olemme siis virallisesti lapsettomia, syy jäi edelleen tuntemattomaksi.

Klinikalla keskustelimme pitkään meitä hoitaneen lääkärin kanssa, eikä hänellä ollut meille mitään uutta tarjottavaa. Puhuimme vaihtoehdoista, mitä tämän jälkeen?! Adoptio, luovutetut munasolut, sijaisvanhemmuus... Kaikki vaihtoehdot vaativat sulattelua ja pohdintaa - mikään vaihtoehto ei ole helppo.

Klinikalla käynti oli rankka paikka - se oli nyt sitten se viimeinen kerta ja viimeinen mahdollisuus saada oma biologinen lapsi. Toisaalta meille sanottiin, että ihmeitä tapahtuu. En kuitenkaan voi jäädä sitä odottelemaan, vaan elämässä täytyy päästä eteenpäin nyt tavalla tai toisella. Miten, se on vielä ihan hukassa. Oma mieleni on vielä kovasti myllerryksessä, asiasta on vaikea puhua ääneen ja omassa mielessä asiat tuntuvat vain kulkevan samaa rataa. Tunteita on vaikea käsitellä, tunnen edelleen niin surua lapsettomuuden vuoksi kuin myös vihaa omaa itseäni ja huonouttani kohtaan... Voi kun joku viisas osaisi kertoa, miten tästä pääsee yli. Aikaa se tulee viemään varmasti - pieniä ilonpilkahduksiakin elämästä löytyy ja niiden avulla yritän pysyä pinnalla.