perjantai 20. elokuuta 2010

Pitkä aika on kulunut edellisestä kerrasta täällä... Alkuun oli vaikeaa, koko kevät tuntui hirveän raskaalta ajalta. Olin henkisesti todella "huonona", masentunut ja alakuloinen. Mutta mikä ihmeellisintä aika tekee tehtävänsä. Lapsettomuus ja hoitojen epäonnistumiset eivät enää pyöri joka hetki mielessä - mutta edelleen jonkinverran asioita pohdin. Se kai on sellaista normaalia asian työstämistä. Vaikeita tilanteita on, kun olen kuullut työtovereiden tai tuttujen raskauksista. Niistä en välittäisi tietää, vaikka toki iloinen olenkin heidän puolestaan. Kai se on jonkinlaista itsesuojelua?

Mitään päätöksiä tulevaisuuden suhteen emme ole tehneet. Mennään nyt vain ihan näin hissukseen eteenpäin... Mutta kesän aikana on ajatukset muuttuneet kaiken suhteen valoisimmiksi - josko syksyllä miettisimme mikä se meidän ratkaisu tilanteeseen olisi. Mikä raadollisinta tämän kaiken läpikäyneenä on, on se että edelleen haluan saada vauvan. Luulisi, että olisi halut jo kauan aikaa sitten kadonneet...

torstai 25. maaliskuuta 2010

Kevät on jo edennyt pitkälle. Negatiivisesta testistä on kulunut parisen kuukautta -edelleen elämä hakee polkujaan. Olemme käyneet mieheni kanssa klinikalla keskustelemassa ja meidän hoitomme ovat nyt ohi. Toisaalta hoitojen lopettaminen virallisesti oli helpottavaa - ei enää turhaa hormonien pumppaamista ja stressiä hoidoista! Toisaalta tämä päätös tarkoittaa myös omasta biologisesta lapsesta luopumista (tai siis sen ajatuksesta). Olemme siis virallisesti lapsettomia, syy jäi edelleen tuntemattomaksi.

Klinikalla keskustelimme pitkään meitä hoitaneen lääkärin kanssa, eikä hänellä ollut meille mitään uutta tarjottavaa. Puhuimme vaihtoehdoista, mitä tämän jälkeen?! Adoptio, luovutetut munasolut, sijaisvanhemmuus... Kaikki vaihtoehdot vaativat sulattelua ja pohdintaa - mikään vaihtoehto ei ole helppo.

Klinikalla käynti oli rankka paikka - se oli nyt sitten se viimeinen kerta ja viimeinen mahdollisuus saada oma biologinen lapsi. Toisaalta meille sanottiin, että ihmeitä tapahtuu. En kuitenkaan voi jäädä sitä odottelemaan, vaan elämässä täytyy päästä eteenpäin nyt tavalla tai toisella. Miten, se on vielä ihan hukassa. Oma mieleni on vielä kovasti myllerryksessä, asiasta on vaikea puhua ääneen ja omassa mielessä asiat tuntuvat vain kulkevan samaa rataa. Tunteita on vaikea käsitellä, tunnen edelleen niin surua lapsettomuuden vuoksi kuin myös vihaa omaa itseäni ja huonouttani kohtaan... Voi kun joku viisas osaisi kertoa, miten tästä pääsee yli. Aikaa se tulee viemään varmasti - pieniä ilonpilkahduksiakin elämästä löytyy ja niiden avulla yritän pysyä pinnalla.





tiistai 16. helmikuuta 2010

Testitulos siis oli negatiivinen... Mitään en olisi niin paljon toivonut kuin plussaa testiin. Mutta ei... nyt on mieli negatiivinen. Tuloksesta on kulunut nyt jo melkein kaksi viikkoa ja olo ei helpota - ennenminkin mieli vain synkistyy. Asian käsitteleminen nielee nyt aikaa - hyvin todennäköistä on, ettei meille siis tule omaa biologista lasta. Kahden viikon kuluttua käymme vielä lääkärimme luona ihmettelemässä, mutta tuskin meille nyt enää mitään ihmetemppuja voidaan tehdä. Tai ihmettelen syvästi, jos nyt jotain "yhtä-äkkiä" olisikin keksitty.

En oikein osaa vielä kertoa tunnelmistani, tai mistään tarkemmin. Yhtä helvettiä on herätä aamuisin, yrittää selvitä päivästä ja iltaisin käydä nukkumaan - yöt nukun onneksi hyvin. Ulkoilu ja liikunta tuntuvat mukavilta. Koiruus pitää mukana arjen touhuissa. Asiasta en jaksa kenenkään kanssa keskustella. Vaikka puhuminen kai auttaisi - ensin täytyy vain saada jäsenneltyä nämä asiat omassa päässäni. Tästä viimeisimmästä hoidosta ei kukaan ulkopuolinen tiennyt, joten en onneksi joudu muille asiasta kertomaan/puhumaan. Pääosan ajasta yritän pitää itseni touhussa, ettei tämä asia nyt koko ajan olisi mielessä. No Hapu nousee vielä tästäkin suosta ja palaa taas asiaan lokissa, kunhan tässä ajatukset saadaan koottua järkevään muotoon.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Testi taas negatiivinen.

Minä tyhmä jaksoin vaan toivoa jotain aivan muuta. No jokohan tästä nyt ottaisi onkeensa! Kuulumisia myöhemmin lisää, tämä vaatii nyt taas vähän sulattelua.

maanantai 1. helmikuuta 2010

No niin siis kuulumisia olisi taas pitkästä aikaa... Tämä hoito ajoi minut fyysisesti (jostain syystä) niin kipeäksi, että ei ole jaksanut päivittää edes kuulumisia. Eli ensin alaselkä ja vatsa olivat kuin hakattuja - en päässyt muutamaan päivään kunnolla liikkumaan. Sitten tuli jonkinmoinen kuumepiikki illasta, jonka jälkeen seuraavana aamuna vointi oli parempi?! Kipu siirtyi toiseen lonkkaan ja toiseen olkapäähän... Mysteerisiä nämä vaivat... No näistä kaikista on mennyt toipua nyt melkein koko piinailuaika!

Alkionsiirto oli pettymys, kuten jo aikaisemmin kerroin. No siirron tehnyt lääkärikin sai mieleni kyllä hyvin matalaksi kommenteillaan. Yritin asennoitua positiivisesti, mutta kun palaute on negatiivinen lääkärin suunnalta, niin minkäs teet. Muutama esimerkki: Sanoin, että vaikka meillä saadaan niin vähän munasoluja, niin kiva kuitenkin, että ovat sitten hyvälaatuisia hedelmöidyttyään ja yleensä kaikki hedelmöityvät! -Lääkäri tähän, että itseasiassa kyllä niissä on pakko jonkilainen rakenteellinen kromosomivirhe olla, koska ne eivät elä kohdussani! (tuli tunne, että miksi helvetissä tätä sitten tehdään, jos jo tiedetään, että alkio kuolee kuitenkin) Sitten hän piti palopuheen ulkomaisista tutkimuksista, jotka suoranaisen v€#&%&"/n takia meni minulta toisesta korvasta ulos. Sitten kysyin, että onko MITÄÄN miten voisin edesauttaa vielä tehokkaammin, että alkiomme kiinnittyisi. - Kuule, kyllä me oltais se hesariin kissankokoisin kirjaimin painatettu etusivulle, jos joku keino olisi. Vältä syvänmerensukellusta ja kahvia! (VOI HELVETTI MIKÄ IDIOOTTI). Sitten koska toinen munasoluistamme, joka oli hedelmöitynyt oli päästänyt sisäänsä liian monta siittiötä ja sen takia oli epäkelpo siirrettäväksi. Yritin piristää tilannetta ja omaa mieltäni sanomalla, että jopas nyt on innokkaita siittiöitä, että nyt syytetään niitä! -Ei kyllä syy on kuitenkin minun munasoluissa ja taas litania kansainvälistä merkityksetöntä paskaa... No sitten lopuksi sanoin, että ei kai tässä nyt muuta tarvita kuin onnea, niin ei sekään kuulemma riitä! VOI V"#!?!?!!! Tuli ikävä asiallista, kannustavaa ja positiivisesti asennoituvaa omalääkäriämme. Näistä tulemme tosiaankin keskustelemaan, kun seuraavan kerran omalääkärin tavoitamme!

Ja siis nyt olisi testipäivä keskiviikko, jotenkin aavistelen ja pelkään, ettei testiä taida tarvita tehdä... Eli epäilempä tämän taas epäonnistuneen. Jotenkin tässä täytyy nyt yrittää vielä pitää ajatukset koossa ja toivoa vielä ihmettä! Elämän olisi kai jatkuttava tämänkin jälkeen - sitä helpottamaan (tai vaikeuttamaan) on ensi viikoksi varattu pienimuotoinen kaupunkiloma itselleni ja miehelleni. Tunnelma taitaa riippua aikalailla tämänviikon tapahtumista. Kerron lisää, kunhan asiat ovat varmistettu!

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Uskomatonta, mitä palvelua rahalla saa. Nyt ottaa päähän niin että... Eilen soitin klinikalle ja sieltä sanottiin KAHDEN munasolun hedelmöityneen ja odottavan minua tänään. No yllätys, yllätys, hedelmöityneitä olikin vain yksi. No se onneksi oli hyvän näköinen, normaali jne.

Koska saamme niin niukasti aina munia, oli pettymyskin suuri, kun vain 1 olikin käyttökelpoinen. Nyt tällä yhdellä raukalla on paljon odotuksia. Nyt sulatellaan pettymystä ja toisaalta odotetaan ja toivotaan parasta!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Eilinen punktio oli taas tapaus... Ensin jännitettiin olivatko munarakkulat tallella - ja olivathan ne. Kaikkiaan kolme munasolua saatiin, joista kaksi on hedelmöitynyt (juuri soitettu tieto klinikalta). Eli huomenna alkionsiirtoon.

Punktio oli sinänsä taas kokemus. Lääkäri poisti 5 rakkulaa, joista siis vain kolme oli kunnolla kasvaneita ja siis kolme munasolua saimme. No sitten punktioneulaa poistaessa, lääkäri raapaisi kunnon vuotokohdan kohdunkaulaan. Ja siitä se helvetti sitten alkoi... Sitä yritettiin ensin painamalla tyrehdyttää - ei onnistunut. Sitten päätettiin ommella tikki, koska vuotokohta suihkutti verta lääkärin sanojen mukaan (eli ilmeisesti pieni arteriavuoto). No kipulääkettä ei annettu, vaikka olin tuskissani ja välillä huusin kivusta. Ompelua ei ollut tämän lääkärin historiassa kuin kerran aikaisemmin tarvinnut suorittaa -ja se kesti ja kesti! No lopulta tikki saatiin kohdilleen ja vuoto tyrehtyi. Mutta kipu jäi ja vaivasi vielä koko illan. Vasta nyt aamusta huomaan olon vähän helpottavan.

Huomenna sitten alkionsiirto. Mitenköhän alkiot jaksavat, ovatko hyvälaatuisia, kiinnittyvätkö jne. Paljon on jännitettävää, ennenkuin tiedetään kuinkas tässä taas kävikään!