perjantai 20. elokuuta 2010

Pitkä aika on kulunut edellisestä kerrasta täällä... Alkuun oli vaikeaa, koko kevät tuntui hirveän raskaalta ajalta. Olin henkisesti todella "huonona", masentunut ja alakuloinen. Mutta mikä ihmeellisintä aika tekee tehtävänsä. Lapsettomuus ja hoitojen epäonnistumiset eivät enää pyöri joka hetki mielessä - mutta edelleen jonkinverran asioita pohdin. Se kai on sellaista normaalia asian työstämistä. Vaikeita tilanteita on, kun olen kuullut työtovereiden tai tuttujen raskauksista. Niistä en välittäisi tietää, vaikka toki iloinen olenkin heidän puolestaan. Kai se on jonkinlaista itsesuojelua?

Mitään päätöksiä tulevaisuuden suhteen emme ole tehneet. Mennään nyt vain ihan näin hissukseen eteenpäin... Mutta kesän aikana on ajatukset muuttuneet kaiken suhteen valoisimmiksi - josko syksyllä miettisimme mikä se meidän ratkaisu tilanteeseen olisi. Mikä raadollisinta tämän kaiken läpikäyneenä on, on se että edelleen haluan saada vauvan. Luulisi, että olisi halut jo kauan aikaa sitten kadonneet...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa. Niin monta kertaa olen täällä käynyt kurkkaamassa ja miettinyt, miten voit. Eihän se toive vauvasta varmasti mihinkään katoa, eikä tarvitsekaan. Aika antaa teille vastaukset, mihin vaihtoehtoihin suuntaatte. Voimia ja kaunista syksyä teille!

Taivaanpii kirjoitti...

Toivon että se kauan kaivattu vauva tavalla tai toisella löytää luoksenne!

Mafalda kirjoitti...

Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa :)

Voimia ja kaikkea hyvää tulevaan syksyyn toivottelee Mafalda

Anonyymi kirjoitti...

Mitä kuuluu?

Nappi kirjoitti...

Samaa mietin kun EA tuossa edellä, mitä kuuluu?

Anonyymi kirjoitti...

Hapu, kiitos jakamisesta!

Olen itse menossa ensimmäiseen inseminaatioon, ja blogisi lukeminen oli valaisevaa ja mielenkiintoista. Olet varmastikin lähinnä pitänyt päiväkirjaa itsellesi ja purkanut ajatuksia itseäsi varten, mutta niiden julkaiseminen oli tärkeä teko. Kiitos.

-Tiitu