No niin, nyt on tullut tehtyä taas töitä vaihteeksi.... ja vapaat edessä! (siis oikeita töitä...) Huomasin, että töihin meno aiheuttaa nykyisin minulle ihan fyysistä pahoinvointia, vaikka pidänkin kovasti työstäni ja työpaikasta. Pahan olon aiheuttaa pelko siitä, että minut on laitettu hoitamaan potilaita, joita raskaana ollessa ei voi hoitaa (ja nyt noudatan tätä karsintaa, kunnes toisin todistetaan- vaikka seuraavat 10 vuotta!)... Eihän siinä pitäisi olla sen kummenpaa, kuin sanoa vain vastaavalle hoitajalle, että vaihtaa minulle potilaan... niinhän sitä luulisi! Mutta ei.... työpaikallani eräät ovat niin halukkaita saamaan selvityksen, miksi ei hoida tiettyjä potilaita, että se menee työpaikkakiusaamisen puolelle. (Suunnittelevat minut jopa tietoisesti hoitamaan tiettyä potilasta, että joutuisin kieltäytymään ja selittelemään) Olen sopinut asiasta oh:n kanssa, mutta ei riitä näille eräille ihmisille! Ahdistetaan ja pakotetaan kertomaan syy... No minäpäs en ole kertonut ja sekös heitä harmittaa...! Puhisevat kiukusta ja ilkeilevät minkä ehtivät. Eivät tunnu ymmärtävän, että kerron kun haluan... Joskus vielä näpäytän heitä... :) Ja jäivät ainakin perjantaina ilman minun leipomiani tuoreita pullia, hah!

Käytin perjantain pullien leipomiseen, ajattelin vieväni lomaltapaluupullat töihin. Vein ja äänestin lopulta jaloillani ja toin ne aamulla kotiin :) Nämä ahdistelijat eivät minun pulliani syö!! Nauroin aamulla kotona, että siitähän saivat, hah!!

No pistelyä on odotettu! Sunnuntaina halasin miestäni ja olin tuntevinani piston vatsalla. No jäi epävarmaksi... Oli pakko yrittää tuntea se uudestaan, siinä mies sitten venytteli minua puoleen jos toiseen - eikä mitään! :) Alan olla selvästi jo vainoharhainen.

Eilen illalla se sitten alkoi, yönkin pisteli ja vielä nytkin... En edes uskalla ajatella, että se olisi sitä, vaikka kovasti toivonkin!! Reväytin varmasti vatsalihakseni uidessa tai ilmakuplat ne siellä nipistelee... TÄMÄ ON NIIN RAASTAVAA!!

No mikä on kiva, on että inseminaatio on todennäköisesti tässä suunnilleen kahden viikon kuluessa... Voi sitten on ihana odotella, miten käy! Varautua täytyy myös siihen, ettei käy mitään! Aina toivoa ja kuitenkin pidettävä itsensä niin järjissään, ettei aivan murru jos raskaus ei ala... Vauvakuvien katseleminenkin on kivaa, mutta tulee niin haikea olo, että rinnasta puristaa... Miksei meille jo suotaisi sitä onnea! Sellaiset ihmiset saa vauvoja vaivattomasti, jotka eivät lapsistaan huolehdi tai kaltoinkohtelevat heitä... Miksi... Kuka hylkää lapsensa pakkaseen kuka laittaa mikroon! Järkyttävää! Meillä olisi kaikin puolin mahdollista huolehtia hyvin lapsesta, kaikki on kunnossa... paitsi vauvan alulle saaminen on hankalaa! Tiedän, että meistä tulisi hyvä isi ja äiti...

No nyt tässä sitten vain odotellaan, jatkuuko pistely... vai varaanko ajan inseminaation suunnitteluun...! Jänniä asioita molemmat, hyvä että pöksyissä pysyy! :) Kiva kun kevät menee eteenpäin!