Eilinen ultra toi ihan hyviä uutisia, kai... Oikealla kehittyi kaksi munarakkulaa, nyt 14 ja 15 mm. Kohdun limakalvo näytti hyvältä. Perjantaille suunniteltiin punktio ja maanantaille sitten toivottavasti alkionsiirto. Lääkäriä ihmetytti, miksi rakkulat kehittyvät nyt hitaasti, hitaammin kuin koskaan aiemmin. Minun mystiset munani... Vasemmalta yritettiin etsiä rakkuloita kauan, mutta tulos oli 0 kehittyvää, muutamia pieniä näkyi (mutta jostain syystä eivät kasva).

Uutisethan oli hyviä ja niistä pitäisi olla iloinen. Ja olenkin... Mutta takaraivossa on jatkuva pelko, että jokin menee pieleen. Miehenikin ihmetteli, miksi murehdin tulevaa, kun nyt voisi vain olla ja odottaa perjantaita hyvillä mielin, koska ei asialle mitään itse voi. Ja tiedän, että hän on oikeassa, mutta niin monen pettymyksen jälkeen en osaa olla kovin luottavainen positiivisiin tuloksiin.

Kerroin eilen lääkärille, että kuinka pelkään ovuloivani taas ennen aikojani - ei kuulemma kukaan ole hänen kokemuksellaan liian aikaisin ovuloinut, jos on Synarellaa käyttänyt. Niin, edellinen IVF tehtiin lyhyellä kaavalla, josko nyt nämä munat odottaisi perjantaiaamuun. Oma hermo ei kyllä kestä vielä kolmea päivää... voi ei! :)

Sovimme lääkärin kanssa, että jos kaikki menee hienosti ja saisimme kaksi rakkulaa ja jopa kaksi alkiota, saisi kaksi alkiota myös maanantaina siirtää. No siitäkös Hapun mielikuvitus taas tykkäsi - aloin jo unelmoida Onnista ja Esteristä. Harvinaista kuulemma olisi, että kahdesta rakkulasta saataisiin kaksi alkiota jne. Kai se meidänkin onni joskus pitäisi kääntyä!

Kovin ristiriitaisissa fiiliksissä siis kohti perjantaita mennään peläten ja toivoen enemmän kuin koskaan ennen!