tiistai 15. huhtikuuta 2008

1.inseminaatio tehty eilen!!! :) Pregnylin pistin sunnuntai aamuna ennen töihin menoa. Olin lukenut haittavaikutuksista, että saattaa pistopaikka tuntua aralta. Ja tuntuihan se!! Paita ja housunkaulus painoivat...

Eilen sitten oli SUURI PÄIVÄ. Odotimme mieheni kanssa jännityksellä ja toivoimme että kaikki olisi kunnossa inseminaatiota varten. Mies kävi lounaalla purkittamassa klinikalla siittiöt ja mikä mahtisaalis saatiinkin! Siittiöiden määrä oli lisääntynyt melkein 10milj./ml. :) Näytte kaikin puolin erinomainen!! Inseminaatio itsessään oli hankala toimenpide. Tohtori ei meinannut saada katetria uimaan kohtuun... Erilaisten apuvälineiden ja usean yrittämisen jälkeen SE ONNISTUI! Omassa mielessä ehti jo pöydällä maatessa käydä mielessä vaikka mitä - pelkäsin, ettei se onnistu! Inseminaatio oli kivulias kokemus, mikään ei ennen ole sattunut näin paljon (siis näistä lapsettomuustutkimuksista)! Tuskahiki otsalla kuulostelin, mitä tohtori puuhaa... Vielä koko illan oli ikävä, ronkittu olo. Mutta tämän asian takia kestän mitä vaan! ...ja ei tämä synnytykseen verrattuna taida olla mitään! :)

Ihanan positiivinen olo vauvan suhteen! Totta kai tiedän, että ei se välttämättä heti onnistu, mutta toivo on valtava! Vappuna saamme testata, ollaanko sitä vai eikö olla! :) Olimme mieheni kanssa eilisen innoissamme ja jännityksessä! Herkuttelimme kunnon pullakahveilla illalla, olihan eilinen meidän suuri päivä!

Iloitsimme paitsi onnistuneesta inseminaatiosta, mutta myös siittiöiden määrän ja laadun paranemisesta. Ei siittiöt huonoja olleet ensimmäisessäkään tutkimuksessa, mutta nyt ne olivat erinomaiset! Muutimme ruokavaliota vähärasvaisemmaksi ja terveellisemmäksi vuodenvaihteessa, lisäsimme liikuntaa ja tulos on nähtävissä! Mieheni on lisäksi laihtunut yli 10 kg. Olen hänestä tavattoman ylpeä! :)

Nyt sitten vain odotellaan ja kuulostellaan mitä elimistössäni tapahtuu! :) Toivo on nyt korkealla!!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla, että kaikki mennyt tähän asti hyvin. Onnittelut myös sinne miehellesi noin hienon saavutuksen johdosta kuin 10milj./ml ja -10kg painon pudotuksesta! :)