4. Puregonpäivä. Päänsäryt loppuivat piikkien alkaessa. Nyt onkin ollut paljon "seesteisempi" olo kuin moneen edeltävään viikkoon. Ainoa harmi on kuumat hiksa-aallot. Naama tulipunaisena ja hikikarpalot valuvat pitkin otsaa ja selkää... No se nyt on enää pientä verrattuna viimeaikaisiin lääkkeiden aiheuttamiin sivuvaikutuksiin. Mieli on vielä matalalla, en ole yksin saanut vielä sellaista vauvantekohuumaa kehiteltyä, mikä normaalisti hoitojen aikana on. Tsemppi siis puuttuu. Eiköhän sekin korjaantune huomenna, kun mies kotiutuu työmatkalta.

Kuten aikaisemmin olen sanonut, tällä kierrolla laitetaan nyt sitten kaikki peliin. Toivoakin laitetaan enemmän kuin koskaan. Väistämättä tulee mieleen kuitenkin inseminaatioiden aiheuttamat pettymykset, pelottaa ihan kuvitella miltä pettymys tässä tuntuisi. Vauva-asiat pyörivät mielessä jatkuvasti. Parissa vuodessa on haikara ajautunut mielestäni turhan kauaksi meistä. Epäilyttää, voimmeko ikinä tässä onnistua. Vikaahan ei kummastakaan varsinaisesti ole löytynyt ja nuoria, terveitä ihmisiähän tässä ollaan. Toivon, että saan vihdoin kertoa miehelleni iloisia uutisia. Montaa kertaa en kestä enää nähdä toisen silmissä pettymystä. Se vasta on sydäntäraastavaa. Mutta nyt tämä tehdään täysillä ja tsemppi kaivetaan vaikka mistä, ettei jää mitään jossittelun varaan. Tilaukseen laitetaan kymmenen pientä sormea ja varvasta, pyöreät posket ja hurmaava hymy... terve pieni OnniEsteri, kiitos!