Vielä neljä päivää Synarellaan. Mitä pidemmälle hoito etenee, sitä toiveikkaammaksi olo muuttuu. Mutta takaraivossa jyskyttää samalla myös suunnaton pelko, jota ei ole helppo sivuuttaa... Mitä sitten jos ei onnistuta...

Marvelonit ovat nuukauttaneet minut täysin, otan päivittäin kahden kolmen tunnin päiväunet, millään ei meinaa pysyä hereillä. Migreenejä ei onneksi ole tullut, muutamana päivänä pientä jomotusta vain. Klinikalta sanoivat, että marvelonia on syötävä, on kuulemma minun ainoa vaihtoehto tällä hetkellä, joten uskotaan ja syödään. Tasan kahden viikon kuluttua on ensimmäinen ultra, jolloin kuulen pääsenkö jo piikittämään!

Olen herännyt kaksi tuntia sitten ja nyt jo haaveilen päiväunista... voi ei! Tähän vielä lisäksi synarella, niin heräänkö ollenkaan?! :) Väliajat, jotka olen toistaiseksi ollut hereillä olen ollut tehokas, koti on kunnossa ja kaikkea pientä puuhaa on mielessä...