No niin, tänään sitten istuimme kauan tohtorin kanssa jutustelemassa... Saimme mielestäni hyvin tuotua esille meitä vaivaavat asiat... Mennessä mieli ei kovin positiivinen ollut, mutta kiitos meidän ihanan oman lääkärin, oli käynti molempien mielestä ihan onnistunut.

Tietenkin mietimme ja pohdimme edellisiä hoitojamme - joissa tulos siis NOLLA. Lääkärin mielestä edellinen hoito (3 hyvää alkiota) oli positiivinen ja hyvä hoito. (sanoin suoraan, että hankala on näitä positiivisena nähdä, kun lopputulos on sama ja mieli pirstaleina) No päädyimme aloittamaan uuden IVF-hoidon ensi kierrosta samalla tutulla kaavalla kuin aikaisemmin - e-pilleri, synarella ja menopur. Ihan hirvittää jo valmiiksi!

Lääkärin mukaan kolmanteen IVF hoitoon asti todennäköisyys tulla raskaaksi yleensä kasvaa, mutta siitä seuraavissa todennäköisyys alkaa laskemaan. Itse haluamme joka tapauksessa tämän asian pikkuhiljaa päätökseen tavalla tai toisella. Hoidot ovat niin henkisesti kuin fyysisesti äärettömän raskaita. Elämässä pitää päästä eteenpäinkin ja asia käsiteltyä. Ehkä meidän ainut mahdollisuus on sitten adoptio, mutta sitä mietimme vasta tämän hoidon jälkeen.

Tänään sovimme myös mieheni kanssa aloittavamme itsestä huolenpidon, nyt herkut kaappiin ja turhat puputtamiset pois! Ei siitä ainakaan hoitojenkaan kannalta haittaa ole. Olinhan viime keväänäkin 4 kk ilman karkkia, joten eiköhän tämäkin onnistu. Ennenkaikkea yritämme ottaa elämän rennommin (koskee lähinnä minua), jotta hoidolla olisi kaikki hyvät lähtökohdat.

Vaikka ajatukset vauvansaamista kohtaan ovat kohdanneet realiteetit, eikä mahdollisuudet kovin kummoiset taida olla, silti halumme saada yhteisen, oman pienen nyytin. Se halu ei ole minnekään kadonnut, tahtoo vain hukkua näiden negatiivisten tunteiden alle. Nyt sitten vain toivomme kaikkia positiivisia tuulia puhaltamaan tänne! :)

psstt... Elämä ilman hoitoja on muuten ollut ihan kivaa! ...eli tauko teki hyvää!

No niin, menihän siinä jokunen viikko ennenkuin soitinkaan sitten tohtorilaan. Maanantaina sitten mennään ihan vaan juttelemaan. En tiedä haluanko uutta hoitoa nyt, mielessä pyörii satoja vaihtoehtoja ja syitä miksi ja miksi ei.

Suurin pelko on epäonnistuminen, miten siitä selviän. Kuinka paljon ihminen kestää?! Ainakin loppukesästä mittani tuli täyteen, nyt olen jo päässyt edellisistä epäonnistumisista ainakin jollain tasolla yli, haluanko kokea taas saman uudestaan?!

Lokitauko on ollut pitkä, niin myös hoitotauko. Olemme jo mielessä maistelleet, miltä tuntuisi aloittaa uusi hoito. Ei tunnu vielä mukavalta... Päätimme siirtää soittamista tohtorilaan vielä ensi viikkoon, viikon alussa uusi harkinnan paikka - soittaakko vaiko eikö. Tuntuu hankalalta aloittaa se viimeinen (kelan kustantama) hoitorumba...


Tauko on tehnyt hyvää, vaikkeivat lapsettomuusasiat ole poissa mielestä pysyneetkään. Olen saanut elää normaalia elämää, iloja ja suruja. Positiivisuus on nyt päällimmäisenä, joten tuntuu tylsältä, että tämä tunne pitäisi uuden hoidon myötä taas kadottaa pitkäksi pitkäksi aikaa.

No niin, pitkästä aikaa. Loma on edessä ja lapsettomuusasiat laitetaan hetkeksi telakalle. En pysty tai jaksa (tai mitään) ajatella edes uutta hoitoa, tai mitään mikä ylipäätänsä asiaan liittyy. Sovimme lääkärimme kanssa, että pidämme taukoa ja otamme yhteyttä uudestaan syksyllä.

Mieli on täysin kaaoksessa edelleen kaikista vanhoista pettymyksistä jne. Haluan nyt kunnolla nollata aivoni ja katsotaan sitten miten hoidossa käy. Lapsettomuus on aiheuttanut minulle valtavasti surua ja murhetta - sielu repeytyy kohta hajalle. Nyt aionkin (yrittää ainakin) keskittyä itseeni, mieheeni, niihin asioihin jotka (ainakin silloin joskus ennen) tuottavat iloa ja vaikkapa ihan normaaleja onnistumisen kokemuksia, ettei koko elämäni olisi epäonnistunutta (jolta se tällä hetkellä tuntuu). Yritän vetää itseni tästä suosta pinnalle ja vielä ylemmäs, jotta tätä asiaa voisi helpommin tulevaisuudessa käsitellä. :)

Nyt saattaakin olla edessä lokitauko tai sitten ei... Ehkä kertoilen kuulumisia välillä, mutta palaan todenteolla asiaan vasta kun lähdetään uuteen hoitoon.

Niin, tässä suossa sitä vaan mennään nähtävästi hoidosta toiseen ja vuodesta toiseen. En edes muista millaista oli toivoa vauvaa silloin kun näistä ongelmista ja hankaluuksista ei ollut mitään tietoa. Nyt on tietoa vaan ja ainoastaan näistä ongelmista ja hankaluuksista. Seuraava hoito on sitten se meidän viimeinen kelan avustama ja taitaa jäädä muutoinkin viimeiseksi. Ehkä mieli muuttuu vaikka kymmenen vuoden kuluttua, jos lasta ei ole siihen mennessä saatu. Tai sitten toive ja halu muuttuu...

Nyt on vaikea nähdä asioista mitään positiivista. Kiroan itseäni, miksi edes aloin koskaan toivomaan omaa vauvaa. No niin kävi ja tähän tultiin. Koko asia on saanut minusta liian mittavat suhteet niin omassa elämässä, kuin mieheni saati katsottuna asiaa rahallisesti. Halpaa touhua tämä ei todellakaan ole, varsinkin kun lopputulemana on vain paha mieli. Mitä kaikkea tuollakin hoitoihin kuluneella summalla olisi saanut... HUH!

Vielä on mietinnän alla, milloin seuraavaan hoitoon lähdetään. Onko se nyt loppukesästä vai vasta syksyllä. Klinikkamme on tämän viikon lomalla, joten sain yhden ekstraviikon aikaa mietiskellä. (en tiedä onko hyvä vai paha) Toisaalta haluaisin levätä ja yrittää unohtaa koko asian hetkeksi, mutta toisaalta haluaisin saada koko hoitokierteen poikki tavalla tai toisella (ja syksyn aikana selviää, mikä tuo tapa on). No ehkä asiat taas selkiytyy, kun pääsen lääkärini kanssa asiasta keskustelemaan.

Kuten jo aavistelinkin, tulos jälleen kerran negatiivinen. Se siitä sitten taas...

Näin aivan aamusta unta, että saimme testitikkuun erittäin vahvan plussan! Unimaailma on kummallinen, potkii jo maassa makavaa.

Nyt sitten ensi viikolla soitto klinikalle. En vain tiedä haluanko jatkaa heti uuteen IVFään vai haluaisinko pitää mielummin taukoa ja vasta syksymmällä tehdä meidän viimeisen hoidon. No tätä pohditaan vielä...

Tosiaan, lokipäivitykset ovat jäljessä pahasti. Kesäkiireitäköhän on ilmassa?! :)

Viime viikon maanantaina siis siirrettiin alkio, joka sulatuksessa menetti itsestään 25% (ei kuulemma mitään harvinaista). Priima-alkio muuttui kuitenkin luokitukseltaan huonommaksi. No, mitään oireita ei ole tässä kierrossa ollut suuntaan tai toiseen. Lääkkeetkään eivät tunnu aiheuttavan minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Eli kaikki on kunnossa, mutta syystä tai toisesta ei alusta alkaenkaan ole kovin suurta uskoa ollut onnistumiseen. Onko sitten itsesuojeluvaistoa vai mitä.

Viikon päästä sitten testaillaan, miten kävi. Klinikalla kesäloma, joten omat testit otetaan käyttöön. Toki toivotaan onnistumista enemmän kuin mitään, mutta usko alkaa siis hommasta jo loppua! Hyvillä mielillä silti mennään, kesälomaa suunnitellen ja haaveillen... :)