Tunnelmat tänään ovat piinaavat... Jännittää, pelottaa, jännittää, pelottaa... :) Yritän pysyä rauhallisena ja levollisena, mutta pientä pinkeyttä on ilmassa...

Viime kerralla epäonnistuminen antoi merkkejä juuri tänä piinapäivänä ensimmäisen kerran... Lugesteronimömmön seassa tuli silloin aavistus punertavaa, joka sitten kiihtyi testipäivää kohden. Tilanne tänään on ihan ok, tai ainakin luulisin niin. Rinnat eivät ole enää niin herkät (mikä pelottaa) eikä juilimistakaan alavatsalla ole enää niin paljoa kuin piinan alussa (myös pelottaa). Eli kyllä se myönnettävä on, että päällimmäisenä tunteena on pelko, en vain voi sille mitään. Torstaihin on vielä pitkä aika...

Viimeeksi en tehnyt kotitestiä, vaan odotin kiltisti mitä klinikan verikoe sanoo. Soittaminen ja tuloksen kuuleminen olikin sitten yhtä helvettiä, vaikka tiesinkin jo lopputuloksen. Nyt olen kahden vaiheilla, tehdäkkö vaiko ei. Taidan kallistua ein puoleen, vaikka huomenna tietenkin sen voisi jo kotona tehdä (luultavasti siinä jo näkyisi tulos). Olen vain tehnyt tässä aikojen kuluessa niin monta testiä, joiden tulos on tuntunut suorastaan nöyryyttävän negatiiviselta. Mieleen on aina tullut, kuinka tyhmästi sitä uskoikaan, että olisin raskaana.

Nyt haluan uskoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin onnistumiseen, mutta suurehko pelko valtaa mielen...