No niin siis kuulumisia olisi taas pitkästä aikaa... Tämä hoito ajoi minut fyysisesti (jostain syystä) niin kipeäksi, että ei ole jaksanut päivittää edes kuulumisia. Eli ensin alaselkä ja vatsa olivat kuin hakattuja - en päässyt muutamaan päivään kunnolla liikkumaan. Sitten tuli jonkinmoinen kuumepiikki illasta, jonka jälkeen seuraavana aamuna vointi oli parempi?! Kipu siirtyi toiseen lonkkaan ja toiseen olkapäähän... Mysteerisiä nämä vaivat... No näistä kaikista on mennyt toipua nyt melkein koko piinailuaika!

Alkionsiirto oli pettymys, kuten jo aikaisemmin kerroin. No siirron tehnyt lääkärikin sai mieleni kyllä hyvin matalaksi kommenteillaan. Yritin asennoitua positiivisesti, mutta kun palaute on negatiivinen lääkärin suunnalta, niin minkäs teet. Muutama esimerkki: Sanoin, että vaikka meillä saadaan niin vähän munasoluja, niin kiva kuitenkin, että ovat sitten hyvälaatuisia hedelmöidyttyään ja yleensä kaikki hedelmöityvät! -Lääkäri tähän, että itseasiassa kyllä niissä on pakko jonkilainen rakenteellinen kromosomivirhe olla, koska ne eivät elä kohdussani! (tuli tunne, että miksi helvetissä tätä sitten tehdään, jos jo tiedetään, että alkio kuolee kuitenkin) Sitten hän piti palopuheen ulkomaisista tutkimuksista, jotka suoranaisen v€#&%&"/n takia meni minulta toisesta korvasta ulos. Sitten kysyin, että onko MITÄÄN miten voisin edesauttaa vielä tehokkaammin, että alkiomme kiinnittyisi. - Kuule, kyllä me oltais se hesariin kissankokoisin kirjaimin painatettu etusivulle, jos joku keino olisi. Vältä syvänmerensukellusta ja kahvia! (VOI HELVETTI MIKÄ IDIOOTTI). Sitten koska toinen munasoluistamme, joka oli hedelmöitynyt oli päästänyt sisäänsä liian monta siittiötä ja sen takia oli epäkelpo siirrettäväksi. Yritin piristää tilannetta ja omaa mieltäni sanomalla, että jopas nyt on innokkaita siittiöitä, että nyt syytetään niitä! -Ei kyllä syy on kuitenkin minun munasoluissa ja taas litania kansainvälistä merkityksetöntä paskaa... No sitten lopuksi sanoin, että ei kai tässä nyt muuta tarvita kuin onnea, niin ei sekään kuulemma riitä! VOI V"#!?!?!!! Tuli ikävä asiallista, kannustavaa ja positiivisesti asennoituvaa omalääkäriämme. Näistä tulemme tosiaankin keskustelemaan, kun seuraavan kerran omalääkärin tavoitamme!

Ja siis nyt olisi testipäivä keskiviikko, jotenkin aavistelen ja pelkään, ettei testiä taida tarvita tehdä... Eli epäilempä tämän taas epäonnistuneen. Jotenkin tässä täytyy nyt yrittää vielä pitää ajatukset koossa ja toivoa vielä ihmettä! Elämän olisi kai jatkuttava tämänkin jälkeen - sitä helpottamaan (tai vaikeuttamaan) on ensi viikoksi varattu pienimuotoinen kaupunkiloma itselleni ja miehelleni. Tunnelma taitaa riippua aikalailla tämänviikon tapahtumista. Kerron lisää, kunhan asiat ovat varmistettu!