Hapun loki

2010-08-20T12:53:00.002+03:00

Pitkä aika on kulunut edellisestä kerrasta täällä... Alkuun oli vaikeaa, koko kevät tuntui hirveän raskaalta ajalta. Olin henkisesti todella "huonona", masentunut ja alakuloinen. Mutta mikä ihmeellisintä aika tekee tehtävänsä. Lapsettomuus ja hoitojen epäonnistumiset eivät enää pyöri joka hetki mielessä - mutta edelleen jonkinverran asioita pohdin. Se kai on sellaista normaalia asian työstämistä. Vaikeita tilanteita on, kun olen kuullut työtovereiden tai tuttujen raskauksista. Niistä en välittäisi tietää, vaikka toki iloinen olenkin heidän puolestaan. Kai se on jonkinlaista itsesuojelua?

Mitään päätöksiä tulevaisuuden suhteen emme ole tehneet. Mennään nyt vain ihan näin hissukseen eteenpäin... Mutta kesän aikana on ajatukset muuttuneet kaiken suhteen valoisimmiksi - josko syksyllä miettisimme mikä se meidän ratkaisu tilanteeseen olisi. Mikä raadollisinta tämän kaiken läpikäyneenä on, on se että edelleen haluan saada vauvan. Luulisi, että olisi halut jo kauan aikaa sitten kadonneet...

2010-03-25T18:46:00.002+02:00

Kevät on jo edennyt pitkälle. Negatiivisesta testistä on kulunut parisen kuukautta -edelleen elämä hakee polkujaan. Olemme käyneet mieheni kanssa klinikalla keskustelemassa ja meidän hoitomme ovat nyt ohi. Toisaalta hoitojen lopettaminen virallisesti oli helpottavaa - ei enää turhaa hormonien pumppaamista ja stressiä hoidoista! Toisaalta tämä päätös tarkoittaa myös omasta biologisesta lapsesta luopumista (tai siis sen ajatuksesta). Olemme siis virallisesti lapsettomia, syy jäi edelleen tuntemattomaksi.

Klinikalla keskustelimme pitkään meitä hoitaneen lääkärin kanssa, eikä hänellä ollut meille mitään uutta tarjottavaa. Puhuimme vaihtoehdoista, mitä tämän jälkeen?! Adoptio, luovutetut munasolut, sijaisvanhemmuus... Kaikki vaihtoehdot vaativat sulattelua ja pohdintaa - mikään vaihtoehto ei ole helppo.

Klinikalla käynti oli rankka paikka - se oli nyt sitten se viimeinen kerta ja viimeinen mahdollisuus saada oma biologinen lapsi. Toisaalta meille sanottiin, että ihmeitä tapahtuu. En kuitenkaan voi jäädä sitä odottelemaan, vaan elämässä täytyy päästä eteenpäin nyt tavalla tai toisella. Miten, se on vielä ihan hukassa. Oma mieleni on vielä kovasti myllerryksessä, asiasta on vaikea puhua ääneen ja omassa mielessä asiat tuntuvat vain kulkevan samaa rataa. Tunteita on vaikea käsitellä, tunnen edelleen niin surua lapsettomuuden vuoksi kuin myös vihaa omaa itseäni ja huonouttani kohtaan... Voi kun joku viisas osaisi kertoa, miten tästä pääsee yli. Aikaa se tulee viemään varmasti - pieniä ilonpilkahduksiakin elämästä löytyy ja niiden avulla yritän pysyä pinnalla.

2010-02-16T10:19:00.002+02:00

Testitulos siis oli negatiivinen... Mitään en olisi niin paljon toivonut kuin plussaa testiin. Mutta ei... nyt on mieli negatiivinen. Tuloksesta on kulunut nyt jo melkein kaksi viikkoa ja olo ei helpota - ennenminkin mieli vain synkistyy. Asian käsitteleminen nielee nyt aikaa - hyvin todennäköistä on, ettei meille siis tule omaa biologista lasta. Kahden viikon kuluttua käymme vielä lääkärimme luona ihmettelemässä, mutta tuskin meille nyt enää mitään ihmetemppuja voidaan tehdä. Tai ihmettelen syvästi, jos nyt jotain "yhtä-äkkiä" olisikin keksitty.

En oikein osaa vielä kertoa tunnelmistani, tai mistään tarkemmin. Yhtä helvettiä on herätä aamuisin, yrittää selvitä päivästä ja iltaisin käydä nukkumaan - yöt nukun onneksi hyvin. Ulkoilu ja liikunta tuntuvat mukavilta. Koiruus pitää mukana arjen touhuissa. Asiasta en jaksa kenenkään kanssa keskustella. Vaikka puhuminen kai auttaisi - ensin täytyy vain saada jäsenneltyä nämä asiat omassa päässäni. Tästä viimeisimmästä hoidosta ei kukaan ulkopuolinen tiennyt, joten en onneksi joudu muille asiasta kertomaan/puhumaan. Pääosan ajasta yritän pitää itseni touhussa, ettei tämä asia nyt koko ajan olisi mielessä. No Hapu nousee vielä tästäkin suosta ja palaa taas asiaan lokissa, kunhan tässä ajatukset saadaan koottua järkevään muotoon.

2010-02-03T09:33:00.002+02:00

Testi taas negatiivinen.

Minä tyhmä jaksoin vaan toivoa jotain aivan muuta. No jokohan tästä nyt ottaisi onkeensa! Kuulumisia myöhemmin lisää, tämä vaatii nyt taas vähän sulattelua.

2010-02-01T14:36:00.002+02:00

No niin siis kuulumisia olisi taas pitkästä aikaa... Tämä hoito ajoi minut fyysisesti (jostain syystä) niin kipeäksi, että ei ole jaksanut päivittää edes kuulumisia. Eli ensin alaselkä ja vatsa olivat kuin hakattuja - en päässyt muutamaan päivään kunnolla liikkumaan. Sitten tuli jonkinmoinen kuumepiikki illasta, jonka jälkeen seuraavana aamuna vointi oli parempi?! Kipu siirtyi toiseen lonkkaan ja toiseen olkapäähän... Mysteerisiä nämä vaivat... No näistä kaikista on mennyt toipua nyt melkein koko piinailuaika!

Alkionsiirto oli pettymys, kuten jo aikaisemmin kerroin. No siirron tehnyt lääkärikin sai mieleni kyllä hyvin matalaksi kommenteillaan. Yritin asennoitua positiivisesti, mutta kun palaute on negatiivinen lääkärin suunnalta, niin minkäs teet. Muutama esimerkki: Sanoin, että vaikka meillä saadaan niin vähän munasoluja, niin kiva kuitenkin, että ovat sitten hyvälaatuisia hedelmöidyttyään ja yleensä kaikki hedelmöityvät! -Lääkäri tähän, että itseasiassa kyllä niissä on pakko jonkilainen rakenteellinen kromosomivirhe olla, koska ne eivät elä kohdussani! (tuli tunne, että miksi helvetissä tätä sitten tehdään, jos jo tiedetään, että alkio kuolee kuitenkin) Sitten hän piti palopuheen ulkomaisista tutkimuksista, jotka suoranaisen v€#&%&"/n takia meni minulta toisesta korvasta ulos. Sitten kysyin, että onko MITÄÄN miten voisin edesauttaa vielä tehokkaammin, että alkiomme kiinnittyisi. - Kuule, kyllä me oltais se hesariin kissankokoisin kirjaimin painatettu etusivulle, jos joku keino olisi. Vältä syvänmerensukellusta ja kahvia! (VOI HELVETTI MIKÄ IDIOOTTI). Sitten koska toinen munasoluistamme, joka oli hedelmöitynyt oli päästänyt sisäänsä liian monta siittiötä ja sen takia oli epäkelpo siirrettäväksi. Yritin piristää tilannetta ja omaa mieltäni sanomalla, että jopas nyt on innokkaita siittiöitä, että nyt syytetään niitä! -Ei kyllä syy on kuitenkin minun munasoluissa ja taas litania kansainvälistä merkityksetöntä paskaa... No sitten lopuksi sanoin, että ei kai tässä nyt muuta tarvita kuin onnea, niin ei sekään kuulemma riitä! VOI V"#!?!?!!! Tuli ikävä asiallista, kannustavaa ja positiivisesti asennoituvaa omalääkäriämme. Näistä tulemme tosiaankin keskustelemaan, kun seuraavan kerran omalääkärin tavoitamme!

Ja siis nyt olisi testipäivä keskiviikko, jotenkin aavistelen ja pelkään, ettei testiä taida tarvita tehdä... Eli epäilempä tämän taas epäonnistuneen. Jotenkin tässä täytyy nyt yrittää vielä pitää ajatukset koossa ja toivoa vielä ihmettä! Elämän olisi kai jatkuttava tämänkin jälkeen - sitä helpottamaan (tai vaikeuttamaan) on ensi viikoksi varattu pienimuotoinen kaupunkiloma itselleni ja miehelleni. Tunnelma taitaa riippua aikalailla tämänviikon tapahtumista. Kerron lisää, kunhan asiat ovat varmistettu!

2010-01-20T17:01:00.002+02:00

Uskomatonta, mitä palvelua rahalla saa. Nyt ottaa päähän niin että... Eilen soitin klinikalle ja sieltä sanottiin KAHDEN munasolun hedelmöityneen ja odottavan minua tänään. No yllätys, yllätys, hedelmöityneitä olikin vain yksi. No se onneksi oli hyvän näköinen, normaali jne.

Koska saamme niin niukasti aina munia, oli pettymyskin suuri, kun vain 1 olikin käyttökelpoinen. Nyt tällä yhdellä raukalla on paljon odotuksia. Nyt sulatellaan pettymystä ja toisaalta odotetaan ja toivotaan parasta!

2010-01-19T12:34:00.002+02:00

Eilinen punktio oli taas tapaus... Ensin jännitettiin olivatko munarakkulat tallella - ja olivathan ne. Kaikkiaan kolme munasolua saatiin, joista kaksi on hedelmöitynyt (juuri soitettu tieto klinikalta). Eli huomenna alkionsiirtoon.

Punktio oli sinänsä taas kokemus. Lääkäri poisti 5 rakkulaa, joista siis vain kolme oli kunnolla kasvaneita ja siis kolme munasolua saimme. No sitten punktioneulaa poistaessa, lääkäri raapaisi kunnon vuotokohdan kohdunkaulaan. Ja siitä se helvetti sitten alkoi... Sitä yritettiin ensin painamalla tyrehdyttää - ei onnistunut. Sitten päätettiin ommella tikki, koska vuotokohta suihkutti verta lääkärin sanojen mukaan (eli ilmeisesti pieni arteriavuoto). No kipulääkettä ei annettu, vaikka olin tuskissani ja välillä huusin kivusta. Ompelua ei ollut tämän lääkärin historiassa kuin kerran aikaisemmin tarvinnut suorittaa -ja se kesti ja kesti! No lopulta tikki saatiin kohdilleen ja vuoto tyrehtyi. Mutta kipu jäi ja vaivasi vielä koko illan. Vasta nyt aamusta huomaan olon vähän helpottavan.

Huomenna sitten alkionsiirto. Mitenköhän alkiot jaksavat, ovatko hyvälaatuisia, kiinnittyvätkö jne. Paljon on jännitettävää, ennenkuin tiedetään kuinkas tässä taas kävikään!

2010-01-17T12:55:00.002+02:00

Edeltävään viikkoon on taas mahtunut jos jonkinlaista. Ensinnäkin jo viime viikonloppuna ja alkuviikosta kärsin kovista alavatsakivuista ja olin turvonnut kuin ilmapallo! No tiistain verikoe paljasti, että hormonitaso oli mahdottoman korkea pistettyihin piikkeihin nähden. No keskiviikkona sitten jännitystä puhkuen ultraan, mahdollisuus oli paljon rakkuloita (ei meidän onnella!), hyperstimulaatio (meidän tuurilla kyllä!) tai liian isoksi nopeasti kasvanut rakkula (kyllä meidän tuurilla!) . No, siellähän näkyi kaksi julmetun isoa rakkulaa (ja kaksi pienempää, jotka tuskin ehtivät mukaan), punktio perjantaiksi. No ei onnistunut, sillä olin juuri vienyt mieheni lentokentälle ja tämä palaisi vasta viikonloppuna. Ihan kiva...! No Menopur annosta laskettiin hieman - ja toivottiin, että parjantain seurantaultrassa olisi vielä hienot rakkulat tallella. Ja perjantaina rakkulat löytyivät - isot ja hienot. Punktio siis maanantaille, jos vain suinkin rakkulat edelleen huomenna tallella. Eli tällaista jännitysnäytelmää tällä kertaa...

Eilen pistetty Puregon ja nyt sitten otetaan rauhallisesti ja toivotaan ja odotetaan kauhulla huomista! :) Mieliala on kumman korkealla silti, vaikka tätä kaikkea on tässä taas.

2010-01-08T09:44:00.002+02:00

Eilen oli ensimmäinen ultra liittyen IVF.ään ja tilanne oli kai ihan ok. Omalääkärin vapaapäivän takia jouduin meidän edellisen "omalääkärin " vastaanotolle. Ja olipas se taas menoa, alakertaani tutkittiin niin, että meinasi taju lähteä. Kipu pelkässä ultrassa oli mahdoton, painoikohan hermoa tms, en ymmärrä. Ultrassa oli siis kai ihan ok tilanne, siitä muminasta ei ottanut selvää - ihan normaali, kuitenkin vasemmalla 1 rakkula (????) oikealla ei mitään. No nyt sitten stressataan viikko. Ensi perjantaina vasta seuraava ultra, onneksi oman lääkärin tekemänä. No rennolla mielellä yritettävä vain pysyä siihen saakka.

Ensimmäinen Menopur pistospäivä oli eilen ja kohta lähtee piikki nro 2 (tai siis 3 ja neljä, koska annos on niin iso). Eilen illalla tuntui jonkunlaisia juilinaa alavatsalla, mutta luulen sen vain johtuneen siitä kovakouraisesta ultrasta. Olen ottanut uuden salaisen aseen käyttöön lapsettomuushoitojen lisäksi, nimittäin piikkimaton! :) Jos verenkierto vilkastuu munasarjojen alueella, luulisi hormonienkin hyrräävän... :) TOIVOA saa ainakin!

2009-12-21T14:14:00.002+02:00

Aloitin tämän lokitekstin alusta - ensimmäinen versio oli katkeraa paskaa joulusta ilman lasta. No nyt aihe on sivuttu! :)

Tänään on kolmas Synarella päivä, tarkoitus olisi päästä loppiaisen jälkeen piikittämään ja sitten vkolla 3 munasolujen keräykseen ja alkionsiirtoon. No, askel kerrallaan taas kerran! Nyt jos koskaan olisi tärkeää olla stressaamatta, levollisin ja rauhallisin mielin! Joulu ja jouluherkut odottaa, lunta sataa ja talvinen ilma virkistää mieltä! Ajatukset on suunnattava kaikkeen kivaan, mutta silti jossain syvällä mieleni sopukoissa tiedän (ja ehkä jopa pelkään) tämän olevan viimeinen hoitokerta... Mutta se ajatus on siivuutettava. Odotan innolla Pukkia - toiveissa ollut piikkimatto taitaa olla kontissa! Sen jos minkä pitäisi rentouttaa! :)

2009-11-23T18:59:00.002+02:00

No niin, tänään sitten istuimme kauan tohtorin kanssa jutustelemassa... Saimme mielestäni hyvin tuotua esille meitä vaivaavat asiat... Mennessä mieli ei kovin positiivinen ollut, mutta kiitos meidän ihanan oman lääkärin, oli käynti molempien mielestä ihan onnistunut.

Tietenkin mietimme ja pohdimme edellisiä hoitojamme - joissa tulos siis NOLLA. Lääkärin mielestä edellinen hoito (3 hyvää alkiota) oli positiivinen ja hyvä hoito. (sanoin suoraan, että hankala on näitä positiivisena nähdä, kun lopputulos on sama ja mieli pirstaleina) No päädyimme aloittamaan uuden IVF-hoidon ensi kierrosta samalla tutulla kaavalla kuin aikaisemmin - e-pilleri, synarella ja menopur. Ihan hirvittää jo valmiiksi!

Lääkärin mukaan kolmanteen IVF hoitoon asti todennäköisyys tulla raskaaksi yleensä kasvaa, mutta siitä seuraavissa todennäköisyys alkaa laskemaan. Itse haluamme joka tapauksessa tämän asian pikkuhiljaa päätökseen tavalla tai toisella. Hoidot ovat niin henkisesti kuin fyysisesti äärettömän raskaita. Elämässä pitää päästä eteenpäinkin ja asia käsiteltyä. Ehkä meidän ainut mahdollisuus on sitten adoptio, mutta sitä mietimme vasta tämän hoidon jälkeen.

Tänään sovimme myös mieheni kanssa aloittavamme itsestä huolenpidon, nyt herkut kaappiin ja turhat puputtamiset pois! Ei siitä ainakaan hoitojenkaan kannalta haittaa ole. Olinhan viime keväänäkin 4 kk ilman karkkia, joten eiköhän tämäkin onnistu. Ennenkaikkea yritämme ottaa elämän rennommin (koskee lähinnä minua), jotta hoidolla olisi kaikki hyvät lähtökohdat.

Vaikka ajatukset vauvansaamista kohtaan ovat kohdanneet realiteetit, eikä mahdollisuudet kovin kummoiset taida olla, silti halumme saada yhteisen, oman pienen nyytin. Se halu ei ole minnekään kadonnut, tahtoo vain hukkua näiden negatiivisten tunteiden alle. Nyt sitten vain toivomme kaikkia positiivisia tuulia puhaltamaan tänne! :)

psstt... Elämä ilman hoitoja on muuten ollut ihan kivaa! ...eli tauko teki hyvää!

2009-11-20T10:20:00.002+02:00

No niin, menihän siinä jokunen viikko ennenkuin soitinkaan sitten tohtorilaan. Maanantaina sitten mennään ihan vaan juttelemaan. En tiedä haluanko uutta hoitoa nyt, mielessä pyörii satoja vaihtoehtoja ja syitä miksi ja miksi ei.

Suurin pelko on epäonnistuminen, miten siitä selviän. Kuinka paljon ihminen kestää?! Ainakin loppukesästä mittani tuli täyteen, nyt olen jo päässyt edellisistä epäonnistumisista ainakin jollain tasolla yli, haluanko kokea taas saman uudestaan?!

2009-11-03T10:22:00.003+02:00

Lokitauko on ollut pitkä, niin myös hoitotauko. Olemme jo mielessä maistelleet, miltä tuntuisi aloittaa uusi hoito. Ei tunnu vielä mukavalta... Päätimme siirtää soittamista tohtorilaan vielä ensi viikkoon, viikon alussa uusi harkinnan paikka - soittaakko vaiko eikö. Tuntuu hankalalta aloittaa se viimeinen (kelan kustantama) hoitorumba...

Tauko on tehnyt hyvää, vaikkeivat lapsettomuusasiat ole poissa mielestä pysyneetkään. Olen saanut elää normaalia elämää, iloja ja suruja. Positiivisuus on nyt päällimmäisenä, joten tuntuu tylsältä, että tämä tunne pitäisi uuden hoidon myötä taas kadottaa pitkäksi pitkäksi aikaa.

2009-08-07T12:20:00.002+03:00

No niin, pitkästä aikaa. Loma on edessä ja lapsettomuusasiat laitetaan hetkeksi telakalle. En pysty tai jaksa (tai mitään) ajatella edes uutta hoitoa, tai mitään mikä ylipäätänsä asiaan liittyy. Sovimme lääkärimme kanssa, että pidämme taukoa ja otamme yhteyttä uudestaan syksyllä.

Mieli on täysin kaaoksessa edelleen kaikista vanhoista pettymyksistä jne. Haluan nyt kunnolla nollata aivoni ja katsotaan sitten miten hoidossa käy. Lapsettomuus on aiheuttanut minulle valtavasti surua ja murhetta - sielu repeytyy kohta hajalle. Nyt aionkin (yrittää ainakin) keskittyä itseeni, mieheeni, niihin asioihin jotka (ainakin silloin joskus ennen) tuottavat iloa ja vaikkapa ihan normaaleja onnistumisen kokemuksia, ettei koko elämäni olisi epäonnistunutta (jolta se tällä hetkellä tuntuu). Yritän vetää itseni tästä suosta pinnalle ja vielä ylemmäs, jotta tätä asiaa voisi helpommin tulevaisuudessa käsitellä. :)

Nyt saattaakin olla edessä lokitauko tai sitten ei... Ehkä kertoilen kuulumisia välillä, mutta palaan todenteolla asiaan vasta kun lähdetään uuteen hoitoon.

2009-07-22T11:10:00.002+03:00

Niin, tässä suossa sitä vaan mennään nähtävästi hoidosta toiseen ja vuodesta toiseen. En edes muista millaista oli toivoa vauvaa silloin kun näistä ongelmista ja hankaluuksista ei ollut mitään tietoa. Nyt on tietoa vaan ja ainoastaan näistä ongelmista ja hankaluuksista. Seuraava hoito on sitten se meidän viimeinen kelan avustama ja taitaa jäädä muutoinkin viimeiseksi. Ehkä mieli muuttuu vaikka kymmenen vuoden kuluttua, jos lasta ei ole siihen mennessä saatu. Tai sitten toive ja halu muuttuu...

Nyt on vaikea nähdä asioista mitään positiivista. Kiroan itseäni, miksi edes aloin koskaan toivomaan omaa vauvaa. No niin kävi ja tähän tultiin. Koko asia on saanut minusta liian mittavat suhteet niin omassa elämässä, kuin mieheni saati katsottuna asiaa rahallisesti. Halpaa touhua tämä ei todellakaan ole, varsinkin kun lopputulemana on vain paha mieli. Mitä kaikkea tuollakin hoitoihin kuluneella summalla olisi saanut... HUH!

Vielä on mietinnän alla, milloin seuraavaan hoitoon lähdetään. Onko se nyt loppukesästä vai vasta syksyllä. Klinikkamme on tämän viikon lomalla, joten sain yhden ekstraviikon aikaa mietiskellä. (en tiedä onko hyvä vai paha) Toisaalta haluaisin levätä ja yrittää unohtaa koko asian hetkeksi, mutta toisaalta haluaisin saada koko hoitokierteen poikki tavalla tai toisella (ja syksyn aikana selviää, mikä tuo tapa on). No ehkä asiat taas selkiytyy, kun pääsen lääkärini kanssa asiasta keskustelemaan.

2009-07-20T17:53:00.003+03:00

Kuten jo aavistelinkin, tulos jälleen kerran negatiivinen. Se siitä sitten taas...

Näin aivan aamusta unta, että saimme testitikkuun erittäin vahvan plussan! Unimaailma on kummallinen, potkii jo maassa makavaa.

Nyt sitten ensi viikolla soitto klinikalle. En vain tiedä haluanko jatkaa heti uuteen IVFään vai haluaisinko pitää mielummin taukoa ja vasta syksymmällä tehdä meidän viimeisen hoidon. No tätä pohditaan vielä...

2009-07-13T12:51:00.002+03:00

Tosiaan, lokipäivitykset ovat jäljessä pahasti. Kesäkiireitäköhän on ilmassa?! :)

Viime viikon maanantaina siis siirrettiin alkio, joka sulatuksessa menetti itsestään 25% (ei kuulemma mitään harvinaista). Priima-alkio muuttui kuitenkin luokitukseltaan huonommaksi. No, mitään oireita ei ole tässä kierrossa ollut suuntaan tai toiseen. Lääkkeetkään eivät tunnu aiheuttavan minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Eli kaikki on kunnossa, mutta syystä tai toisesta ei alusta alkaenkaan ole kovin suurta uskoa ollut onnistumiseen. Onko sitten itsesuojeluvaistoa vai mitä.

Viikon päästä sitten testaillaan, miten kävi. Klinikalla kesäloma, joten omat testit otetaan käyttöön. Toki toivotaan onnistumista enemmän kuin mitään, mutta usko alkaa siis hommasta jo loppua! Hyvillä mielillä silti mennään, kesälomaa suunnitellen ja haaveillen... :)

2009-06-25T13:47:00.002+03:00

3. estrogeenipäivä. Ei ainakaan pahoja oireita. Tabletit on niin paljon helpompia nappailla ja huolettomampia kuin pistokset. Viikon päästä perjantaina nähdään, onko estrogeeni auttanut limakalvoani kasvamaan sopiviin mittoihin, silloin ensimmäinen ultra. Tuo kohdun limakalvokin on kummallinen, viime kesänä eräs klinikkamme lääkäri mainitse omani olevan liian ohut - ei siihen kuulemma pysty kiinnittymään. Tämän jälkeen olen jokaiselta lääkäriltä kysynyt tuosta limakalvosta, aina hoitojen yhteydessä, ja se on kuulemma minulla hyvä...?!?!?!? Eli jonkinlaista ristiriitaa, jonka on aikaansaanut yhden lääkärin kommentti - miten se onkin että negatiiviset lausahdukset jäävät kummittelemaan.

Mieli on reipas, vaikka viimeviikkoisen tohtorikäynnin "uutiset" omasta "surkeudestani" eivät kovin mieltäylentäviä olleet. Kuitenkin alkiomme ovat aina olleet priimaa, joten miksi emme voisi onnistua... :) niin, ja kilpirauhasarvot olivat normaaleja eli ei huolta siltä puolelta! :)

2009-06-18T21:30:00.003+03:00

Nyt on sitten klinikalla käyty kuulemassa totuuksia ja suunnittelemassa uusia kujeita... :)

Koskaan aikaisemmin hoitojen aikana ei yksikään lääkäri ole sanonut, että mikä minussa on vikana selvällä suomella, mutta nyt sanoi (tosin englanniksi) eli olen lääkkeille "poor responder". Tästä syystä myös alkion kiinnittymisprosentit on hieman alhaisemmat. Syytä, miksi olen tälläinen "poor"-tapaus ei ole toistaiseksi löytynyt, yleensä syynä on kuulemma jokin autoimmuunisairaus. Jota ei ainakaan yleisimmillä labroilla ole selvinnyt. Mutta kuulemma kilpirauhasarvot ovat olleet rajojen ylälaitamilla, joten ne otettiin kontrolliksi uudestaan. Kukaan vain ei ole vaivautunut minulle aikaisemmin kertomaan edes kilpirauhashormoneista tai saati, että on olemassa tällaisia "poor respondereita" lääkkeille, kuten minä... Aina on sanottu kaiken olevan ok, eikä mitään selittävää ole. Nyt ainakin tiedän, että minunlaisiani "poor"-tapauksia on olemassa ja että meidänlaisilla asiat menevät yleensä tietyllä tapaa.

Vaikka olenkin tällainen "poor", onneksi meidän kannalta olemme nuoria, alle kolmikymppisiä ja solumme hedelmöityvät ja ovat suht hyvän laatuisia. Toinen lääkäri oli jo edellisen ivf:n kanssa skeptinen, että kokeillaan vielä tämä kerta. Nyt kysyinkin sitten toiselta lääkäriltä, miten on tehdäänkö vielä kolmas ivf vai ei. Hänen kantansa oli selkeä, tehdään ainakin vielä yksi - eipähän jää sitten mitään arvailujen varaan. Mutta ensin on edessä PAS, jos ja vain alkiomme selviää sulatuksesta. Hormoniavusteiseen kiertoon tehdään, jotta saadaan ajoitus onnistumaan. Nyt siis uudesta kierrosta jännätään ensin sulatusta ja sitten kiinnittymistä, johon sain luvan aloittaa avuksi mini-disperinin. Kuulemma disperinin tehosta on ristiriitaisia tuloksia, mutta ei siitä mitään haittaakaan pitäisi olla. Ainakin tuntuu, että voi tehdä jotain kiinnittymistä edistävää! :)

Eli PAS on tarkoitus ajoittaa vkolle 28, nyt kaikki toivo meidän pienen alkion matkaan... :) Juhannuksena on tarkoitus nyt sitten pitää hauskaa, rentoutua ja nauttia elämästä, yritetään jatkaa rentona aina pitkälle heinäkuuhun, jotta alkio saisi mahdollisimman hyvän alun ja mahdollisuuden kiinnittyä. :) Minun halusta tai tahtotilasta se ei ainakaan jää kiinni...

2009-06-05T16:19:00.002+03:00

Töissä käytiin mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu. Itseäni vanhemmat kollegat alkoivat puhumaan, kuinka esimerkiksi minun sukupolveni ei tiedä mitään kärsimyksistä tai vastoinkäymisistä yleensäkkään. Teki tiukkaa pitää kieleni kurissa - jos he vain tietäisivät mitä kärsimyksiä minä tai mieheni tai monet monet muut ikäiseni ja nuoremmatkin joutuvat kokemaan lapsettomuuden tiimoilta (ja tietenkin onhan maailmassa myös lukemattomia muita asioita). No eihän sitä siinä ääneen voinut sanoa, mutta osoitti taas heidän ahdasmieliset näkökantansa, jotka tietenkin aina ovat oikeita.

Omat kärsimyksen ja vastoinkäymiset elämässä ovat varmasti kaikilla ja ne ovat henkilökohtaisia. Ei kukaan voi arvottaa toisen puolesta, miten "helppoa tai vaikeaa" hänen elämänsä on. Minun kärsimysnäytelmä on lapsettomuus. Mieleen hiipii jo pelottava ajatus, jos se on lopullinen olotila. Selviänkö siitä??! Vain aika näyttää. Aika on jo näyttänyt, että kärsimyskynnys venyy. Alkuun ei tiedä, miten tästä selviää, mutta ajan kuluessa huomaa selviävänsä. Mutta ainakin itsellä arvet ovat syvällä.

Mutta nyt näyttää, että tämänkin IVF:n pettymyksestä selviän. Osaan jo ajatella tulevaa, en vain pyöri pettymyksessä. Vaikka vieläkin asian ajatteleminen tuntuu pakahduttavan hengityksen ja tippa on linssissä erityisen herkästi. No elämää mennään eteenpäin, oma kärsimysreppu selässä.

2009-06-02T10:52:00.002+03:00

Niin vaikea on taas ymmärtää, miksi näin kävi.

Omasta mielestämme ongelma on selvä - kiinnittyminen. Olemme puhuneet asiasta heti ensikäynnistä lähtien - aikaisemminkin (siis ennen hoitoja) oli fiilis, että jotain tapahtuu, mutta ei tarpeeksi pitkälle. Munasolumme ja siittiömme hedelmöityvät 100%, mikä on ilmeisesti erittäin hyvä tulos. Jossain luki, että n.70% soluista hedelmöityy. Nyt sitten hermostuttaa, että miksi ei anneta jotain, mikä auttaisi alkiota kiinnittymään. Olen googlannut ja selvittänyt että kiinnittymiseen käytetään mm. disperiniä, nitroa tai jopa viagraa. Kaikki lisäävät kohdun verenkiertoa. Tuntuu turhauttavalta, kun omia pikku alkioita tuhotaan tätä tahtia, eikä edes yritystä auttaa ole. No, tämä asia otetaan puheeksi parin viikon päästä lääkärillä.

Soitto viime viikolla tuloksista oli taas kammottava. Kaiken lisäksi, siinä tilanteessa puhuminen kun on jo tarpeeksi vaikeaa, niin sattuipa kohdalle vielä luurin toiseen päähän "lässyttäjä", joka meinasi, että välikierron jälkeen itse testailen ovista ja sitten vasta menen tohtoriin. Sanoin, että me haluamme kyllä keskustella aikaisemmin lääkärin kanssa, kiitos! Ja saimme nyt sitten ajan parin viikon päähän. Sitten lyödään lukkoon suunnitelmat PAS:ia varten ja kysytään, tehdäänkö minulle vielä tarvittaessa IVF-hoitoa? Lääkärini totesi viimeksi, että voidaan vielä kerran kokeilla (siis tämä edellinen hoito). Itse toivoisimme tietenkin vielä mahdollisuutta, haluttaisiin katsoa tämä asia nyt kerralla loppuun, oli tulos sitten mikä tahansa.

Muutoin elämämme alkaa palautua hiljalleen raiteilleen... Itku on vielä herkemmässä kuin yleensä ja mieli välillä matalalla, mutta muutoin elämä jatkuu ennallaan. Mieheni on jälleen kerran ollut minulle suuri tuki ja turva - yrittää kiittettävästi pitää minua pinnalla yhdessäolon voimalla. Ja se onkin tärkeää, olla yhdessä ja lähekkäin. Ja kiitos kaikille täällä lokimaailmassa mukana jännänneille!

2009-05-28T14:53:00.002+03:00

Hoidon tulos negatiivinen.

Sinne meni taas kaksi lupaavaa alkiota. Pää on täynnä kysymyksiä ja vastauksia ei ole. Tosi paska juttu! Vetäydyn vällyjen väliin epäoikeudenmukaista maailmaa pakoon.
Miten taas kestän tämänkin pettymyksen?

2009-05-27T12:59:00.001+03:00

Eiköhän tämä ollut taas tässä... Lugesteronin seassa havaittavissa verta. Kai sitä kuitenkin täytyy huomenna hakea vielä varmistus verikokeesta.

Voi paska, mikään ei taas taida pelastaa pahimmalta... :(

2009-05-26T10:25:00.002+03:00

Tunnelmat tänään ovat piinaavat... Jännittää, pelottaa, jännittää, pelottaa... :) Yritän pysyä rauhallisena ja levollisena, mutta pientä pinkeyttä on ilmassa...

Viime kerralla epäonnistuminen antoi merkkejä juuri tänä piinapäivänä ensimmäisen kerran... Lugesteronimömmön seassa tuli silloin aavistus punertavaa, joka sitten kiihtyi testipäivää kohden. Tilanne tänään on ihan ok, tai ainakin luulisin niin. Rinnat eivät ole enää niin herkät (mikä pelottaa) eikä juilimistakaan alavatsalla ole enää niin paljoa kuin piinan alussa (myös pelottaa). Eli kyllä se myönnettävä on, että päällimmäisenä tunteena on pelko, en vain voi sille mitään. Torstaihin on vielä pitkä aika...

Viimeeksi en tehnyt kotitestiä, vaan odotin kiltisti mitä klinikan verikoe sanoo. Soittaminen ja tuloksen kuuleminen olikin sitten yhtä helvettiä, vaikka tiesinkin jo lopputuloksen. Nyt olen kahden vaiheilla, tehdäkkö vaiko ei. Taidan kallistua ein puoleen, vaikka huomenna tietenkin sen voisi jo kotona tehdä (luultavasti siinä jo näkyisi tulos). Olen vain tehnyt tässä aikojen kuluessa niin monta testiä, joiden tulos on tuntunut suorastaan nöyryyttävän negatiiviselta. Mieleen on aina tullut, kuinka tyhmästi sitä uskoikaan, että olisin raskaana.

Nyt haluan uskoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin onnistumiseen, mutta suurehko pelko valtaa mielen...

2009-05-20T11:31:00.002+03:00

Pääosin tämä piinailu on sujunut tällä kertaa tähän asti suht stressittömästi. Eilinen oli ensimmäinen vaikea päivä - ensimmäistä kertaa pelkäsin ja tuskailin, mitä jos nyt epäonnistumme. Ajatukset tulivat päähäni aivan yllättäin ja vainosivat koko päivän - tänään on jo helpompaa. Mieli valoisampi ja rennompi... :)

Huomenna tulee viikko täyteen alkionsiirrosta - ja toisaalta on viikko aikaa, kunnes viimeistään tiedämme kuinka kävi. Jännittäväääää.... :) Jos vertaan tätä alkionsiirron jälkeistä aikaa edelliseen, on ainakin pistelyä ja juilimista ollut enemmän. Tiedä sitten kertooko se mitään. Olen saanut olla nyt kotona jo parisen viikkoa, osin työvuoroista ja sairaslomasta johtuen ja uskon senkin tehneen minulle hyvää. Kaikki on tällä kertaa pedattu niin, että OE:llä olisi mahdollisimman optimaalinen mahdollisuus tulla toteen. Tämä on nyt sitten vain tätä piinaavaa (rentomielistä) odottelua... :)

2009-05-14T17:13:00.002+03:00

Tänään menimme mieheni kanssa jännittyneitä klinikalle kuulemaan montako meidän kolmesta munasolusta on heldelmöitynyt ja tietenkin alkionsiirtoon. Uutiset olivat mitä parhaimmat - kaikki olivat hedelmöityneet ja todella hyvä laatuisina jatkaneet jakautumista. Tänään siis siirrettiin kaksi alkiota!! :)

En olisi ikinä uskonut, että kaikki hedelmöityvät ja jakautuvat - mutta niin kävi. Yksi raukka laitettiin vielä pakastimeen odottamaan tulevaa! Nyt stressittä eteenpäin. Klinikalla kerrottiin, että alkiot pitävät pimeästä ja lämpimästä, pitäisiköhän viettää seuraavat pari viikkoa lämpimässä saunassa rentoutuen... :) jos vain ikkunan saisi peittoon...?! :)

Lääkäri kehui onnistumismahdollisuuksiamme ja tänään on ainakin sellainen olo, ettei mikään voi mennä pieleen! :)

2009-05-12T16:48:00.002+03:00

Nyt on punktio takana! 3 hyvänkokoista munarakkulaa ja solua löytyi vasemmalta, oikealla oli kaksi pientä, ilman solua. Nyt lepoa tämä päivä ja huominen - torstaina mennään sitten TOIVOTTAVASTI alkionsiirtoon.

Nyt ainakin kaikki näyttää hyvältä! :)

2009-05-06T09:57:00.002+03:00

Menopur on hyvää ainetta, ainakin nostaa energiatasoa ja mielialaa roimasti. Kuusi pistosta takana - perjantaina nähdään vaikutukset! :) Jonkinlaista juilimista tuntuu vatsalla ja turvottaa, turvottaa... Onko juiliminen munien kasvusta johtuvaa vai jotain muuta?! Rennolla otteella ainakin on alkuhoito menty.

Menopur on kuin huumetta, jo ensimmäinen piikki aiheutti suuren muutoksen mielialassa. Synarella sai kaikki tuntumaan yhdentekevältä ja mieli oli hieman apea, mutta menopur sai kaiken muuttumaan. Koti on siisti ja puunattu ja mieli mitä parhain... :) Kovaa vauhtia kohti perjantaita!

(Kelakorvauksia odottelen innolla - menopur maksaa omaisuuden, lääkekatto täyttynyt jo aikapäiviä sitten - mutta kela ei lähetä sitä typerää korvauskirjettä)

2009-04-29T13:15:00.002+03:00

Tänään oli mielialaa kohottava käynti klinikalla... Tilanne oli olosuhteisiin, siis Marveloniin ja Synarelaan nähden hyvä. Pääsen aloittamaan piikityksen huomenna, joten mahanahka valmistautukoon, menopur alkaa. Punktio olisi sitten toivottavasti viikolla 20, ettei kovin paljoa siitä enää venyisi! :) Tänään limakalvo oli ohut, kuten pitää, oikealla ei näkynyt mitään, vasemmalla pieniä rakkuloita. Aivan kuin viimeeksikin!

Pinna on tavanomaista kireämmällä, kuumat aallot hönkii yli, mutta ei migreenejä! Migreenit loppuivat kuin seinään Marvelonien loppumisen jälkeen. Yritin kysellä lääkäriltä (ei oma/mutta tuttu) mitä mieltä on, oliko kannattavaa syödä. Suoraa vastausta en saanut, mutta rivien välistä saatoin lukea, että samaan tulokseen oltaisiin päästy odottamalla seuraavaa kiertoa. On se outoa, että ensimmäisen kerran ikinä, kierto on tuollaisen hormonihässäkän jälkeen epäsäännöllinen, niin heti aloitetaan Marvelon. No, nyt se on ohi, enkä aio enää ikinä ottaa Marvelonia... Täytyy olla jokin todella hyvä perustelu, että minä nielaisen tuollaisen myrkyn. :)

Nyt pidetään lippua korkealla ja mieltä stressittömänä... Niin on kuulemma parasta, muita poppaskonsteja ei klinikalta ollut tarjota! Munia kasvatellaan siis huomisesta lähtien.

2009-04-23T16:41:00.002+03:00

Huomenna nielaisen vihdoin viimeisen Marvelonin... Marvelon on tehnyt elämästäni helvetin, migreenit (joita ennen oli muutaman kerran vuodessa) ovat jokapäiväisiä. Olo ei ole kovin hehkeä... Synarellat menee omalla painollaan, mutta migreenit... APUA!! Väsymyksen ja nuutuneen olon kestän, mutta näköhäiriöt, puutumiset ja niitä seuraavat piinaavat päänsäryt hankaloittavat jokapäiväisiä toimiani, työtäni jne.

Ja tämä oli viimeinen kerta, kun suostun ottamaan lääkkeitä, jotka olisivat oikeasti minulta kiellettyjä... Marvelon kielletään ehdottomasti migreenitaustaisilta, varsinkin jos niihin liittyy näköhäiriöitä ja puutumisia. Miten pitkälle olen valmis venymään lapsettomuuden vuoksi?! Ilmeisen pitkälle - mutta nyt taisi tulla raja vastaan!

Ja lääkärini voi myös odottaa palautetta seuraavalla vastaanotolla!

2009-04-15T09:18:00.002+03:00

Vielä neljä päivää Synarellaan. Mitä pidemmälle hoito etenee, sitä toiveikkaammaksi olo muuttuu. Mutta takaraivossa jyskyttää samalla myös suunnaton pelko, jota ei ole helppo sivuuttaa... Mitä sitten jos ei onnistuta...

Marvelonit ovat nuukauttaneet minut täysin, otan päivittäin kahden kolmen tunnin päiväunet, millään ei meinaa pysyä hereillä. Migreenejä ei onneksi ole tullut, muutamana päivänä pientä jomotusta vain. Klinikalta sanoivat, että marvelonia on syötävä, on kuulemma minun ainoa vaihtoehto tällä hetkellä, joten uskotaan ja syödään. Tasan kahden viikon kuluttua on ensimmäinen ultra, jolloin kuulen pääsenkö jo piikittämään!

Olen herännyt kaksi tuntia sitten ja nyt jo haaveilen päiväunista... voi ei! Tähän vielä lisäksi synarella, niin heräänkö ollenkaan?! :) Väliajat, jotka olen toistaiseksi ollut hereillä olen ollut tehokas, koti on kunnossa ja kaikkea pientä puuhaa on mielessä...

2009-04-07T12:40:00.002+03:00

Lomat alkavat olla takana päin... Loma oli rentouttava ja kaikin puolin onnistunut. :) Lapsettomuudelle emme uhranneet montaakaan ajatusta, liikuntaa ja runsaasti rentoutusta ja lepoa. Nyt tuntuukin olo suht levolliselta.

Uusi hoitokierros pyörähti käyntiin lauantaina, eilen varailin sitten aikoja IVF:ää varten, joka olisi todennäköisesti vkolla 20. Mutta mennään rauhassa ja hissukseen eteenpäin, askel kerrallaan. Lauantaina otin ensimmäisen Marvelon-tabletin, siitä lähtien on väsy vaivannut, eilenkin tuli otettua kahden tunnin päiväunet. En tiedä, onko syy Marvelonin vai loman... Kunnon sairaanhoitajana luin tablettipakkauksen kupongin vasta eilen illalla ja yllätys, älä käytä jos kärsit migreenistä jne. No jos on jo käyttänyt muutaman päivän? Aamulla soitin klinikalle, mutta siellä jäivät asiaa selvittämään... Saas nähdä mitä sieltä kuuluu...

Nyt siis koitetaan pitää mieli rauhallisena ja levollisena. Liikunta ja terveellinen ruoka jatkuu, vaikka loma loppuikin. Uskoa ja toivoa tarvitaan, että saataisiin OnniEsteri alulleen! :) Sitä vielä vähän kasaillaan... :)

2009-03-16T09:19:00.002+02:00

Aika tehdä pitkästä aikaa päivitys lokiin... Jos elämä menisi kuten suunniteltu, sniffailisin parhaillaan synarellaa. Mutta ei, vehkeeni pettivät taas. Synarellan aloituskierto alkoi suunnitellusti, aikataulussaan, mutta kesti vain 13 päivää!!! No ajattelin, että ei sitten, aloitetaan nyt sitten synarellalaskut uudestaan, homma ei olisi viivästynyt kuin 13 päivää. Mutta ei se niin mennytkään. Lääkäri totesi, että tälläiset "lyhyet kierrot" kuuluvat munasarjojen toimintahäiriöön. Minulle kävi näin ensimmäisen kerran ikinä (siis ainakaan vuosiin ei näin ole käynyt). Heti vedettiin mielestäni hätäiset johtopäätökset... Joudun odottamaan seuraavaa kiertoa ja sitten aloittamaan e-pillerit ja vasta sitten synarella.

Radiossa kuulin puhuttavan, että paskan määrä on vakio, jos yhtenä päivänä menee huonommin, niin toisena on pakko mennä paremmin. Tämän vuoden puolellakin on minun paskan vakio noussut mittaamattomiin mittoihin, eikä sitä hyvää päivää ole näkyvissä, joka tasoittaisi tilit. Pieniä ilon ja valonpilkahduksia elämääni toki mahtuu, mutta heti kun tuntuu helpottavan hieman niin tulee uusi takaisku.

Työpaikallani on kireä ilmapiiri ja ihmiset ovat väsyneitä. Kun huonoon työilmapiiriin lisätään vielä omat "ongelmani" olen välillä todella väsynyt. Mietin omaa tulevaisuuttani työni parissa, mitä oikein haluan ja etenkin missä haluan työtäni tehdä. Onneksi kohta alkaa loma, melkein kolme viikkoa pois töistä tekee todella hyvää. Pieni irtiotto arjesta tekee hyvää. Luulen, että olisin saanut sairaslomaa, jotta jaksaisin kaiken tämän paskan - mutta toisaalta, jos tässä joudutaan harkitsemaan adoptiota, voi uupumus-diagnoosi tukkia sen tien. Toisaalta, jos loman jälkeen jatkuu samanlaisena - taidan käydä jonkun konitohtorin luona juttelemassa. Tämä on ollut rankin kevät ikinä...

Klinikan omalääkäri oli mielestäni ensimmäisen kerran hieman hätäinen - toisaalta olen ennenkin epäillyt, mutta lääkärit ovat lopulta osoittaneet ammattitaitonsa. Nyt otti hieman hermoon myös lääkärin naureskeleva loppukommentti - "koita nyt taas selvitä näistä jatkuvista pettymyksistä". Koitan... Häneltä siis en todennäköisesti sairaslomaa saisi asioiden nollaamiseen.

Nyt sitten odottelen lomaa ja uutta kiertoa...! Lomaa kaipaan enemmän... Yritän taas löytää elämääni positiivisuutta, jonka jo hetken luulin löytäneeni!

2009-02-24T11:04:00.002+02:00

Kohti uutta hoitoa...

Kävimme keskustelemassa lääkärimme kanssa klinikalla ja samalla suunnittelimme uutta hoitoa. Tarkoitus olisi aloittaa synarellat tämän kierron lopusta ja pitkittää niiden sniffailua yli pääsiäisen, koska molemmin puolin pääsiäistä ei hoitoja tehdä. Mitään syytä tai muuta epätavallista ei edellisestä hoidosta selvinnyt... Lääkäreitä ihmetyttää vain minun huono vasteeni hormooneille. Nyt otettiin mm keliakia vasta-aineet, vaikkei keliakian oireita minulla olekaan. Lisäksi lääkäri ottaa asian esille jossain suuremmassa "komiteassa". Se sopii meille, mitä enemmän tietoa sen parempi.

Keskustelut lääkärin kanssa olivat rentoa ja leppoisaa - syytä hoitojen huonoon tulokseen pohdittiin. Kuitenkin lääkärin puheista jäi ihan positiivinen kuva. Nyt siis tehdään uusi hoito samalla kaavalla kuin edellinen, Synarellan ja Menopurin avulla. Olisimme voineet aloittaa hoidon vaikka heti, mutta lomamatkamme vuoksi halusimme lykätä sitä yhdellä kierrolla eteenpäin. Ja lepo tuntuu ihan mukavalta, sitä paitsi olen vasta henkisesti pääsemässä yli edellisen epäonnistumisen. Eilen tuntui ensimmäistä kertaa mieli hieman positiivisemmalta kuin negatiiviselta. :) Ja niinhän se on, että meidän tilanteessa uusi hoito tuo aina uutta toivoa elämään! Yritetään säilyttää positiivinen vire!

2009-02-17T10:42:00.002+02:00

Negatiivisesta testituloksesta on jo yli kaksi viikkoa, edelleen menen aika matalalla. Mistään ei oikein tahdo saada kiinni. Sitä köyttä joka vetäisi pinnalle ei tahdo löytyä. Olen ihmetellyt, miksi tämä kerta otti/ottaa näin koville. Alkuun en uskaltanut edes toivoa, että pääsisimme punktioon, saati että saisimme munasoluja, jotka vielä hedelmöityisivät. Kaikki meni paljon paljon paremmin kuin ikinä olisin edes aikaisemman perusteella uskaltanut toivoa. No, sehän se. Uskoi ja toivoi viimeiseen asti, että loppukin menisi ihmeellisen hyvin. Ja sitten, loppu oli mitä oli.

Mieheni on saanut kestää pahan oloni, mutta kellekkäs muulle sitä näyttää? En halua kertoa asiasta muille. Viikon päästä käymme sitten taas klinikalla, jossa tehdään uudet suunnitelmat. Uuden hoidon aloittaminen tuntuu kovin raskaalta, mutta eiköhän se into taas löydy. Ja nyt tulee kuitenkin pieni tauko hoitoihin, mikä on aina tehnyt hyvää. Kuukauden päästä odottaa kahden viikon loma ja matka. Tuo matka on jo lyöty lukkoon, sitä ei siirretä hoitojen takia. Nyt kai on se tilanne, että olisi alettava elämään muutenkin kuin lapsettomana. Helpommin sanottu kuin tehty, raskaana olevia on ympärillä liikaakin. En kestä/jaksa nyt kohdata heitä. Muistuttaa liikaa omasta epäonnistumisesta.

Onneksi edes aurinko pilkottaa taivaalla, antaa toivoa keväästä. Ulkoilu auringossa ja tulevan loman odottaminen vie eteenpäin.

2009-02-05T11:24:00.002+02:00

Niin, kuten odottaa saattaa, tunnelmat eivät ole kovin kaksiset. Kaikki meni hyvin alkionsiirtoon saakka, mutta siitä eteenpäin kaikki on yhtä kysymysmerkkiä. Mietin, mitä tein vikaan (vaikka ymmärrän erittäin hyvin, ettei tähän vaiheeseen voi itse oikein vaikuttaa) ja syytän paskoja vehkeitäni. Jos kohtuni olisi ollut vastaanottavainen, luulisi, että edes toinen kahdesta olisi kiinnittinyt. Mutta ei... Kaikenlisäksi mielessä pyörii ajatus, että pahan mielen saisi aikaiseksi halvemmallakin (jopa ihan ilmaiseksi), ei siitä tarvitsisi maksaa 1300 euroa. Mitä kaikkea tuollakin rahalla olisi voinut hankkia...

Loppukuusta menemme taas lääkäriin, kai siellä jonkinlainen lopputarkastus/ uuden hoidon suunnittelu on ohjelmassa. Tällä hetkellä uuden hoidon ajattelu tuntuu kovin kaukaiselta - mutta samaan aikaan ymmärrän, että ilman hoitojen aiheuttamaa kärsimystä, ei meille vauvaa ole tulossa. Jos tohtorit vielä suostuvat meitä hoitamaan, menee uusi hoitokin varmasti pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Eli melkein kesään - ja "mahdollinen" vauva ensi vuoteen, eli minusta ei todennäköisesti tule äitiä vuonna 2009. Voi kun hienoa...

Adoptioasiakin näyttää uusien uutisten mukaan entistä kaukaisemmalta - hinnat nousseet yli 20000 euron, eikä lapsen saannista ole takeita.

Kaikenlisäksi harmittaa kiukutteluni miehelleni, joka nyt kaikista vähiten on syyllinen pahaan olooni, mutta joka on ainut (raukka) johon sen voin purkaa. No nyt yritän olla kunnolla ja purkaa pahaa oloani vaikka liikuntaan, mikä on huomattavasti helpompaa, kun vatsassa ei juili tai pistele. Eli ei kun suksimaan ladulle ja sitten päiväunille, jos tämän kaiken saisi edes hetkeksi päästä pois. Vaikka on alitajuntakin kumma juttu, kun maanantain ja tiistain välisenä yönä näin unta, että meillä oli pieni tyttövauva (hah, ihan kuin jokin pikkupiru olkapäälläni olisi nauranut paskaista naurua minun huonoudelleni).

No nyt on taas jostain löydettävä jonkinlainen köysi, joka kiskoo taas pinnalle, täällä näyttää tällä hetkellä kovin synkältä!

2009-02-02T15:23:00.000+02:00

Tulos: negatiivinen.

Se siitä - nyt on takki ihan tyhjä.

2009-02-02T10:38:00.002+02:00

Niin, tänään odotellaan sitten lopullista tuomiota iltapäivällä. Kävin aamulla verikokeessa ja iltapäivästä soitan ja kuulen, että ollaanko vai eikö olla raskaana. Oireet viittaavat valitettavasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon... Eilisestä lähtien on lugesteron mömmön seassa ollut punertavaa, joten olen jo luovuttanut haaveilemisen ja yritän keskittyä siihen, miten säilyn järjissäni tuon puhelun ajan klinikalle ja sen jälkeen...

2009-01-29T16:23:00.002+02:00

Tässä sitä nyt mennään vaan tasaseen tahtiin eteenpäin. Nyt on taas hoidettu työt viikoksi, joten on aika keskittyä nyt tähän olennaiseen. On piinapäivä xx. En ole ollut kovin halukas laskemaan tarkkaa lukua - piinapäiviä on takana jo yli kaksi vuotta, joten...

Toivon ja pelkään samanaikaisesti... Tunteet on sekavat, olen yrittänyt unohtaa koko asian ja antaa kaiken mennä omalla painollaan. No sehän on tunnetusti helppoa! :) Viimeiset päivät ennen totuutta ja testipäivää ovat edessä, mahtaa jo viimeistään sunnuntaina hermoja kiristellä! Yritän pitää rauhallisen ja mukavan viikonlopun, ensi viikolla voi taas kaikki olla toisin. Ja jollain tapaa on, kävi miten tahansa.

Jos jotain voisi pyytää ja toivoa, olisi se onnistumista nyt tässä hoidossa. Mutta kuten tiedetään, toivo ei yksin riitä. Kaikki on mennyt tähän asti hienosti, voisikohan mahdollisesti hyvä putki jatkua?! :)

2009-01-19T12:08:00.002+02:00

HUI! Nyt on kaksi alkiota jatkaneet taivaltaan 7 soluisina kohtuun... Ihan puistattaa ajatuskin! Nyt sitten tarvitaan paljon onnea, että raukat kiinnittyisivät tiukasti uuteen kotiinsa! Olo on ihan epätodellinen, me ollaan jo onnistuttu näin pitkälle... voi kun kaikki menisi hyvin tästä eteenpäinkin!

Perjantainen punktio oli aikamoinen toimenpide - toipuminen kesti pari päivää. Eilen oli jo suht kivuton olo ja tänään ei enää mitään ylimääräistä. Punktio oli nopeasti ohi, muutaman kerran vain pistot kirpaisi, jälkikäteen tuli kovemmat juilimiset. Mutta mitä sitä ei tämän asian puolesta kestäisi... Nyt aamulla kävimme mieheni kanssa hakemassa omat alkiomme matkalle mukaan, joka toivottavasti kestää kauan. :)

Eilen piipahdimme matkamessuilla haaveilemassa tulevia lomia, sain ajatuksetkin ihan muualle hetkeksi aikaa. Paljon löytyi ihania kohteita, joissa joskus olisi kiva käydä - tai ainakin unelmoida käyvänsä. Tunnelman pilasi onneton matkavakuutusmyyjä, joka tarinoi alkuun matkavakuutuksesta ja yllättäen sanoo, että "teille tulee vauva". Puistin päätäni (miten sitä nyt tässä vaiheessa muuta voi) ja sitten alkoi itkettämään. Taisin säikäyttää vakuutustädin niin, ettei ihan heti ala kenellekkään vauvoista puhumaan. Tottakai vatsani oli hieman turvoksissa, mutta aika tökeröä puhetta "myynnin" ammattilaiselta. No siinä meni matkamessufiilis - onneksi olimme jo kotiin lähdössä muutoinkin!

Viikonlopun onnistuin kuitenkin olemaan suht stressitön ja olen sitä edelleenkin - nyt ei voi mitään enää tehdä paremmin - on vain odotettava ja toivottava. Ja kestettävä Lugesteronimömmöt! Pillurat jatkuu raskaustestiin asti, joka siis on JO kahden viikon kuluttua! :) Murehtiminen ei nyt auta, on vain toivottava ONNIESTERIN puolesta (tai pitäisikö sanoa onnin ja esterin puolesta)... :)

2009-01-17T10:34:00.002+02:00

Tänä aamuna puhelin soi.... Soittaja oli klinikalta. Tärisevin käsin vastasin, soittaja oli eilen punktion tehnyt lääkäri, joka sanoi soittavansa vain, jos on ongelmia. Muutamassa sekunnissa kaikki toivoni ja iloni ehti romukoppaan! Mutta...

Ensimmäiseksi hän sanoi, ettei tarvitse säikähtää (EIPÄ!!!!) KAIKKI MUNASOLUT OLI HEDELMÖITYNEET!!! :) Kaksi oli lähtenyt jakautumaan normaalisti, yksi hieman poikkeavasti! Lääkäri halusi kertoa meille iloisia uutisia, ettei koko viikonloppua tarvitse murehtia!

Vau mikä fiilis! Tiedän, että paljon voi vielä mennä vikaan, mutta on tämäkin jo jotain - antaa toivoa tulevaan! Maanantaina siis mennään alkionsiirtoon!! :)

2009-01-16T16:46:00.002+02:00

Tänään oli meidän päivä! :) Saimme KOLME munasolua!!!! Yhden vasemmalta (yllätyslöydös) ja Kaksi hienoa oikelta! Tämä oli meille loistosaalis!

Nyt takaisin sohvalle peiton alle, onnellisissa, mutta suht kivuliaissa tunnelmissa! Ei haittaa, nyt vihdoinkin pääsimme edes yhden vaiheen eteenpäin... Ensin odotamme huomista - jos tulee soitto klinikalta on ongelmia - sitten maanantaita, jolloin pääsen toivottavasti alkionsiirtoon!

2009-01-13T09:42:00.002+02:00

Eilinen ultra toi ihan hyviä uutisia, kai... Oikealla kehittyi kaksi munarakkulaa, nyt 14 ja 15 mm. Kohdun limakalvo näytti hyvältä. Perjantaille suunniteltiin punktio ja maanantaille sitten toivottavasti alkionsiirto. Lääkäriä ihmetytti, miksi rakkulat kehittyvät nyt hitaasti, hitaammin kuin koskaan aiemmin. Minun mystiset munani... Vasemmalta yritettiin etsiä rakkuloita kauan, mutta tulos oli 0 kehittyvää, muutamia pieniä näkyi (mutta jostain syystä eivät kasva).

Uutisethan oli hyviä ja niistä pitäisi olla iloinen. Ja olenkin... Mutta takaraivossa on jatkuva pelko, että jokin menee pieleen. Miehenikin ihmetteli, miksi murehdin tulevaa, kun nyt voisi vain olla ja odottaa perjantaita hyvillä mielin, koska ei asialle mitään itse voi. Ja tiedän, että hän on oikeassa, mutta niin monen pettymyksen jälkeen en osaa olla kovin luottavainen positiivisiin tuloksiin.

Kerroin eilen lääkärille, että kuinka pelkään ovuloivani taas ennen aikojani - ei kuulemma kukaan ole hänen kokemuksellaan liian aikaisin ovuloinut, jos on Synarellaa käyttänyt. Niin, edellinen IVF tehtiin lyhyellä kaavalla, josko nyt nämä munat odottaisi perjantaiaamuun. Oma hermo ei kyllä kestä vielä kolmea päivää... voi ei! :)

Sovimme lääkärin kanssa, että jos kaikki menee hienosti ja saisimme kaksi rakkulaa ja jopa kaksi alkiota, saisi kaksi alkiota myös maanantaina siirtää. No siitäkös Hapun mielikuvitus taas tykkäsi - aloin jo unelmoida Onnista ja Esteristä. Harvinaista kuulemma olisi, että kahdesta rakkulasta saataisiin kaksi alkiota jne. Kai se meidänkin onni joskus pitäisi kääntyä!

Kovin ristiriitaisissa fiiliksissä siis kohti perjantaita mennään peläten ja toivoen enemmän kuin koskaan ennen!

2009-01-12T10:55:00.003+02:00

Kahden tunnin kuluttua tiedän, miten munarakkulat ovat kehittyneet vai ovatko... Hermostuttaa ja tutisuttaa... Pelkään koko ajan, että ovulaatiokivut tulevat - en jostain syystä uskalla luottaa, että kaikki olisi hyvin. Pientä juilimista on tuntunut molemmin puolin eilisestä illasta saakka. Toivon todellakin, että se johtuisi vain munien kasvamisesta! Jos tämäkin hoito jää kesken, en tiedä kuinka siitä pääsisin yli...

Kohta tiedän, miten tästä jatketaan...

2009-01-09T16:41:00.003+02:00

Tänään oli ensimmäinen munarakkula-ultra tässä hoidossa. Oikealla kasvoi kaksi vielä pientä rakkulaa 8 ja 9 mm. Vasemmalla ei näkynyt mitään, mikä oli outoa, koska vasen on aina ollut se aktiivisempi (1 rakkula). Nyt sitten jatketaan Menopuria maanantaihin, jolloin uusi ultra. Hieman nyt ihmetyttää, miksi nyt rakkulat kasvavat hitaasti, kun aikaisemmin on ollut niin kiire...

eli odottavalla kannalla mennään viikonlopun yli. Jos nuo kaksi rakkulaa jatkavat vielä silloin, niin meillä on tuplasti parempi saalis kuin koskaan! :) Menopur taitaa tuoda samanlaista virtaa kuin Puregon... Olen jatkuvassa touhussa, pullat on leivottu ja koti siistinä! On kiva aloittaa viikonloppu!

2009-01-07T09:36:00.002+02:00

Taas taidetaan tippua pylly edellä maahan... Kävin maanantaina labrassa mittauttamassa E2-hormonin tason. Tulos oli 0.12. Hoitajan soiton perusteella kuulemma hieman matala - Menopur annosta nostettiin 300kystä 375. Yritin kysyä, että kuinka paljon "hieman matala" arvo on, mutta en saanut kunnon vastausta. Matalampi on kuin edelliskerran, mutta silloin otettiin viidennen piston jälkeen, nyt neljännen. Edelliskerralla oli yksi munarakkula - onko nyt vain puolikas?! :)

Tätä nyt sitten ihmettelen, harmittelen ja tuskailen perjantai-aamuun asti, kunnes pääsen lääkärin luokse ja ultraan. Eli mitään mahtisaalista ei ole ilmeisesti luvassa, kunhan edes se yksi munarakkula olisi kunnollinen. Hyvä hoitovire kuitenkin laantui jo minun mielessäni tuohon verikokeeseen Mitenköhän sitä taas uskotteli itselleen kaiken menevän jotenkin paljon paremmin?! Toisaalta vain yksi munarakkula riittää, mutta onko se laadultaan ja muilta ominaisuuksiltaan hyvä? Voi voi, miksei tämä voi mennä helpommin...

2009-01-02T10:53:00.004+02:00

Nyt on sitten polkaistu käyntiin vuosi 2009! :) Samalla täyttyy ensimmäinen vuosi lapsettomuustutkimuksia ja hoitoja. Viime vuonna opin yhtä jos toista uutta itsestäni, ainakin lapsettomuuden saralla. Vuoden 2008 saldo:

3 inseminaatiota (negatiivisia)

1.IVF (elo-syyskuussa) 1 munarakkula -> inseminaatio (negatiivinen)

2.IVF (lokakuussa) 1 munarakkula -> ovulaatio muutamaa tuntia ennen punktiota (negatiivinen)

3.IVF (joulukuu - tammikuu 2009) -> (tulos?)

Tulos on selkeästi negatiivinen, toisiko uusi vuosi jotain positiivista. Olen juossut viime vuonna lääkäreissä useammin kuin koskaan aiemmin, en ole tainut tammikuusta lähtien pitää yhtään lääkäritöntä kuukautta. Jos ei ole ollut tutkimuksia, on ollut hoitoja tai niiden suunnitteluja. Kaikenkaikkiaan tiesin tämän tien olevan rankka, siis hoitoihin hakeutumisen. Ja on se sitä ollutkin, pettymyksestä toiseen. Uuden hoidon myötä toiveet aina nousevat vain että saisivat tulla ryminällä alas. Hapun pilvilinnat tulevat koko ajan matalammiksi, jottei tipahtaisi aina niin korkealta... Toisaalta, jos hoitoihin ei olisi hakeutunut epätietoisuus olisi edelleen hyvin hämmentävää - ja epäonnistumiset todennäköisesti seuraisivat toisiaan. Päätös hoitoihin hakeutumisesta oli siis oikea. Mitään varsinaista syytä lapsettomuuteemme ei ole annettu/löydetty. On todettu, että minun munasarjani ovat laiskat, mutta niiden toimintaa mittaava FSH-taso on pysynyt ihan ok tasolla. Ei kilpirauhasongelmaa, ei muitakaan tiedossa olevia sairauksia. Viimeisimpänä lääkäri mietti keliakiaa, mutta varsinaisia oireita sen suuntaan ei ole. Joka kuukausi kehitän yhden munarakkulan, ovuloin sen lähes kellontarkasti ja kierrot ovat säännölliset. Valitettavasti sama tapahtuu hoitojenkin yhteydessä - tuloksena on ollut vain 1 munarakkula, jota ei siis ole edes vielä päästy punktoimaan/tutkimaan. Luultavasti tänä vuonna tämä lapsettomuusasia ratkeaa suuntaan jos toiseen...! Ei näissä hoitojen maailmoissa voi loputtomiin elää!

Nyt on taas katse suunnattava eteenpäin, toiveikkaana siirrymme tämän hoidon vaiheissa aina seuraavaan. Kuitenkaan Hapu ei uskalla kovin korkealentoisesti haaveilla, vähän kuin autoa ajaisi käsi käsijarrulla. :) Eilen pistin ensimmäisen Menopur annoksen 300IU. Uudenvuodenaaton ultrassa Synarella oli vaikuttanut kuten pitikin - tilanne oli lääkärin mukaan hyvä. Nyt seuraava etappi on maanantain verikoe ja viikonpäästä perjantaina on ultra. Toivomme edes kahta munarakkulaa, saas nähdä miten käy. Varovaisen toiveikkaana siirrymme siis vuoteen 2009! :)

Onko tämä OnniEsterin vuosi?!

2008-12-23T11:26:00.002+02:00

Toinen viikko jo Synarellaa menossa... Nyt alkaa vaikuttamaan - nimittäin mielialaan. Olen apaattinen ja alakuloinen. Juuri sitä, mitä jouluna kaivataan! Kaikki on ihan hyvin - jouluvalmisteluja on ihan kiva tehdä, mutta silti... :)

Miehenikin oli jo huolissaan, kyseli kovasti, että mikä se Hapua niin masentaa... :) Niin, muuta syytä ei löytynyt kuin nuo hiton niiskaukset! No tänään alkaa sitten joulun työyöt, eli eiköhän siinä tahdissa pääse alakulo unohtumaan...

Joulu on lapsettomalle kovaa aikaa, ainakin itse olen huomannut ajattelevani asiaa taas entistä enemmän. Ei ole sitä, kenelle joulua tekisi, ostaisi lahjoja (lelukuvastoista, joita tippuu alati postilaatikosta muistuttamaan) ja kenen iloa joulusta seuraisi. Sitten postilaatikosta tipahtaa sukulaislasten tonttunaamat postikortissa - minäkin haluaisin, kiitos! Ajattelin, että jos vielä ensi jouluna ollaan samassa pisteessä lapsettomuuden ihanassa viidakossa, niin painatan omasta naamastani tonttukuvat - laitetaan niitä sitten sukulaisille! Siinä olisi heille ihmettelemistä! :) Toisaalta luulen ja toivon, että joku ratkaisu näihin lapsettomuusasioihin saataisiin ensi vuoden aikana - en halua enkä voi loppuelämääni viettää tällaisessa kummallisessa välitilassa... Luulin tosin viime jouluna, että ratkaisu asioihin saataisiin tänä vuonna - niin vähän vielä silloin näistä asioista tiesi...

Nyt täytyy rientää suklaapiirakan tekoon, että saan vihdoin kinkkuni uuniin! Eli kiireistä joulunalusta vietetään - täytyy saada hommat hoitoon ennen töihin menoa! Joulumieltä nostattamaan (piirakan ohella)! :)

2008-12-15T09:51:00.002+02:00

Kolmas synarella aamu... Tässähän tämä menee! On ollut niin kiireinen viikonloppu, ettei ole edes ehtinyt "kauhistelemaan" sivuoireita saati tunnustelemaan muutoin lapsettomuusasiaa. Lokikin on jäänyt niin vähälle huomiolle. :) Mutta mikä kivointa, Hapun uusi koti alka näyttää jo kodilta!

Niiskautus synarellaa aamusta ja illasta ei paljon onneksi joulukiireitä lisää - kunhan vain muistaisi aikataulun. Onneksi on puhelin muistuttamassa... :) Ainakin näin niiskauksien alussa ei ole yhtä pahoja päänsärkyjä ollut kuin ensimmäisellä kerralla... kaksi yötäkin on mennyt ilman painajaisia. Olisiko toinen kerta helpompi!

Tällä viikolla onkin vain pari yötä töitä ja sitten joulu menee töissä (rahat kiiluvat silmissä)... Toivottavasti on viimeinen joulu töissä pitkään aikaan, saisi viettää sitä sitten ihan oman perheen kanssa.

Hyvässä mielessä pelottavan moni tiineenä talviaikaan -projektilaisista on plussannut (tai muutoin hyvissä asemissa)! Mieleen hiipii pelottavia ajatuksia, että olenko minä se, joka jään yksin roikkumaan ja odottamaan seuraavia projekteja. Olen kyllä todella aidosti onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka vaikean lapsettomuuden kohtaamisen jälkeen saavat oman vauvan! :)

2008-12-05T15:29:00.002+02:00

Synarellat pääsen aloittamaan jo viikonpäästä lauantaina... Kivaa! :) Pelkäsin, että klinikan joulutauko osuu pahaan saumaan, mutta onneksi turhaan! Munien kasvattaminen alkaa sitten näillä näkymin uutena vuotena. Viikolle 3 menisi munasolujen keräys... Eli uusi vuosi uudet kujeet! Jännät ajat edessä :)

Mieli on intoa täynnä - josko nyt onnistumme! Kaikkemme ainakin tehdään. Puregonin tilalle vaihdetaan Menopur - joillekin kuulemma sopinut paremmin. Toivottavasti minulllekin. Lääkkeiden laimennoksia tulee enemmän, mutta se on sama kuin toisi töitä kotiin. E i haittaa...

Tässä kierrossa on komea munarakkula kasvanut taas ihan spontaanisti - ovulaatio olisi ilmeisemmin jo huomenna. Luomusti voi aina toivoa ja yrittää onnistuvansa (ja pohjimmiltaan kivaa puuhaahan se yrittäminen on)! Toivo on kuitenkin asetettu sinne ivf:n avulla onnistumiseen - luomuun ei enää edes jaksa tosissaan uskoa. Tammikuun lopulla näemme - tuleeko meistä äiti ja isi vuosimallia ONNIESTERI - 09. Siihen on enää vain hetki...

2008-12-01T17:54:00.002+02:00

Uusi (toivottovasti Synarella) kierto alkoi torstaina... Edellinen kesti vain 19 päivää?! Mihin katosi säännöllisyys 24-25pvää?! No ainahan on se luonnollinen vaihtelu, josta lääkärit aina puhuu...

Joka tapauksessa menen perjantaina lääkäriin - katsotaan onko maaperä otollinen Synarellan aloittamiselle tässä kierrossa... Alkuperäisissä suunnitelmissa Synarellan aloitus olisi ollut jouluna - nyt kierto aikaistui monella päivällä - mitenköhän se vaikuttaa aikatauluihin? Klinikallamme ei kyllä ole kummoisia joulu/uusivuosi taukoja, mutta aikatauluasia huolettaa silti... Hullua huolehtia - perjantainahan sen sitten kuulisi... :)

Uutta kotia sisustetaan kovaa vauhtia - lokikin on huonolla hoidolla ollut jo kauan... Toivottavasti pääsemme muuttamaan ennen joulua, niin saisi aloittaa sitten hoidot rauhassa uudessa kodissa. Remontoinnista ja sisustuspuuhista on ollut se hyöty (paitsi että on kivaa) mutta ei myöskään ehdi ajatella näitä kuvioita... :) Joulukin on tulossa....!

2008-11-17T13:35:00.002+02:00

Tänään sain FSH ja kilpirauhaskokeiden tulokset. Eikä niistä mitään selittävää laiskoille munille löytynyt! Toisaalta hyvä asia, toisaalta huono. Jotenkin toivoin, että syy olisi löytynyt kilpirauhasen toiminnasta. FSH arvo oli jopa hieman laskenut (ennen 8, nyt alle) ja kilpirauhasen toiminta täysin normaalia... Syy munien laiskuuteen jäi siis edelleen hämäräksi...

Mies on taas toisella puolella palloa työmatkalla... Ikävä on kova, tuntuu todella tylsältä olla yksin... Kaipaisin hänen läsnäoloaan - olen huomannut, että mitä pidemmälle tämä lapsettomuusasia etenee, sitä "riippuvaisemmaksi" mieheni tuesta olen tullut. Olemme todellakin lähentyneet hurjan paljon tämän asian vuoksi - emme varmasti olisi näin läheisiä ilman tätä kokemusta! (tämä koettelee, mutta vahvistaa) Töissäkin oli taas kummaa kinaa asioistani... Kuten olen kertonut aiemmin, hoidetaan osastollani potilaita, joiden lääkityksille altistuminen voi alentaa hedelmällisyyttä. Olen sopinut pomoni kanssa, ettei minun tarvitse näiden potilaiden hoitoon osallistua... Nyt taas viikonloppuna, minut "pakotettiin" näihin töihin, uhkailtiin, että asioistani tulee nyt keskustella isolla foorumilla ja etten voi enää olla hoitamatta näitä potilaita, koska olen ollut jo niin kauan... Aamulla keskustelin sitten pomoni kanssa ja hän on ihanan ymmärtävä - minun asiat ovat henkilökohtaisia, eikä näitä nyt tarvitse puida kaikkien kesken! Olen hänen päätöksellään edelleen vapautettu tiettyjen potilaiden hoidosta! :) Paha mieli kuitenkin jäi taas kollegoideni käytöksestä - eivätkö he ymmärrä, että jos en halua asiasta puhua, on se varmaankin niin henkilökohtainen ja vaikea, että jättäisi minut rauhaan... Kaikkea ei työkavereidenkaan tarvitse minusta tietää, vaikkakin muuten suht avoin ihminen olenkin!

Nyt on muutama päivä vapaata, loppuviikkoa ei malttaisi odottaa, silloin mies tulee kotiin! Pääsemme suunnittelemaan sitten todenteolla uuden kodin remonttia ja muuttoa! Ihan kivoja asioita siis luvassa ennen joulua! Uusi hoitokertakin ehtii taas pyörähtää käyntiin! :)

2008-11-07T20:59:00.003+02:00

Tein tänääm SEN surullisen kuuluisan testin, josta kaikki toivovat kahta viivaa (ainakin samassa tilanteessa olevat)... No yllätys, yllätys... Yksi viiva. Eli tiineenä-talviaikaan projektilla mennään eteenpäin.

Mieli on tietysti alakuloinen, mutta pakko vain hyväksyä tosiasiat! Ei auta jäädä taas maahan makaamaan potkittavaksi, ei se ainakaan tilannetta paranna! Nyt pieni tauko hoidoissa - ja uudella innolla alusta taas!

Se "oma elämä", josta edellisessä kirjoituksessa mainitsin taitaa alkaa muutolla ja remppahommilla... Uusi koti ja uudet kujeet edessä. Antaa ainakin muuta ajateltavaa ja pääsen taas sisustushommiin! Jospa tässä huushollissa oli jotenkin pahat henget ja uusi koti tuo onnea myös muilla rintamilla... :) toivottavasti!

jospa samalla uusisin vähän lokini ulkoasua... :)

2008-11-06T14:42:00.002+02:00

No niin, viimeisiä päiviä Lugesteroneja menossa! Olo ei ole millään tavalla erikoinen, siis että jotain olisi tapahtumassa. Rinnat olivat älyttömän arat aina viikonloppuun asti, ja sitten ei juurikaan mitään. Hermo on ollut tavallista pinkeemmällä... Ei kuitenkaan mitään megaräjähdystä ole tapahtunut.

Eilen käytiin miehen kanssa klinikalla juttelemassa jatkosta. Päällimmäisenä viestinä jäi, että helppoa ei lapsen saaminen meille tule olemaan. Vielä kuitenkin jatketaan. Nyt ensimmäistä kertaa puhuttiin jo luovutetuista munasoluista ja lääkärin arvioinnista hoitojen jatkamisesta (onneksi vain ihan mainintana - ei varsinaisen mietinnän paikkana vielä). Ongelma on siis minun laiskat munasarjat. Tiukka hormonihoito tuottaa yhden munan, jota ei edes vielä ole kertaakaan päästy punktoimaan ja näkemään. IVF lyhyen kaavan mukaan ei meille lääkärin arvioinnin mukaan toimi... Eli nyt sitten välikierron jälkeen aloitetaan taas Synarella... Ihanaa, ystävämme synarella... Yökkö olo tuli jo pelkästä ajatuksesta! Mutta mitäpä ei tämän asian takia tekisi (tervetuloa päänsäryt, pinnan kireys ja painajaiset!)...

IVF menee tammikuun ensimmäisille viikoille - joulutauko hieman hidastaa hoitoja, mutta toisaalta hengähdys on ihan tarpeen. Tiineenä talviaikaan -projektiin ajankohta on ihan hyvä, jos projekti antaisi oman lisänsä onnea! Nyt välikierron aikana tarkistetaan FSH-taso ja kilpirauhasen toiminta. FSH oli tammikuussa 8, eli kuulemma sopii laiskoihin munasarjoihin. Kuitenkaan varsinaisia aikaistettuja vaihdevuosia ei olisi... Kilpirauhasen toiminta ollut ihan normaalia, kun silloin katsottiin, mutta lääkärin mukaan nykytiedon valossa kilpirauhasen toiminnan vähäiselläkin hidastumisella voi olla ratkaiseva merkitys hormonien toiminnassa. Mutta ensi viikon alussa siis nämä selviää!

Synarellat siis tämän tiedon mukaan alkaisi joulukuussa, ehkä juuri ennen jouluaattoa! Sitten pistokset uudenvuoden tienoilla. Pistoksista mietitään otetaanko Puregonin kaveriksi menopur?! Kuulemma toisten kohdalla jostain kumman tuntemattomasta syystä tämä kombinaatio voi auttaa munarakkuloiden kehittymisessä. No tämä vasta pohdinnan alla.

Vaikka nyt on siis sellainen fiilis, että tämäkin kerta meni huti ja seuraavaan on liian pitkä aika - ei mieliala ole vielä lässähtänyt. Se on kyllä kokemuksen mukaan odotettavissa, se miten voimakkaasti on vielä arvoitus...

Tajusin tässä yövuorojen aikana, että kai tässä on nyt alettava elämään ns. omaa elämää. Pakko yrittää jättää nämä lapsettomuusasiat hieman taka-alalle, koska tämä on ollut niin hallitsevaa. Elämään on löydettävä jostain muutakin sisältöä... mitä, niin se ei ole vielä selvinnyt. Nyt sain opiskeluni päätökseen ja siltä puolelta helpottaa! Liikunta, ulkoilu ja jokin uusi harrastus voisi olla se muu sisältö. No täällä varmasti tulen näitä muita sisältöjä pohtimaan. Toiveena ja hartaana sellaisena on edelleen oma ONNIESTERI. :) haikeana haaveilen...

2008-10-23T09:28:00.002+03:00

Heräsin eilen aamulla klo 6, vasemmalla puolella alavatsalla tuntui järkyttävää kipua. Arvasin heti, että ovuloin. No menimme mieheni kanssa kuitenkin reippain mielin klinikalle punktiota varten, vaikka melkein jo arvasimme tuloksen. Ja totta, olin ovuloinut. Punktiokerta siis "säästettiin" ja lähdimme kotiin. Punktio jäi siis noin 3 tunnin päähän, näin lähelle emme ole vielä päässeetkään.

Pettymys oli tietenkin taas tyrmäävä. Hieman helpotti, kun osasin jo vatsakivusta päätellä, että mitään tuskin tapahtuisi. Meille tarjottiin mahdollisuutta inseminaatioon. Emme kuitenkaan siihen halunneet, koska lähes samaan tulokseen pääsisimme omalla yrityksellä (jos vain olisi hitunen onnea matkassa). Luget aloitan kuitenkin tänään, koska ehdin yhden antagonistin pistämään... Nyt sitten odotellaan, jos mitään ei nyt tapahdu, pidämme välikierron seuraavaksi mieheni työmatkan takia. Ja teki se viimeksikin hyvää, vaikka asian lykkääminen tuntuu todella tylsältä!

Nyt treenaamme itsemme hedelmällisesti huippukuntoon ja panostamme seuraavaan hoitoon täysillä! :) Käymme ensi kierrossa oman lääkärimme luona ja pohdimme yhdessä tilannetta ja jatkoa. Jos tässä nyt jotain on oppinut, on se kärsivällisyyttä. Enää emme mene henkselit paukkuen hoitoon, vaan nöyrästi. Olemme myös huomanneet, ettei asiat hosumalla parane. Välikierto voi olla hyväkin asia.

2008-10-20T12:29:00.002+03:00

Nyt on se pelätty ultra takana. Eikä ole helppo juttu kyllä taas tämäkään. Se perjantaina näkynyt paksuseinäinen rakkula (jota epäiltiin kystaksi) on ilmeisesti munarakkula kuitenkin. On jo yli 2 cm, toinen rakkula näkyi 13mm. Ongelma on, että orgalutrania en ole ottanut vielä ja nyt pelätään, että tuo iso rakkula katoaa ennen keskiviikon keräystä. Päädyimme lääkärin kanssa pitkällisen harkinnan jälkeen, että keskiviikolle suunnitellaan keräys, katsotaan ennen punktiota tilanne, jos ok tehdään, jos ei nostetaan kädet pystyyn! Mutta saaliina siis korkeintaan 1 munasolu, toivotaan, että tuo ihmerakkula sisältää edes sen! Nyt sitten menee yksi kelan korvaava ivf, jos punktioon päästään. Mutta toisaalta inseminaatiot on meidänkohdalta niin nähty, siihen emme enää haksahda. Jos munasolu saataisiin, nähtäisiin lähteekö se hedelmöitymään jne.

Lääkärikään ei oikein tienyt, mitä kannattaa tehdä. Siis mikä on se fiksuin ratkaisu. Kysyin, että olenko minä se epätoivoisin, niin hän lohdutteli kaikkien tapauksien olevan heillä haasteellisia. Se on heidän työtänsä. Helppoja ratkaisujakaan ei ole.

Yrittänyttä ei laiteta, joten keskiviikkoa kohti mennään. Klinikalta kotiutuessani hain orgalutranin ja pistin - illalla sitten pregnyl. Paljoa en nyt pyytäisi, vain yhden pienen munasolun. Toivottavasti sen saan!

2008-10-20T09:26:00.004+03:00

Päätin osallistua tärkeään projektiin Tiineenä talviaikaan, josko se tämä toisi meille sen tarvittavan onnenpotkun! :)

Parin tunnin kuluttua on aika mennä klinikalle kuulemaan päästäänkö me siihen varsinaiseen IVF:än vai jääkö tämä tähän. Olo on koko viikonlopun ollut ihmeen rauhallinen, en ole liiemmin stressannut asiaa. Onko sitten hyvä vai huono, kohta nähdään! Tiedän, että viimeistään klinikan ovella kädet hikoaa ja tutkimuspöydällä maatessa sydän lyö muutaman kerran taas tyhjää... HUI!

2008-10-17T14:29:00.003+03:00

Klinikalta tuli tuo paljon odotettu soitto! ...jatkan puregonia maanantaihin ja sitten ultrataan uudestaan. Iso rakkula siis sivuutetaan ja yritämme kasvattaa nitä pieniä. Maanantaina sitten toivotaan, että pienet rakkulat kehittyvät ja pääsemme ensi viikolla munasolujen keräykseen asti. Maanantaita kohden siis mennään, mutta nyt siis hieman sekavissa tunnelmissa. Tunteet menevät vuoristorataa, toivo, suru, epätoivo, pieni pilkahdus iloa... Mutta ennenkaikkea nyt vallitsee suuri pelko, että tämäkin hoito epäonnistuu ennen kuin edes päästään tositoimiin!

Puregon(?) muuten on aiheuttanut taas mahdotonta energiavirtaa. Siivosin eilen koko kämpän tunnissa, ei siinä muuten mitään, mutta siihen kuului sekä kylpyhuone, että kaksi ikkunaa! :) ja ruokakin porisi hellalla... Nyt on opiskeluun liittyvä tehtävä työn alla ja kovaa vauhtia valmistumassa... Toivottavasti tämä energia riittää sinne munarakkuloillekin kasvukipinäksi!
,

2008-10-17T10:00:00.002+03:00

Aamu alkoi täydellisesti! Heräsin 8.16. Aika klinikalle 8.40. Matkaa 10 km aamuruuhkassa... Onneksi mieheni ehti viedä minut klinikalle, josta ei taas hyvää kuulu.

Uusi lääkäri (oma syyslomalla) tutki ja vasemmalla olisi KAKSI munarakkulaa 9 ja 7 mm, MUTTA siellä on myös joku isompi (18mm) paksuseinäisemmän näköinen pallura. Oikealla jotain pienempiä rakkuloita ehkä... LOPPUtulos siis, että nyt tohtorit siellä lounaalla pohtivat miten jatketaan. Vaihtoehtoina on hoidon keskeyttäminen, jatketaan huomioimatta isoa rakkulaa tai sitten hoito mitoitetaan ison rakkulan mukaan... Todennäköisin vaihtoehto kai on, että piikitetään maanantaihin Puregonia ja sitten maanantaina päätetään kannattaako hoito viedä loppuun.

Soittavat klinikalta, kun ovat pähkäilleet, mitä meidän säälittävässä tapauksessa tehdään...

Perkele mikä viikonlopun aloitus taas kerran, saas nähdä miten käy. Itse olen jo ihan luovutusfiiliksissä, ei ole meitä taidettu luoda äidiksi ja isäksi. Ollaan vaan sitten lapsettomia.

2008-10-16T14:13:00.002+03:00

Taas on tehty työt melkein viikoksi, ihana vapaa alkaa! Ensimmäiseksi aika päivittää kuulumiset... Viime perjantain ultrassa kaikki näytti hyvältä ja Puregonit aloitin tiistaina (kp 2)... Huomenna on sitten totiset paikat, selviää onko kasvamassa nolla, yksi vai jopa kaksi munaa! Huomaan psyykkaavani itseäni jo vaihtoehtoon, ettei munia jostain syystä olisi (vaikka se nyt tuntuu aika kummalliselta). Toivon hartaasti vähintään kahta, mutta yksikin on jo alku! :)

Mieliala on positiivisempi kuin aikoihin. :) Ongelmat töissä ovat väistymässä, osastonhoitaja pitää tiukasti puoliani ja hän muistutti, ettei minun kannata stressata asiaa! Tuki johdolta tuntui mukavalta! Jollain tavalla toivo ja positiivisuus on taas hiipinyt meidän elämään muutoinkin... Uusi hoito on aina uusi alku! Toivottavasti nyt nimenomaan OnniEsterin alku! Huominen ultra pelottaa, mutta antaa toisaalta taas uutta tietoa missä mennään... Huomista odottaen!

2008-10-07T18:41:00.002+03:00

Huomenna alkaa valmistautuminen uuteen hoitokiertoon! Soitan nimittäin ajan ensimmäiseen ultraan ja siitä se sitten lähtee. Tulta päin, mutta nöyrästi! :)

Mieli on piristynyt, syksyn aurinkoiset päivät ovat edesauttaneet kivasti. Iltaisin kynttilöiden polttelu tuo pimeneviin iltoihin uutta hohdetta. :)

Yksi asia stressaa nyt mieltä kovasti ja aiheuttaa mielipahaa... Nimittäin työ. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että olen sopinut osaston johdon kanssa, etten osallistu tiettyjen potilaiden hoitoon (heidän hoidossa käytettyjen lääkkeiden vuoksi). Asia on johtotasolle ok, mutta ns.pikkupomot vuoroissa hyppivät silmille. Viimeviikon loppupuolella tuli sitten aivan järkyttävä konflikti. Pyysin erästä "pikkupomoa" vaihtamaan potilastani, koska en henk.koht. syistä voi mennä tätä hoitamaan. Hän vaatimalla vaati selitystä, ei riittänyt, että näin asiasta on sovittu. Asia ylitti mielestäni jopa työpaikkakiusaamisen rajan! Eipä riittänyt minulle asiasta valittaminen, vaan asiasta oli "läyhätty" ympäri osastoa! (BigBrother termein :)) No vein asian oikealle johdolle ja siellä on täysi tuki minulle! Mutta silti, tuollaisessa ilmapiirissä (jossa kuulemma on oikeus kertoa mielipiteinään toisten ihmisten henkilökohtaisia asioita) on ahdistavaa olla töissä. Pidän työstäni ja suurinosa työkavereistani on mahtavia persoonia. Valitettavasti joukkoa sotkee nämä "vahvat" persoonat, jotka kiusaavat. No meitä mahtuu monenlaisia tallaajia tällekin pallolle! Olen varma, että jos he tietäisivät asioiden oikean laidan, he hiljenisivät. En kuitenkaan halua tätä näin henkilökohtaista asiaa "läyhättäväksi" työpaikalleni.

Toivottavasti uutiseni muuttuvat positiivisiksi, kunhan käyn siellä ekassa ultrassa. Nyt nostellaan toivonkipinöitä. OnniEsterin perään täällä huudellaan (vaimeasti - ettei säikähdä)!

2008-09-29T18:47:00.004+03:00

Aika päivittää taas kuulumisia... Aikalailla matalla mielellä mennään edelleen. Hienoista suuntausta positiiviseeen suuntaan on nähtävillä. Ajatukseni ovat yhtenä möykkynä päässä - niitä on tosi vaikea tuoda ulos, ainakaan kovin selkeinä kokonaisuuksina.

Niin monta pettymystä peräjälkeen, ettei edes uskalla ajatella mitä seuraavalla kerralla. Olen ollut todella ahdistunut omien ajatuksieni kanssa ja koetellut myös miestäni. Yhteinen aikakin on ollut kortilla, kun teen työni yöaikaan ja mies päivällä.

Viikonloppuna sain onneksi tuuletella tunteitani ja ehdimme viettää aikaa yhdessä. Nyt mieli on jonkunverran positiivisempi ja seesteisempi. En tiedä mitä uskallan tulevaisuudelta toivoa, pelottaa ajatellakin, mihin suuntaan tämä meidän lapsettomuus kääntyy. Pelottaa, jos tämä on lopullinen tila. Psyykkeeni on ollut parin viikon ajan todella koetuksella. Lapsettomuus koskettaa niin syvälle ja on asia johon on itse mahdoton vaikuttaa (ainakaan enempää, mitä jo nyt olemme tehneet). Kokemus on varmasti muuttanut minua myös ihmisenä... Nähtäväksi jää, miten se sitten lopulta vaikuttaa, siis kun asiaan saadaan jokin lopputulema. Suhteemme mieheni kanssa on myös lujittunut entisestään.

Toistuvien epäonnistumisten seurauksena olen alkanut syyllistämään itseäni tästä meidän lapsettomuuden kokemuksestamme. Minun hedelmättömyys - meidän ongelma. Vaikka ymmärrän, että minkäs näille asioille voi ja enkä asialle voi itse tehdä yhtään enempää kuin olen tehnyt. Järkevyys on taas ajatuksesta kaukana... Puhuin miehelleni asiasta ja myös siitä, kuinka minua satuttaa nähdä perheenisiä lasten kanssa ulkona, kaupoissa jne. Haluan niin kovin, että mieheni saisi kokea isyyden onnen. Mieheni sai minut taas "järkiini", hän muistutti että ensisijaisesti on tärkeää, että meillä on toisemme.

Seuraavassa kierrossa yritämme sitten uudelleen sitä IVF:ää, mikäli nyt kaikki on kunnossa. Toiveita en halua nostaa korkealle, nöyryyttä nämä vastoinkäymiset ovat ainakin opettaneet. Enää ei mennä henkseleitä paukuttaen hoitoihin, vaan varovasti tutkailemme, onnistuisiko se tällä kertaa. Aloitamme odottamisen varovasti siitä, päästäänkö edes puregoneja aloittamaan. Se selvinnee kahden viikon kuluttua...

Puhuimme jälleen kerran mieheni kanssa myös adoptiosta. Jos biologinen lapsi ei ole mahdollinen harkitsemme adoptiota. Huomaan, että olemme entistä enemmän alkaneet tehdä suunnitelmia tulevaisuudesta myös vaihtoehdolle, että emme saa lapsia (tai lasta). Meillä on nyt "vasta" kaksi vuotta yrittämistä takana, mutta luulen, että vähemmän edessä. Ainakin siltä lääkärin puheet ovat kuulostaneet. Tilanteemme vaikuttaa siis aika pahalta, koska reagoin niin huonosti suurille hormoniannoksille. Mutta vauva on sitä, mitä toivomme enemmän kuin mitään ja sitä yritämme nyt hoidoilla niin kauan kuin se on järkevää. Sitten, jos ei onni ole myötä, otamme nämä varasuunnitelmat käyttöön. Varasuunnitelmat ehkä saavat meidät uskomaan, että elämää on tämän jälkeenkin - joko lapsen kanssa tai ilman.

2008-09-17T15:11:00.002+03:00

Kun nyt sitten perkele tarvotaan suossa niin tarvotaan sitten oikeen kunnolla. Suunniteltu IVF siirtyy seuraavaan kiertoon, kun nyt jostain perkeleestä oli oikealle ilmestynyt kunnon kysta?!?!?

Oikealla ei pitänyt viime kierrossa olla mitään, ei mitään, nolla munaa... Mutta nyt on kysta! Miten se sitten on mahdollista, sitä ei lääkärikään ymmärrä.

Kyllä nyt hajottaa... Mistä Hapu löytää taas jonkun valonpilkahduksen tähän synkkyyteen... Nyt on pää täysin tyhjä.

2008-09-15T14:08:00.002+03:00

Olen tietoisesti pitänyt nyt taukoa lokin kirjoittamisessa ja muutenkin tehnyt kaikkea, mikä veisi ajatukset kauas lapsettomuudesta... Se ei silti ole tarkoittanut, etteikö ajatukset olisi olleet lapsettomuudessa. Mielialat vaihtelee rajusti, mutta aikaisempien inseminaatioiden (oli sitten kuinka onnettomia tahansa) yhteydessä on ollut toivo hallitseva tunne tässä vaiheessa... Nyt ei pienintäkään toivon tai odotuksen tunnetta - tunne on yhteinen mieheni kanssa. Meitä molempia on vaivannut suuri V:tus (suoraan sanottuna). Olimme ladanneet tähän kertaan niin paljon odotuksia, että pettymys oli erittäin kova ja vaikea hyväksyä.

On kamalan vaikea ollut asennoitua Lugesteroneilla läträämiseen, ei nyt vaan yhtään nappaa! :) Mieli on myrskyisä, johtuisiko hormoneista vai pienestä stressistä, joka nyt aiheen ympärillä vallitsee. Stressi johtuu siitä, että jos yhtä huonosti reagoin hormoneihin, saamme vain kolme munasolua kerättyä kelan tukemilla hoitokerroilla, eli se on vähän. Lääkärin mukaanhan tuskin saamme koskaan mitään huippusaalista munia. (Paskat vehkeet kun on mulle luotu!) Jos huonosti menee, alkukeväästä hoidot yksityisellä on ohi! Vaikka rahatilanne sallisi, voisi luovuttaminen asian suhteen olla silloin aika lähellä. Hermoja kiristää myös jatkuvat kolotukset ja vaivat, joita hormonit ovat minulle aiheuttaneet heinäkuun puolivälistä lähtien. Jos ei ole ollut pää hellänä, sitten on ollut maha... Ja näkyykö loppua ollenkaan?!

Olen huomannut myös uusia tunteita, joita ei ainakaan näin voimakkaina ole ennen esiintynyt. Aiemmin minua harmitti suunnattomasti katsella raskaana olevia naisia. Nyt suunnatonta harmitusta aiheuttaa nähdä miehiä kävelemässä pienten lasten kanssa. Mieleen nousee väistämättä tunne, miksi en voi tuota iloa tarjota miehelleni. BBssäkin nähtiin, kuinka suuren onnentunteen raskausuutinen voi aikaansaada, mutta ei meillä. Eli nyt mielessä pyörii enemmän se, ettei mieheni saa kokea tuota ilontunnetta, ei niinkään se, etten itse saisi. Se ehkä on sitä suurta rakkautta toista kohtaan... :)

Keskiviikkona on sitten lääkäri, se varattiin jo inseminaatiopäivänä. Tarkoituksena tehdä ensimmäinen ultra lyhyen hormonihoidon aloitusta varten! Toivottavasti saan vihdoin edes vähän kannustavampia uutisia. :)

2008-09-02T14:03:00.002+03:00

Ajatukset vilisevät päässä sekavana. Mieli on maassa...

Tänään tehtiin inseminaatio, mutta toiveet eivät ole kovin korkeilla. Tällä kertaa oli huono kierto paitsi minulla, myös mieheni simpat olivat vähissä ja heikkoja laadultaan. Eli kun asiat alkavat menemään alamäkeä, ne saavat vain lisää pontta ja vauhti vain kiihtyy... Jos jotain positiivista päivästä etsii, niin inseminaatio oli kivuton ja helppo tällä kertaa! Kiitos rauhallisen ja taitavan lääkärin!

Lisäksi pohdimme lääkärin kanssa minun huonoa vastetta hormoneille... Ilmeisesti kaikkea syytä, jos ollenkaan voi laittaa Synarellan niskoille. Suoraan kysymykseen sain suoran vastauksen, eli jatkossakin toiveemme raskautua ovat todennäköisesti selvästi alentuneet! Mieheni simpat ovat aina olleet hyviä, joten nyt oli vain joku poikkeuskerta. Seuraavassa kierrossa yritämme ivf-hoitoa lyhyellä hormonihoidolla. Ja jos saamme edes yhden munasolun se kerätään talteen. Todennäköisesti lääkäri arvioi, ettemme koskaan voi saada kovin montaa munaa kerättyä. Toisaalta yksinkin riittää!

Vaikealta tuntuu hyväksyä näitä huonoja uutisia. Viikonloppu ja alkuviikko on mennyt mollivoittoisissa tunnelmissa meillä molemmilla. Ja nyt siis jatkuu. Yritimme asennoitua jo positiivisesti tämänpäiväiseen inseminaatioon, mutta taas rysähti pommi. Huonot simpat ja huono ennute muutoinkin. Torstaina alkaa Luget ja sitten meillä on pari viikkoa aikaa seuraavaan lääkäriin. Sitten hyvin todennäköisesti aloitetaan Puregonit.

Eli nyt sitten taas kerätään itsemme kokoon ja aloitetaan jälleen kerran alusta.

Taas koetellaan uskoa...

2008-08-29T18:44:00.002+03:00

Prkleen prkl. Taas todella koetellaan uskoa OE:hen. Tänään oli follikkeliultra nro2, tarkoituksena laskea tuotosta ja päättää keräyspäivästä. Ja mikä oli tulos?! Yksi. Yksi onneton rakkula. Tai ei rakkula onneton ollu, mutta niitä oli vain yksi.

Lääkäri oli ihmeissään puin ja riisuin kahteen kertaan, hänkään ei ollut uskoa saalista. Joka kierrolla olen kasvattanut munarakkuloita, jopa useampia alkukierrosta. Ja nyt kaiken tämän kärsimyksen jälkeen 1. (toinen oli pienempi samalla puolella vasemmalla, mutta sillä ei ole nyt merkitystä). Ihmetystä herättää...

Vika on mahdollisesti Synarellan, joka jarruttaa ja jarruttaa... Tiistaina kokeillaan kuitenkin taas inseminaatiota, jahka tästä kurjuudesta siihen mennessä toivutaan! Tyrmistys ja harmitus on yhteinen, jopa lääkäri oli meidän mukana. :(

Tätä täytyy nyt oma aika sulatella ja murehtia... Tästä tuli nyt tällainen ja lisää mutkia matkaan.

2008-08-24T13:57:00.002+03:00

4. Puregonpäivä. Päänsäryt loppuivat piikkien alkaessa. Nyt onkin ollut paljon "seesteisempi" olo kuin moneen edeltävään viikkoon. Ainoa harmi on kuumat hiksa-aallot. Naama tulipunaisena ja hikikarpalot valuvat pitkin otsaa ja selkää... No se nyt on enää pientä verrattuna viimeaikaisiin lääkkeiden aiheuttamiin sivuvaikutuksiin. Mieli on vielä matalalla, en ole yksin saanut vielä sellaista vauvantekohuumaa kehiteltyä, mikä normaalisti hoitojen aikana on. Tsemppi siis puuttuu. Eiköhän sekin korjaantune huomenna, kun mies kotiutuu työmatkalta.

Kuten aikaisemmin olen sanonut, tällä kierrolla laitetaan nyt sitten kaikki peliin. Toivoakin laitetaan enemmän kuin koskaan. Väistämättä tulee mieleen kuitenkin inseminaatioiden aiheuttamat pettymykset, pelottaa ihan kuvitella miltä pettymys tässä tuntuisi. Vauva-asiat pyörivät mielessä jatkuvasti. Parissa vuodessa on haikara ajautunut mielestäni turhan kauaksi meistä. Epäilyttää, voimmeko ikinä tässä onnistua. Vikaahan ei kummastakaan varsinaisesti ole löytynyt ja nuoria, terveitä ihmisiähän tässä ollaan. Toivon, että saan vihdoin kertoa miehelleni iloisia uutisia. Montaa kertaa en kestä enää nähdä toisen silmissä pettymystä. Se vasta on sydäntäraastavaa. Mutta nyt tämä tehdään täysillä ja tsemppi kaivetaan vaikka mistä, ettei jää mitään jossittelun varaan. Tilaukseen laitetaan kymmenen pientä sormea ja varvasta, pyöreät posket ja hurmaava hymy... terve pieni OnniEsteri, kiitos!

2008-08-20T10:23:00.002+03:00

No niin, ensimmäinen munarakkula-ultra takana. Kaikki näytti olevan kunnossa! :) Kyllä taas aamulla jännitti klinikalle meno, mutta tuttu ja mukava lääkäri sai taas olon rauhoittumaan!

Huomenna aloitan Puregonit. Annosta nostettiin jo aiemmin suunnitellusta hieman, koska munani näyttivät hieman "laiskoilta". No, mitäs muuta voi lomalaiselta odottaa, mutta nyt alkaa kunnon arki ja aherrus, joten eiköhän munatkin piristy! :) Synarellaa joudun jatkamaan puolitetulla annoksella... Mutta lääkärini mielestä sen sivuvaikutukset pitäisi loppua Puregonin aloittamisen jälkeen!

Apteekkiin menikin sitten sievoinen summa, vaikka otin vain Puregonit. Melkein 500... HUH! Tuskanhiki nousi jo maksaessa. Toivotaan, että kela tarkastaa nopeasti lääkeostoni, että saisin takaisin hieman (Maksukatto on varmasti jo ylittynyt useammalla sadalla). Raha-asiat huolettaa aina, varsinkin kun mies ei ole kotona rauhoittelemassa... Miehen työmatkalle lähtö meni eilen ihan mukavasti, nyt vain odotellaan molemmat, että hän tulee takaisin. Vaikka välimatkaa on ja yhteyttä ei pysty kunnolla pitämään, tiedän ja tunnen sydämmessäni, että hän on tukenani... (meneepä hempeäksi) Ei tätä rumbaa yksin jaksaisi, kauhulla olen lukenut tarinoita, joissa nainen joutuu kantamaan kaiken (fyysisen ja henkisen puolen) yksin...!

Seuraava etappi, jota odotan on miehen kotiintulo ja tiistainen labrakäynti! Menee se syksy näinkin eteenpäin...! :)

2008-08-18T13:29:00.003+03:00

Myydään päänsärky ja painajaiset, kuumat aallot kaupanpäällisinä... :( Aikamoisia aineita sitä ihminen ottaa unelmansa saavuttaakseen! Toivon, että synarellat loppuisi keskiviikon lääkärin jälkeen... Tämä on tätä vauvanteko-dopingia (taidan ymmärtää urheilijoita, jotka tekevät mitä vain omankin terveyden kustannuksella saadakseen haluamansa)... Huomenna tulee kaksi viikkoa jokapäiväistä päänsärkyä, viime viikon lopulla päänsäryt hieman kovenivat. Mieli on edelleen kovin matalalla. Ainoa positiivinen asia on, ettei naama alkanut kukkimaan tai nenäkarvat rehottamaan (Synarellan sivuvaikutuksista)... Siis ainakaan vielä! :)

Hieman jännittää tulevat viikot, katse täytyy pitää tiukasti tulevassa... Kaiken lisäksi mieheni joutuu lähtemään työmatkalle toiselle puolelle maapalloa. Aiemmin on tuntunut ihan mukavalta lähettää mieheni matkaan, nyt ensimmäisen kerran iskee haikeus! Joudun yksin aloittamaan munien kasvattamisen ja kaiken muun rumban. No, yhtä vaikea kun minun on mieheni matkaan laittaa on hänen tällä kertaa lähteä! Ja pääasia on, että hän palaa ehjänä takaisin... Ja sitten toivottavasti pääsemme piakkoin munien keruuseen ja toivottamaan alkiolle hyvää matkaa! :)

2008-08-14T12:27:00.002+03:00

Loma oli ihana! Loma kaukana kotoa oli sitä, mitä me juuri nyt tarvittiin! :) Lomalla sai niin fyysisesti kuin psyykkisesti levätä - olimme kaukana lapsettomuudesta ja etenkin hoidoista... Herkuttelimme ja nautimme elämästä! :) Otin jopa pari drinksua ja yhtenä iltana ruuan kanssa viiniä (kauheaa...! :) ) Suunnittelimme jo tulevia lomia, taisimme löytää suosikkilomakohteemme pitkälle tulevaisuuteen! Ja mikä hauskinta, suunnittelimme lomia ajatellen, että OnniEsteri olisi meidän mukanamme! :)

Valitettavasti loman viimeisinä päivinä alkoi Synarella-suihkaisut! Olo ei ole ollut sen jälkeen mitenkään hehkeä... Mieli matalalla, jokapäiväinen päänsärky, huonosti nukutut yöt ja painajaisia... Ei näin...! :( Synarella on pahinta, mitä lapsettomuuden vuoksi on lääkkeiden/hoitojen puolesta joutunut tähän mennessä kokemaan... Mielessä täytyy vaan pitää päämäärä, OE! Muuten tätä ei jaksaisi, olen ollut muutaman kerran niin tuskainen kuumissa aalloissa ja hermostuksissani, että on meinannut Synarellat lentää nurkkaan... Pohjalta täytyy nähtävästi ponnistaa taas hoitoon! Vajaan viikon päästä on lääkäri ja sitten toivottavasti saan vaihtaa suihkaisut jo Puregon -pistoksiin!

Jos suunnitelma menee, kuten alustavasti on ajateltu, IVF on kuun vaihteessa, eli lähenee ja lähenee! Toivottavasti mielikin nousee, kun näistä suihkaisuista pääsee eroon! Ja sitten selviää mm. tuottaako tehtaani munasoluja ja millaisia, hedelmöityvätkö munani jne. Elämme jännittäviä aikoja tulevana syksynä... Voimme jopa saada oman OnniEsterimme alulleen!! :)

Nyt panostamme mieheni kanssa tähän kaiken... Terveelliset elämäntavat on loman jälkeen nostettu uudelleen kunniaan, vitamiineja hedelmistä, marjoista ja kasviksista sekä liikuntaa! Mieheni yrittää pitää mieltäni korkealla ja yritän niin itsekkin kovasti... Mielekästä tekemistä kun löytää, niin kyllä se siitä...! :)

2008-07-23T10:58:00.002+03:00

Tämän kertaisessa hoidossa epäonnistuminen ja sen aiheuttama valtava pettymys ei ota laantuakseen... Olo on surullinen ja välillä jopa epätoivoinen. Hoitoon lähtiessä lääkärit olivat positiivisia sen suhteen, että onnistuisimme inseminaatiolla. No ei onnistuttu! Ihmettelen ylipäätään, onnistuuko kukaan inseminaatiolla?! Tiedän hoitoja tehtäneen paljon, mutta onnistuminen lienee sitten 1/10.

Harmitus on nyt kova... Asioilla on kuitenkin kaksi puolta, kuten rakas mieheni jaksaa muistuttaa. Toisaalta nyt IVF:n avulla joko tullaan raskaaksi tai saadaan edes jonkinlaista vihiä mistä tämä johtuu. Ja toki onhan se niin. Fyysiset oireet kestän hoidoissa, vaikka niitä aina hieman tuskailen. Henkinen puoli on sitten tiukempaa ja varmasti vain rankemmaksi muuttuu, kun hoidot etenee!

Pettymyksen tunne on ollut tällä kertaa valtava, johtuukohan sitten siitä, että on myönettävä, ettei tämä niin helppoa ollutkaan (siis kevyet hoidot eivät riitä). On oma turheutumisen tunne ja toisaalta kun näkee toisen kasvoilla pettymyksen jäljet on oma suru vieläkin suurempi...

Olen aina tottunut saamaan haluamani, siis "järkevällä" tavalla. Olen yritteliäs ja sinnikäs, mutta miksi sitten tämä vauva-asia musertaa alleen. Ehkä siksi, että kaikki on lopulta kiinni onnesta ja hyvistä vireistä. Vaikka laitettaisiin kuinka priima munasolu ja siittiö yhteen ja ne kohtuun tarvitaan vielä hurjan paljon onnea, jotta siitä saadaan VAUVA! Sitä me nyt sitten yritämme, kääntää onni meidän puolelle... Ehkä työnimi ONNIESTERI antaa potkua sille onnelle, jota tarvitaan vauvantekoon! :)

Olen jo pidemmän aikaa vältellyt esimerkiksi liiallista kofeiinia (tämä on tätä sarjassamme greippimehu höyrytystä)... Pidän coca-colasta, light versiosta, jota en juonut yli puoleen vuoteen, kahvia en juonut kuin kaksi pientä kuppia päivässä... Nyt olen antanut asiassa periksi, ei onnistunut ilman, niin tuskin kohtuukäytöstä on ongelmaa :) Saatampa tulevalla lomallakin ottaa muutaman drinksun, aurinkotuolissa löhötessäni! Kaksi yövuoroa vielä lomaan! Yritän unohtaa rankan kevään ja alkukesän koettelemukset ja asennoitua positiivisesti syksyyn! Lomalle lähtö varmasti auttaa "unohtamaan" pettymykset (jos niitä nyt kokonaisuudessaan voi koskaan unohtaa). Lomalla saamme olla mieheni kanssa kolme viikkoa yhdessä ja sen todellakin aiomme olla! :) Luksusta meille!

Synarella alkaa puolivälissä lomaa, suihkaukset nenään kaksi kertaa vuorokaudessa. Sen verran täytyyy hoitoihin panostaa loman aikana! ...Ja ties jos joutuu parta- ja nenäkarvoja sen jälkeen ajelemaan :)

Loki taitaa vaieta loman alkajaisiksi ainakin hetkeksi...

2008-07-18T10:25:00.002+03:00

no se siitä jännityksestä! Testin tulos yksi onneton viiva, se oikea jäi puuttumaan. :( Olo on taas aika mitäänsanomaton... Tyhjä.

Niin sitä aina odottaa ja toivoo, vaikka tietää todennäköisyyden olevan pieni. Samalla pelkää sitä pahinta, joka varmasti ainakin jotenkin suojaa tältä jälkipyykiltä.

No lomalle lähdetään kaksin, ilman OEtä. Kotiin tullessa alkavatkin sitten hormonihoidot IVF:ä varten... Rentoutttava loma ja sitten tositoimiin!

2008-07-16T18:38:00.002+03:00

Vielä ei mitään tietoa onnistumisesta tai epäonnistumisesta... Eli paremmin menee kuin viimekerralla. Nyt sitten toivotaan ja odotetaan loppuviikon testipäivää!

Hui, jännittää...

2008-07-08T09:12:00.002+03:00

Oireita, onko niitä? On... tiedä sitten onko lugesteronin aiheuttamia vai minkä?! Pistelyä ja painontunnetta alavatsalla. Tietenkin taas turvottaa. Eli samoja oireita kuin aikaisemmin... Toivottavasti sitä oikeaa tällä kertaa! :)

Ensi viikolla saa tehdä testin, sitten selviää, millaisissa tunnelmissa lähdetään kesälomalle... Onneksi on sitten vielä lomaan viikko, joten ehtii pahimman pettymyksen karistaa kannoilta. Ja nythän on sitten jo uutta hoitoa suunniteltu aloitettavaksi heti seuraavasta kierrosta, joten on sitten taas mitä odottaa.

Olen selvästi toiveissa hieman varovaisempi kuin aikaisemmin. Varaudun jo tietoisesti siihen prkl:een yhteen viivaan testissä. Kai sitä on oppinut epäonnistumisista. Uskoa silti on onnistumiseen, vaikkakin klinikan lääkäri ihmetteli, kun viimeaikoina vain harva inseminaatio on onnistunut. Me kun aina tunnumme menemään vastavirtaan, olisikohan tämä nyt meidän paikka näyttää, että onnistuimme. :)

2008-07-01T16:09:00.002+03:00

Nyt nappaa...! :) Pikku siimahännät porskuttavat uida mamin munan luo. Hyvän lähdönkin taas saivat. Inseminaatio tehtiin hyvään aikaan ja hyvillä simpoilla!

Pelkäsin etukäteen klinikalle menoa, kun edelliset inssit olivat niin kärsimyksiä... Mutta osaava ja rauhallinen tohtori voi muuttaa kaiken. Hän sanoi heti alkuun, että ei käytä niitä pallopihtejä... (huokaisin syvän helpotuksesta) ja sinne kohtuunhan se katetri sujahti alta aikayksikön. Nyt olen elämäni kunnossa, ei kipuja ei mitään.... :)

Perjantaina alkavat luge pillurat ja parin viiko kuluttua tiedetään kuinka kävi... Sitten alkaa loma ja (toivottavasti ei) jarrulääkkeet ivf:ä varten! Toivomme ensisijaisesti kuitenkin OnniEsteriä kesälomakaveriksi! :)

Ihmeellistä...

2008-06-30T13:11:00.002+03:00

Ihmeellistä... koko sen ajan, kun tässä nyt olen ovulaatioita testannut, on testi ollut positiivinen kp10. Ja mitä kummaa sitten tapahtui nyt, testi oli eilen kp 10 NEGATIIVINEN. Olipas kummastus... Olin aivan varma testitikkua uittaessani, että kaksi viivaa. Yksi viiva vain.

Tänään tikussa oli sitten kaksi viivaa ja inseminaatio siirtyi huomiseksi. Nyt ei ihan ymmärrä onko hyvä vai huono asia... Toisaalta alkukiertoni lyhyys on ollut ongelma, mutta toisaalta olen aina käynyt kuin kello, tarkasti. Nyt jätättää...! :) Sainpas pistettyä Puregoniakin ennätyspitkästi, josko siellä nyt olisi munat muhineet hyvin ja tarpeeksi.

Huomenna on sitten inseminaatio. Pelottaa. Edellinen kerta toukokuussa oli yhtä helvettiä, sattui ja lääkärikin oli mikä oli. No nyt lääkäri on tuttu ja mukavan oloinen. Saas nähdä pystyykö sitä huomenna edes kertomaan kuulumisia.

Täyttä häkää mennään eteenpäin! Ja huomenna paitsi että tehdään inseminaatio suunnitellaan jo valmiiksi IVF aikoja. Eli rattaat taas pyörii eteenpäin. :)

2008-06-23T14:57:00.002+03:00

Kiva yövuoropöhnä viimeisen yön jäljiltä. :) Päässä humisee! Kivat yövuorot takana, työtä juuri sopivasti ja mukava porukka töissä. Tehtiin yhdessä juhannusevästäkin :) Kuohuviiniäkin oli varattuna ja aattoiltana sorruin lasilliseen (aikaisemmasta raittiuslupauksesta huolimatta - ei alkoa ennen vauvaa) tai oikeastaan puoleen. Puolivälissä alkoi kaduttaa mahdottomasti ja jätin puolet hyvästä aineesta juomatta... :) No näin tänä juhannuksena!

Tänään käväistiin miehen kanssa klinikalla heti töistä päästyäni. Olin varautunut siihen, ettei taas hoitoa (inseminaatiota) päästäisi tekemään eli kesä menisi ei-raskautettuna. Taisin olla hieman kireänä rakkaalle miehelleni matkalla autossa. Klinikalla oli vastassa taas uusi lääkäri, joka myös aiheutti jännitystä! Mutta ei hätää, hän oli oikein mukava ja asiantuntevan oloinen. Alkuun tehtiin follikkeliultra - kahteen kertaan. Rakkoni oli niin täysi, että piti käydä välillä tyhjentämässä. Hieman noloa... :) No tällä kertaa pahimpaan varauduttuani selvisi, että hoitoon voidaan lähteä! Ihana uutinen...

Inseminaatio siis edessä, luultavasti osuu viikonpäähän maanantaille. Tohtorin mukaan kannattaa meidän tilanteessa kokeilla vielä yksi ns. kevythoito. Saimme kuitenkin paljon infoa jo mahdollista ivf-hoitoa ajatellen, myös arvauksen ajankohdasta (elo-syyskuun vaihteessa) ja reseptitkin mukaan. Maanantaina sitten varataan muutama käyntiaika valmiiksi. Tohtorikin sanoi, että tehdään nyt mahdollisimman paljon valmiiksi, jotta raskaus alkaisi nyt tällä hoidolla :) Niinhän monesti asiat menevät, mitä enemmän suunniteltu ja valmisteltu - sitä todennäköisemmin jokin asia sotkee suunnitelmat. Josko se tällä kertaa olisikin onniesteri.

Kun nyt tilanne näin hyvältä ultrassa näytti, tuntui ihan mukavalta suostua uuteen inseminaatioyritykseen. Ja vielä mukavammalta tuntui suunnitella sitten ivf-hoitoa, epäonnistumisesta johtuva pettymyskään ei varmasti tunnu sitten ihan niin pahalta. On mitä odottaa. Ja odottamistahan tämä vauvanteko onkin... milloin odotetaan mitäkin... :)

Huvittuneena luin iltalehden vauvantekovinkkejä, miten tehdä tyttö tai poika. Lukijat kertoivat kokemuksia, kuulemma ovulaation aikaan hedelmöityneet vauvat ovat (tyttöjä, vai oliko se nyt poikia) No, ovulaatio on edellytys sille, että voi edes hedelmöityä... Aika harvoin sitä muulla aikaa raskaaksi tullaan. Tämä todistaa vain sen, miten tietämättömiä ihmiset ovat jotka eivät ole kokeneet lapsettomuutta. Oman anatomian ja elimistön toiminnan tässä nyt ainakin oppii! :)

Perjantaina uusi ultra ja toivottavasti maanantaina inssi! Sitä odotellessa ollaan hyvillä mielin... :)

2008-06-18T10:43:00.002+03:00

Parisen viikkoa on taas vierähtänyt... :) Elämään on mahtunut paljon muutakin kuin vain lapsettomuutta ja siitä muistuttavia hoitoja, lääkkeitä ja lääkärissä juoksemista. Koko kevään olen jokaisen kierron aikana käynyt milloin tutkimuksissa, verikokeissa tai hoidoissa... Tuntui ihan kivalta tauolta.

Vaikka elämään on mahtunut muutakin, asia on mielessä edelleen päivittäin. Välillä tulee karuja muistutuksia ja ikävä omaa lasta kohtaan riipaisee sydämmen pohjasta asti... Luomuyritys tuskin tuo tulosta tälläkään kertaa, vaikka mieheni jo oli kyselemässä, että milloinkas tiedämme. :)

No ensiviikolla luulisi selviävän ainakin hoitojemme suunnitelmat tästä eteenpäin. Kokeilemmeko vielä inseminaatiota vai siirrymmekö ivf:än. Jos siirrymme ivf:än, milloin se tehtäisiin?! Jo edellisellä kerralla tutkimme tohtorin kanssa almanakkaa ja näyttää siirtyvän syksylle - lomamatkamme osuu juuri kriittisille päiville. Sitten on mieheni työmatka, joten taitaa tosiaan mennä syksylle! En osaa oikein ajatella selkeästi, onko se hyvä vai huono asia. Kahden edellisen inseminaation aikana olen ollut ihan romuna ja ivf:än lisätään hormoneja hevosannoksille... Olisiko kuitenkin kiva yrittää kesä luomusti?! ...Ja sitten syksyllä katsoa rauhassa, miten ivf:n kanssa meille käy. Toisessa vaakakupissa painaa tämä suunnattoman suuri vauvakuume, kaipuu omaa pientä tuhisiaa kohtaan. Miten tehdä oikea päätös?! Ja vaikka miten päättäisi, niin viimekädessä ei kuitenkaan ole omasta halusta tämä asia kiinni. Muutoin meillä olisi jo suurperhe! :) Paljon pieniä nappisilmiä!

Paljon pohdittavaa ensi viikolle... Sitä ennen juhannusyöt menevät töissä... Tienaa kivasti vauvantekorahaa. Tosiasiahan on, että hoidot maksavat. Inseminaatio on lääkkeineen nielaissut joka kerta 500 euroa, ivf veisi kolminkertaisen summan. Mutta ei tämä ole rahasta kiinni, sitä on (kuten rakas mieheni aina virnistelee) Luin jostain, että kelan korvausta saa yksityisellä puolella vain kolmeen ensimmäiseen ivf:än ja sitten kallistuu huimasti... Onpa tehty rankasta asiasta vieläkin kuluttavampi niille, jotka tosissaan lasta toivovat ja joilla on todellisia hankaluuksia se saada. Yhteiskunta alkaa sitten potkimaan vielä kaiken lisäksi... Että semmoista! Muutenkin epäreilulta tuntuva asia tuntuu entistä epäreilummalta!

Nyt täytyy vielä viimeinen vapaapäivä nauttia suomen kauneimmasta kesästä ja vesisadettahan tuo näyttää tarjoavan... :) Viikonlopun rentoutuminen merellisissä tunnelmissa tuli tarpeeseen! Nautin täysin ja latasin akkuja tulevan viikon töihin! :)

Toivotaan, että ensi Jussi menee vauvatouhuissa (siis sellaisissa ihan oikeissa!) :) Pitäisiköhän töiden lomassa suitsutella muutama juhannustaika?!

Hapu toivottaa hyvää juhannusta! :)

2008-06-03T17:11:00.002+03:00

Onpa taas pää ihanasti sekaisin... Tämä lapsettomuuden kokeminen on kyllä armotonta. Toki nyt ollaan jo pahimmasta järkytyksestä tämän kierron osalta päästy yli ja yritämme luomusti, mutta tunteet menevät niin laidasta laitaan. Vaikka elämästäni löytyisi miten paljon valoisiakin asioita, tämä tahtoo jättää varjoa niidenkin ylle...

Tämä lokin kirjoittaminen ja ihana mieheni pitävät minua järjissäni! :) Lokiin voin purkaa omia ajatuksiani, vaikkeivat ne aina ihan selkeänä ulos tulekkaan! Toivoa en ole omaan lapseen menettänyt, enkä hevillä aiokaan. Välillä toivoa on enemmän ja välillä vähemmän. Ainakin tiedän, että kun oman lapsen saamme, tulee se olemaan äärettömän toivottu ja myös huomaamaan sen! :) Ihana haaveilla asioista, mitä sitten kun... ja mitä sitten... Ne auttavat jaksamaan! ja tuovat hymyn kasvoilleni! :)

Olen hyvin kiitollinen jälleen kerran miehelleni, joka on kiskaissut minut taas pinnalle! Tiedän, että häntäkin tämä lapsettomuus satuttaa, mutta hän on aina tukemassa ja lohduttamassa minua. Puhumme asiasta paljon, mikä varmasti auttaa asian käsittelyssä molempia ja lähentää meitä! Olemme aina olleet paljon yhdessä ja nyt vain entistä tiiviimmin. Hän saa minut hymyilemään ja hyvälle tuulelle (joskus tarvitaan vain vähän enemmän yritystä) :) Harmittaa vain, että hän on myös se joka joutuu sietämään kiukutteluani ja ajoittaista turhautumista... No mitäs mieheni, sanoo vain, että ainahan sitä kaikki kiukuttelee joskus. No totta, myönnetään! :)

Vaikka vauvakuume (ja lapsettomuusasiat) hallitsevat valtaosaa mieltäni, täytyy myös muistaa elää muutenkin! Nyt täytyy oikein panostaa tähän, ulkona on ihana kesä alkamassa ja paljon hyviä asioita odotettavissa kesältä... :) Lomamatkammekin lähestyy! ...Ja syksyn tullen olemme taas paljon viisaampia tämän lapsettomuuden hoidossa (tai jopa tuloksissa). Eli paljon kivaa odotettavissa! :)

2008-05-30T18:02:00.002+03:00

Tää on niin tätä Hapun elämää! Lomalla ei paljon lokia ehtinyt päivittämään!

No selvisi jo viikonloppuna, ettei meille vauvaa tullut tälläkään kertaa! PRKL!! :( Eilen menin jo vähän valoisammalla mielellä suunnittelemaan uutta inseminaatiota klinikalle ja taas iski Hapun tuuri. Hoitoa ei kannata tehdä, munaskut kasvavat jo hienosti ja ovat isoja, mutta kohdun limakalvo on niin onnettoman ohut, ettei siihen mikään kiinnittyisi. PRKL!! :(

Itku silmässä sitten pois klinikalta... Tällä kerralla osui taas onneksi mukava lääkäri, jonka kanssa sain rauhassa asiasta keskustella. Syy lapsettomuuteemme saattaa olla hyvinkin tuo liian ohut limakalvo. Munaskut ja limakalvo kehittyvät eri tahtiin... Toisaalta voi syy olla myös nauttimissani hormoneissa.... Se selvinnee ensi kierrolla, jolloin, jos kaikki näyttää hyvältä yritämme vielä yhtä inseminaatiota! Muutoin siirrymme IVF:än, ja pitkään hormonihoitoon... Se jää kuitenkin syksyyn!

Eli jos positiivisia puolia haetaan, nyt ehkä selvisi syy. Ja syytä voidaan ohittaa IVF:n liittyvällä pitkällä hormonihoidolla. Harmittaa vaan niin kamalasti, mutta toisaalta "lepokierto" ja oma yritttäminen tuntuvat nyt ihan ok vaihtoehdolta, kun asiaa on hieman ehtinyt punnita! Lääkärikin sanoi, että joskus ihmeitäkin tapahtuu - ja yllättäen tuleekin luomusti raskaaksi. Uskoa ei tuohon nyt paljoa ole, mutta yrittänyttä ei laiteta! ...ja eipä tarvitse pidättäytyä höpsimisestä tällä kierrolla ainakaan hoitojen takia tai hormonien aiheuttamien oireiden vuoksi!

Nyt töihin, yöt alkaa... Lomaa olisi ollut kiva vielä viettää, kun ilmatkin vaan paranee! :) Kyllä Hapu täältä taas nousee!

2008-05-21T14:08:00.003+03:00

Aika päivittää tilanne... Lugesteroni tekee edelleen tehtäväänsä. Olo on mitäänsanomaton, ei mielitekoja ei mitään! Turvottaa ja pissattaa... Tissit on herkkinä! Vatsa on kuin olisin jo vaikka kuinka monennella kuulla. Jos juon lasin vettä, hetkenpäästä tulee kaksi ulos :) Olen kuitenkin päättänyt väsymyksestä ja muista oireista huolimatta yrittää elää mahdollisimman normaalia ja "mielekästä" elämää (kunhan lähistöltä löytyy vessa). Vaikkei mitään mielitekoja olekaan, kun kuitenkin jotain herkkua syö tai käy vaikka lenkillä tai uimassa tulee kuitenkin äärettömän hyvä mieli..! :) Eli lugesteronien vaikutuksesta huolimatta olen ihan hyvällä mielellä! :)

Mietin, kuinka tästä vauvantekohommasta on tullut tunteiden vuoristorataa! Nyt on taas vuorossa toivo, toivomme ja uskomme onnistumiseen ainakin vielä viikon. Testipäivä on viikonpäästä! :) Jos epäonnistumme (mihin ei taas tällä hetkellä uskota) menee hetki kerätessä itseä alimmasta helvetistä, jos onnistuisimme, ilolla ei olisi rajoja. Joka tapauksessa molemmat tilanteet johtaisivat uudelleen toivoon, toivoon, että seuraava hoito onnistuu tai raskaus etenee! Eli toivossa on hyvä elää! :)

Toivoa on niin kauan kunnes THEtesti on tehty (ja TOIVOTTAVASTI sen jälkeenkin)! :) sitä odotellessa..!

2008-05-12T17:14:00.002+03:00

Inseminaatio tehtiin tänään! :) Toimenpide oli kaikin puolin hankala ja kivulias. Mutta kaiken kestää, kun tavoitteena on saada oma pieni tuhiseva sinappitykki... :)

Taas klinikalla oli uusi lääkäri. Ja hän vasta tapaus olikin. Housut pois ja makaamaan jalat levällään... Ja sitten ei sanaakaan vaan välineitä alkoi uppoamaan alakertaani, ai kamala... Inseminaation toteutus oli taas hankala. Lääkäri hermostui, kun ei tökkimällä mennyt. Jo tässä vaiheessa olin tuskanhiestä märkänä! Ja pelkäsin koko ajan, mitä hän seuraavaksi tekee. Edellinen lääkäri sentään kertoi, että nyt voi tuntua tältä ja tältä... No tämä täti jatkoi kiukkuamista alakertani kanssa, hermostui ja kävi huutamassa viereisessä huoneessa, että tarvitsee välineitä VAIKEAAN INSEMINAATIOON! Seuraavaksi hän avasi oven käytävälle ja huusi, ilmeisesti hoitajaa huoneeseen saadakseen, MINULLA ON TÄÄLLÄ VAIKEA INSEMINAATIO!!! Kyllä hävetti, klinikalla oli ihmisiä vaikka kuinka - onneksi sentään olin selin käytävälle! Viimein, viisi erilaista välinettä alakerrassa, inseminaatio onnistui! Muuta ohjausta en lääkäriltä saanut kuin että onpa vaikea inseminaatio ja ensi kerraksi kirjoitettava papareihin isolla, että on vaikea inseminaatio. Voihan vaikea inseminaatio!!! Toimenpide on kivulias ja kaiken lisäksi tuollainen arvaamattomuus jännittää, ei edes voi olla mitenkään rentona... :) Alavatsaa juilii edelleen....

Yritän unohtaa huonon kokemukseni ja keskittyä positiiviseen! Siimahännät olivat kunnossa, hieno tulos jälleen kerran mieheltäni! Ajoituskin inseminaatiolle taisi olla hyvä, lääkäri epäili eilisiä vatsakipuja ovulaatioksi. Ja nyt sitten vain odotetaan ja toivotaan!! :) Enää kolme yövuoroa ja sitten alkaa loma, loman lopuksi sitten selviää viimeistään ollaanko vai eikö olla!! Toivon niin hartaasti, että ollaan! :)

2008-05-11T20:16:00.002+03:00

Jaahas, lokinpäivityksen aika! Munarakkulat kehittyivät hienosti, puregonin ansiosta jo perjantainan oli >18mm. (Googlasin ja tuon kokoisina toisilla on ollut vasta inseminaatiota ennen) :) Olen ylpeä munistani! :) Tänään ovulaatiotesti plussasi!! Aamulla herättyäni syöksyin testin tekoon ja ylpeänä esittelin miehelleni kahta testiviivaa.

Muutoinkin tunnelmat ovat tänään olleet yllättävän hyvät. Eilen illalla oli jälleen kerran mieli maassa, muistelimme edellisenä äitienpäivänä uhoamistamme, että seuraavana vuonna meillä olisi jo oma vauva! ...Just joo! No nyt on uho jäänyt paljon vähemmälle, keskitymme yrittämään ja toivomaan. Haaveilimme marimekko tuttipulloista ja pienen pienistä uikkareista omalle Onniesterille kesävermeiksi! :) Mietimme myös mahdollisuutta, ettei vauvaa saadakaan omasta takaa, adoptiolapsi olisi meille yhtä toivottu ja rakas vaihtoehto. Mutta omaa nyt tässä vielä yritetään tiiviisti - hoidothan on vasta alussa! :) Ja sitä paitsi meidän pitäisi naida adoptoidaksemme! ...olemme aina olleet naimista vastaan, mutta nykyään olemme lieventäneet kantaa ja toteamme aina, että sitten joskus... Olisihan elämä naituamme "turvatumpaa" ja etenkin (mahdollisten) lasten kannalta helpompaa. No sitten joskus... :)

Huomenna on heti aamusta soitettava klinikalle ja varattava aika inssiin. Tummia pilviä on selvästi nousemassa haikaran eteen tälläkin kerralla - alkuillasta alkoi välillä aivan huimia kierroksia ottava vatsakipu. Tässä jo arvoimme, lähteäkkö lekuriin vai mitä. Nyt tuntuu helpottavan, onneksi. Hyperstimulaation vaara on aina olemassa hormonihoidoissa ja kunnon sairaanhoitajana hysterisoin jo melkein kaikki kauhukuvat mieleeni. (Sairaanhoitajat ovat kokemukseni mukaan kovia diagnosoimaan itseltään yhden jos toisen vaivan sopivassa mielentilassa :)) Noh, Mieheni laitoin mittaamaan pulssiani (oli OK), vatsaa olen painellut (pehmeä ja myötäävä), kuumetta mittasin (ei ole) ja GOOGLASIN (Hapun perisynti)... Kaikki tuntuisi kipua lukuunottamatta olevan kunnossa (jos googlen antamiin tietoihin olisi luottamista), mutta ollaan nyt kuitenkin varuillamme!

Huomisessa ultrassa viimeistään sitten nähdään, että kaikki on toivottavasti kunnossa ja inssi toteutuu! :) Marimekko -tuttipullot vaan vilahtelevat silmissä...

2008-05-05T13:07:00.002+03:00

Nyt on jo hieman valoisammat mietteet... Negatiivinen tulos raskaustestissä oli musertava! Vaikka viimeiseen asti toivoin positiivista testitulosta, jokin pieni ääni päässäni varoitti toivomasta liikoja. Tuloksen selvittyä syytin itseäni ja "paskoja vehkeitäni"!! Mieheni, jälleen kerran, tuki minua ihanasti. Ja tiedänhän minäkin, ettei inseminaatio välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla eikä välttämättä neljännelläkään! Takaiskut tuntuvat niin sydäntäsärkevän pahoilta, pää on aivan tyhjä... Pettymys on suuri - tunnen pettäväni myös mieheni (tai ruumiini pettää - ei Hapu)... Hän on niin ihanasti ollut projektin joka vaiheessa mukana, että soisin jo hänelle onnistumisen tunteen!! :)

No nyt ollaan päästu pinnalle synkkyydestä ja uusia munia haudotaan jo!! :)

Kävin tänään tarkastuskäynnillä klinikalla ja follikkeliultrassa oikealla näkyi 3 follikkelia 8-11 mm! Puregonit aloitetaan jo tänään 4.kierron päivänä, hieman aiemmin kuin edellisellä kerralla. Kolme rakkulaa on raja, että inseminaatio voidaan tehdä... täytyy toivoa, ettei lisää ilmene. Lääkäri väläytteli myös mahdollisuutta siirtyä IVF:ään, jos rakkulat lisääntyy. No katsotaan rauhassa perjantain seurantakäyntiin, jolloin ollaan taas paljon viisaampia! Viimeksi oikealla oli pieni kysta, mutta lääkärin mukaan sitä ei siellä olisi näkynyt vaan vain ne kolme rakkulaa! Kuulemma mahdollisuudet onnistua paranee, jos rakkuloita on enemmän kuin yksi. Eli nyt taas täyttä höyryä eteenpäin!!!

Vappukin meni ihan mukavasti. Join spritea ja fantaa, niin että taisin olla sokerihumalassa. Pysyin hyvin menossa mukana! Väsymys oli vain aivan mahdoton! :) Kerroimme haikaramme harharetkistä parhaille ystävillemme ja se meni paremmin kuin osasimme kuvitellakaan. Meitä ymmärrettiin! :) Nyt toivomme, että seuraavaksi voimme kertoa KAIKILLE iloisia uutisia! :)

Nyt päikkäreille, työtä odotettavissa seuraavat neljä yötä (siis sitä oikeaa palkkatyötä)!

2008-05-02T22:24:00.001+03:00

Negatiivinen tulos tuli sitten testistä. Ei tällä hetkellä paljon lisättävää! Täytyy taas hetken keräillä itseä kokoon... :(

Vielä me täältä ponnistetaan!

2008-04-30T13:34:00.002+03:00

Hapun vappuaaton kuulumisia...!

Testin teko houkuttaisi kovasti... Sormet oikein syyhyäisivät!!!!! :) Taidan kuitenkin olla kiltti tyttö ja unohtaa... THE DAY on jo kuitenkin huomenna!!

Tänään lähdemme ystäväpariskunnan luokse toiselle paikkakunnalle, käymme syömässä ja palaamme huomenna kotiin! ...Jännittävissä merkeissä! :)

Parina viime päivänä olo on aamuisin ollut kumma... Väsymystä tai ehkä oma hormonitoimintani kapinoi lugekapsuloita vastaan. Muutoin pientä korvennusta on tuntunut siellä ja täällä - mitä ikinä se sitten tarkoittaakin?!

Yritin ostaa illaksi jotain uutta vaatetta, mutta ei oikein mikään tuntunut mukavalta päällä... Vaatteiden osto on joskus niin hankalaa ja nyt kiinnostuskin on nollassa. Lugesteronit ovat tehneet minusta tällaisen; ruoka ei maistuisi, mikään ei oikein tunnu mukavalta ja nukkuisin vaan. Kävi miten kävi, huomenna on viimeinen lugepäivä ainakin vähäksi aikaa! Kiva niin!! :)

Toivottavasti vapusta tulee hauska! Onkin aikaa kun olen viettänyt vappuni "kuivin suin"! No pysyn menossa mukana ilman alkoholiakin (jos en sammu lugesteronin vaikutuksesta)... :)

2008-04-28T12:49:00.003+03:00

Tuleva viikko on varmasti tähänastisen elämäni jännittävin viikko! :) myös mieheni on jännityksessä mukana. Torstaihin on vielä PIIIITKÄ aika! Torstaina saamme tehdä testin. Toivon, että saan elää jännityksessä sinne saakka, eikä luonto ratkaise asiaa toisin...

Vappu osuu pahasti tähän saumaan. Tein uutena vuotena päätöksen, että en ota alkomahoolia ennen kuin olen ONNIESTERINI saanut, enkä aio ottaa! Eli vappuna tiedossa simaa ja alkoholittomia drinkkejä, koska menemme ystäviemme kanssa syömään. Olen aikoinani juonut aivan tarpeeksi, hyvän asian takia ei huikka maistu. Asia ei itseäni vaivaa ollenkaan, saa nähdä muuttuuko ongelmaksi muille... :) No hauska ilta on ainakin luvassa ennen TESTIPÄIVÄÄ!!

Jos testi on negatiivinen, ei kun tuulta purjeisiin vaan lisää!! Uutta hormonia peliin!! Nyt yritän ajatella asiaa positiivisesti kävi miten kävi... saas nähdä mitkä fiilikset on kun kaikki selviää! :)

Koska oma kiertoni on lyhyempi kuin nyt toteutettava kierto, houkuttaisi testaaminen jo aikaisemmin... eli periaatteessa voisin testata jo huomenna? ...Mieheni kanssa asiasta keskusteltuamme päädyimme kuitenkin kerrankin luottamaan tohtoreihin ja odotamme torstaihin... JOS VAIN MALTAMME!! No pakko tsempata... On vain yritettävä ajatella jotain muuta, taitaa taas tällä viikolla koti kiiltää puhtautta (paha tapa stressisiivoukseen!).

Että lähdempä pyykkäämään ja pyyhkimään pölyjä! Tällä viikolla se selviää! HUI!! :)

2008-04-23T14:09:00.002+03:00

Aika päivittää lokia...

Inseminaatiosta on 1 vko ja 2 päivää... Aika tuntuu kuluvan todella hitaasti. Viikon päästä saamme tehdä raskaustestin, jos aikaisemmin ei ole selvinnyt... Oma kiertoni on lyhyempi, mitä nyt tohtorin ja lugesteronin kanssa yritämme, joten voipi olla, että selviää jo aikaisemmin... Tämä on niin uskomattoman jännittävää. :)

Lugesteronit ovat vieneet minulta virran... Viimeinen viikko on sujunut väsyneissä merkeissä! Sammun iltaisin kuin lamppu, silmät ovat puolitangossa koko päivän. Muita "sivuvaikutuksia" Lugesteronista ei onneksi ole tullut... Vaikka onhan tämä väsymys aika hurjaa, mieskin ihmettelee, kuinka väsynyt olen! Onneksi hän jaksaa olla ymmärtäväinen ja kannustava! Hänen mukaansa olo tuntuu HEDELMÄLLISELTÄ! :) Hänen sanomanaan se tuo hymyn kasvoille... Ja mitäpä sitä ei kestäisi tämän asian takia!

Parina viime päivänä on tuntunut lievää pistelyä, epäilisin, että taas on se puolitoista vuotta aina välillä vaivannut ilmavaiva, joka kipristelee! ...Toivon tietenkin salaisesti, että se vihdoin olisi sitä oikeaa! Jäämme odottamaan! :)

2008-04-15T10:21:00.002+03:00

1.inseminaatio tehty eilen!!! :) Pregnylin pistin sunnuntai aamuna ennen töihin menoa. Olin lukenut haittavaikutuksista, että saattaa pistopaikka tuntua aralta. Ja tuntuihan se!! Paita ja housunkaulus painoivat...

Eilen sitten oli SUURI PÄIVÄ. Odotimme mieheni kanssa jännityksellä ja toivoimme että kaikki olisi kunnossa inseminaatiota varten. Mies kävi lounaalla purkittamassa klinikalla siittiöt ja mikä mahtisaalis saatiinkin! Siittiöiden määrä oli lisääntynyt melkein 10milj./ml. :) Näytte kaikin puolin erinomainen!! Inseminaatio itsessään oli hankala toimenpide. Tohtori ei meinannut saada katetria uimaan kohtuun... Erilaisten apuvälineiden ja usean yrittämisen jälkeen SE ONNISTUI! Omassa mielessä ehti jo pöydällä maatessa käydä mielessä vaikka mitä - pelkäsin, ettei se onnistu! Inseminaatio oli kivulias kokemus, mikään ei ennen ole sattunut näin paljon (siis näistä lapsettomuustutkimuksista)! Tuskahiki otsalla kuulostelin, mitä tohtori puuhaa... Vielä koko illan oli ikävä, ronkittu olo. Mutta tämän asian takia kestän mitä vaan! ...ja ei tämä synnytykseen verrattuna taida olla mitään! :)

Ihanan positiivinen olo vauvan suhteen! Totta kai tiedän, että ei se välttämättä heti onnistu, mutta toivo on valtava! Vappuna saamme testata, ollaanko sitä vai eikö olla! :) Olimme mieheni kanssa eilisen innoissamme ja jännityksessä! Herkuttelimme kunnon pullakahveilla illalla, olihan eilinen meidän suuri päivä!

Iloitsimme paitsi onnistuneesta inseminaatiosta, mutta myös siittiöiden määrän ja laadun paranemisesta. Ei siittiöt huonoja olleet ensimmäisessäkään tutkimuksessa, mutta nyt ne olivat erinomaiset! Muutimme ruokavaliota vähärasvaisemmaksi ja terveellisemmäksi vuodenvaihteessa, lisäsimme liikuntaa ja tulos on nähtävissä! Mieheni on lisäksi laihtunut yli 10 kg. Olen hänestä tavattoman ylpeä! :)

Nyt sitten vain odotellaan ja kuulostellaan mitä elimistössäni tapahtuu! :) Toivo on nyt korkealla!!

2008-04-11T10:23:00.002+03:00

No niin, nyt on toinen ultra takana. Munarakkula on kehittynyt, nyt noin 15mm! Kohdun limakalvokin on hieman paksuuntunut... :) Eli hyviä uutisia saatiin heti aamusta!

Nyt sitten vain toivotaan, ettei ovulaatiotesti plussaa vielä huomenna aamulla. Silloin on toivo tältä kertaa mennyt, ei kuulemma edes kannata tehdä inseminaatiota. Mutta uskon ja toivon, että plussataan vasta sunnuntaina, jolloin maanantain suunniteltu inseminaatio toteutuisi! :)

Nyt sitten vain toivotaan ja odotetaan... Onneksi pääsee/joutuu viikonlopuksi töihin, saa taas vähän muuta ajateltavaa! :)

2008-04-10T10:07:00.002+03:00

Nyt on kaksi Puregon pistosta takana... Ja alavatsaa turvottaa kivasti! Hoikkana ihmisenä kauhistuttaa turvotus, mutta sitähän tässä halutaan. Hyvää treeniä tulevaisuutta varten. Toivon saavani oikein ison masun, vauvamasun! :)

Muutoin Puregonista ei ole oireita tullut. Annos on niin pieni, ettei luultavasti muuta tulekkaan. Enää tämän iltainen piikki ennen huomista ultraa! Aika menee kuin siivillä. Harmittelin eilen miehelle, että meneekö tämäkin kerta pieleen! Näin aikaisessa vaiheessa... Pettymyksiä takana niin paljon, että en tiedä uskaltaako tässä toivoakaan onnistumista, kun tämä Puregon aloituskin myöhästyi. Taas kerran ihana ja rakas mieheni sai ajatukseni kääntymään positiiviseen suuntaan! :) Hän on niin rauhallinen ja kuitenkin realistinen. Luulen, että vain miehet pystyvät siihen! Heillä ei hormonit sekoita ajatuksia!

Mieheni on jaksanut minua hyvin, en varmasti ole mikään helppo tapaus. Tämä lapsettomuuden kokeminen on vain lähentänyt meitä. Emme edes riitele enää juuri koskaan (emme aiemminkaan kovin usein). Joskus päästellään vähän höyryjä ja sitten ollaan taas rakastuneita... Yhteinen tavoite ja "salaisuus" lähentää! Jos haikara olisi tupsahtanut heti alkuun, olisimme olleet monta kokemusta köyhempiä! Ehkä tästäkin on jotain opittu! (Vaikka turhan kauan se haikara on kyllä jo harhaillut!) Itsestäni tuntuu kovin pahalta tietenkin aina oma pettymykseni, kun emme taaskaan ole raskaana. Mutta pahimmalta on aina tuntunut kertoa se miehelleni. Varsinkin silloin, kun on ollut tätä pistelyä ja polttelua... Toinen on niin innoissaan ja sitten joudun kertomaan karun totuuden. Katseesta aina näkee, miten jotkut pienet lamput hänen katseessaan sammuvat... Toisaalta, hän on ottanut asian aina ihan hyvin, totuttuhan tähän on jo puolin ja toisin! :) Mutta nyt me odotetaan inseminaatiota... Jännitetään yhdessä! :) Toivottavasti saisin tällä kertaa kertoa iloisia uutisia miehelleni! Odotan sitä hetkeä innolla! Kaikki on jo suunniteltu valmiiksi... (valmiiksi suunniteltu yleensä on tarkoittanut, että saapi myös odottaa... ja kauan)

Nyt olen luvannut itselleni, etten googlaa! En vaikka kuinka mieli tekisi tutkiskella, miten muille vastaavassa tilanteessa oleville on käynyt jne. Yritän pidättäytyä!! Koko google pitäisi poistaa meidän koneelta, aiheuttaa aina vain harmia! :)

Inseminaatioon mennään, jännää... :)

2008-04-09T14:22:00.003+03:00

No niin taas on töitä tullut tehtyä, yövuorot takana - lokin päivityskin jäänyt ihan kokonaan... No yllättävää kyllä, en ole raskaana! On se kumma, miten sitä itse jaksaa aina elätellä toivoa ja uskoa viimeiseen asti onnistumiseen... :)

Inseminaatiota varten käyty ensimmäisessä tarkastuksessa... Sain puregonit ja nyt sitten odotellaan perjantain toista ultraa... Follikkeli oli jo iso kierron päiviin nähden (eilen 5). Lyhyen alkukierron takia yritin varata aikaa ensimmäiseen ultraan aikaisemmin, mutta hoitajan mielestä 5.kierron päivä oli sopiva. No eipä ollutkaan, follikkeli oli jo "liian" iso, 11,5mm. Harmittaa todella paljon, meneeköhän tämäkin kierto harjoitteluun?! Kalliiksi tulee tällaiset harjoittelukerrat... Lääkäri (joka oli aivan ihana) totesi kuitenkin, että yritetään vielä ehtiä mukaan tukemaan munarakkulan kasvua ja aloitetaan pistoshoito (olisi hänen mukaansa pitänyt aloittaa jo pari päivää aiemmin)...

Ristiriitaiset ajatukset nyt velloo mielessä, kaikki toivo ja into oli kohdistettu tähän tulevaan kiertoon, mutta uskaltaako sitä nyt sitten edes toivoa?! Tunnelma on hieman latistunut... Tiedän kuitenkin, että mitä pidemmälle kierto etenee, sitä huimemmiksi toiveet taas nousevat! Niin tapahtuu aina...

Tällä kerralla klinikalla ollut lääkäri oli aivan ihana... Toista kun "omalääkärimme", jolta mm. kuulimme, että koska olemme nuoria, voisimme vielä yrittää itseksemme. Nyt vastaanottanut lääkäri alkoi itse puhumaan, että hänellä nousee karvat pystyyn kun kuulee, että nuoria lapsettomia pariskuntia kehoitetaan vielä yrittämään itsekseen. Sanoi, että jos meidän ikäisellä ei vuoden sisällä yrittämisestä ole tärpännyt, niin kiireellä hoitoon! No niin minusta sanoo jo ihan maalaisjärki! Mitä vanhemmaksi tulee, ei lapsen saanti ainakaan helpommaksi muutu!

Kirjoittavatkohan tohtorit aina, mitä käynneillä on keskusteltu, koska itse lääkäri otti asian itse puheeksi ja oli niin ymmärtäväinen. Muutoinkin hänen asenteensa oli positiivinen ja täynnä intoa hoitojen aloittamiseen. Oma tohtorimme on sellainen hapannaama... Emme oikein liiku samalla aaltopituudella. Onneksi vastaanotot menevät tästä lähtien kierron kulun mukaan, eli emme välttämättä tarvitse mennä enää hänen luokseen.

Eilen oli ensimmäinen puregon pistos! Vaikka työkseni pistän potilailleni vaikka minkälaisia piikkejä päivittäin, omaan napaan pistäminen oli aikamoinen operaatio. Mihin katosi se varmuus ja kokemus?! ...pikkuruinen piikki - ja en meinannut uskaltaa! Miehen piti seurata tapahtumaa vierestä, vaadin niin... :)

Nyt saa elää kuulemma normaalisti, miten normaalisti tällaisessa vauvakuumeessa nyt sitten elää... Olen JOPA miettinyt aloittaisinko greippimehut uudestaan?! ...toistaiseksi vielä kaupassa. Viime viikolla edelläni kaupan kassalla oli mies, jolla oli kolme tölkkiä greippimehua. Mietin itsekseni, onkohan hänellä kohtalotoverini kotona odottelemassa... :) (muuthan eivät juo greippimehua :) )

No nyt sitten odotellaan perjantain ultraa ja toivotaan, että follikkelit kasvavat nätisti ja kauniisti! :) on tämä vaan aika jännää! hui...!

2008-04-01T11:17:00.002+03:00

No niin, nyt on tullut tehtyä taas töitä vaihteeksi.... ja vapaat edessä! (siis oikeita töitä...) Huomasin, että töihin meno aiheuttaa nykyisin minulle ihan fyysistä pahoinvointia, vaikka pidänkin kovasti työstäni ja työpaikasta. Pahan olon aiheuttaa pelko siitä, että minut on laitettu hoitamaan potilaita, joita raskaana ollessa ei voi hoitaa (ja nyt noudatan tätä karsintaa, kunnes toisin todistetaan- vaikka seuraavat 10 vuotta!)... Eihän siinä pitäisi olla sen kummenpaa, kuin sanoa vain vastaavalle hoitajalle, että vaihtaa minulle potilaan... niinhän sitä luulisi! Mutta ei.... työpaikallani eräät ovat niin halukkaita saamaan selvityksen, miksi ei hoida tiettyjä potilaita, että se menee työpaikkakiusaamisen puolelle. (Suunnittelevat minut jopa tietoisesti hoitamaan tiettyä potilasta, että joutuisin kieltäytymään ja selittelemään) Olen sopinut asiasta oh:n kanssa, mutta ei riitä näille eräille ihmisille! Ahdistetaan ja pakotetaan kertomaan syy... No minäpäs en ole kertonut ja sekös heitä harmittaa...! Puhisevat kiukusta ja ilkeilevät minkä ehtivät. Eivät tunnu ymmärtävän, että kerron kun haluan... Joskus vielä näpäytän heitä... :) Ja jäivät ainakin perjantaina ilman minun leipomiani tuoreita pullia, hah!

Käytin perjantain pullien leipomiseen, ajattelin vieväni lomaltapaluupullat töihin. Vein ja äänestin lopulta jaloillani ja toin ne aamulla kotiin :) Nämä ahdistelijat eivät minun pulliani syö!! Nauroin aamulla kotona, että siitähän saivat, hah!!

No pistelyä on odotettu! Sunnuntaina halasin miestäni ja olin tuntevinani piston vatsalla. No jäi epävarmaksi... Oli pakko yrittää tuntea se uudestaan, siinä mies sitten venytteli minua puoleen jos toiseen - eikä mitään! :) Alan olla selvästi jo vainoharhainen.

Eilen illalla se sitten alkoi, yönkin pisteli ja vielä nytkin... En edes uskalla ajatella, että se olisi sitä, vaikka kovasti toivonkin!! Reväytin varmasti vatsalihakseni uidessa tai ilmakuplat ne siellä nipistelee... TÄMÄ ON NIIN RAASTAVAA!!

No mikä on kiva, on että inseminaatio on todennäköisesti tässä suunnilleen kahden viikon kuluessa... Voi sitten on ihana odotella, miten käy! Varautua täytyy myös siihen, ettei käy mitään! Aina toivoa ja kuitenkin pidettävä itsensä niin järjissään, ettei aivan murru jos raskaus ei ala... Vauvakuvien katseleminenkin on kivaa, mutta tulee niin haikea olo, että rinnasta puristaa... Miksei meille jo suotaisi sitä onnea! Sellaiset ihmiset saa vauvoja vaivattomasti, jotka eivät lapsistaan huolehdi tai kaltoinkohtelevat heitä... Miksi... Kuka hylkää lapsensa pakkaseen kuka laittaa mikroon! Järkyttävää! Meillä olisi kaikin puolin mahdollista huolehtia hyvin lapsesta, kaikki on kunnossa... paitsi vauvan alulle saaminen on hankalaa! Tiedän, että meistä tulisi hyvä isi ja äiti...

No nyt tässä sitten vain odotellaan, jatkuuko pistely... vai varaanko ajan inseminaation suunnitteluun...! Jänniä asioita molemmat, hyvä että pöksyissä pysyy! :) Kiva kun kevät menee eteenpäin!

Pistelyä ja polttelua odotellessa...

2008-03-25T10:46:00.001+02:00

Jaahas! Rentouttava pääsiäinen takana... (Saimme viettää kokonaista neljä päivää yhdessä miehen kanssa, WAU!) Tämä oli sitä laatuaikaa....

Muutoinkin, koko jo melkein toivottomalta tuntuvan vauvaprojektin ajan juuri tämä aika kierrosta on ollut se stressittömin. Jos oireita mahd. raskaudesta tulee, ne tulee vasta seuraavalla viikolla. Nyt vain odotellaan... PISTELYÄ JA KAIKENLAISIA MUITA OIREITA! ovat enemmän kuin tervetulleita! Muutaman kerran vauvaprojektin aikana olen kokenut mahdotonta pistelyä ja outoa polttelua. Ja muulloin en juurikaan mitään normaalista poikkeavaa! J Nyt sitten eletään toivossa, että pistelisi, on sekin parempi kuin ei mitään... (Sitä oikein toivoo itselleen tuskaa!)

Vielä muutama päivä lomaa jäljellä ja sitten paluu töiden pariin. Kukaan töissä ei tiedä näistä ongelmistani, tai siis osastonhoitajalle kerroin luottamuksella (saas nähdä kauanko pysyy salassa). Potilaiden valinta osastollamme on tarkkaa, jos on raskaana. Nyt noudatan samaa karsintaa, sanoivatpa muut mitä tahansa! En halua millään tavalla riskeerata mahdollista onnistunutta alkua tulevalle vauvalle. Kuuluu ehkä samaan sarjaan kuin kaikki greippimehut, mutta kaikkihan vaikuttaa kaikkeen... Vanhojen kollegoiden kanssa olen jo asiasta ollut napit vastakkain, kun en ole suostunut kertomaan syytä potilaiden valintaan. Mutta mitä se heille kuuluu... Olen saanut osakseni hyvinkin ikävää kommenttia, kaikki on vaan nieltävä (katkerat keski-ikäiset kurpat!!! J) Suurin osa kommentoijista on lapsettomia, yksinäisiä ja keski-iän kriisiä potevia mummotautisia!! (Anteeksi, olette te joskus olleet ihan kivojakin!)

Muutenkin olemme pohtineet asiasta kertomista ulkopuolisille... Toistaiseksi olemme valinneet kertomattomuuden – miksi huolestuttaa muita! Myös odotukset muilla nousisivat ja paineet meillä!! Eli palatakseni vielä töihin, miksi kertoisin töissä ”ventovieraille”, kun oma lähipiirinikään ei tiedä asiasta... Ja töissä on ollut sellainen paikka, missä ei tämä asia pyöri päässä (siinä nyt sitten vielä selittelemään kaikille, miksi ei olla raskaana).

En ole aivan varma, että vauvauutista meiltä vielä odoteltaisiinkaan....Olemme olleet toki yhdessä jo iäisyyden (8vuotta), mutta toisaalta olemme keskittyneet sellaisiin asioihin elämässä (ainakin meidän kannalta ulkopuolisten silmin), että vauvauutisia ei ehkä vielä odoteta. Opiskelemme molemmat työn ohessa ja haluamme kehittyä työssä... Ulkopuolisen silmin aikamme täyttää työ ja opiskelu... Hassua, kun sitten salassa puuhaamme ihan jotain muuta (kuten koko pääsiäinen – joka piti pyhittää opiskelulle)!!

Pistelyä ja polttelua odotellessa...

2008-03-20T13:03:00.005+02:00

Toivo nousee taas...! eilinen ovulaatio ja onnistunut pikkukavereiden liikkeelle lasku on taas saanut toiveet nousemaan... Vaikka lääkärimme sanoi, että viiden vuoden sisällä ehkä luomusti onnistumme, silti jokaisella yrityksellä toiveet ovat korkealla! Mistäs sitä tietää vaikka se olisi juuri nyt!!

Lisää toivetta tälle kerralle nostaa omien putkieni rassaaminen. Kuulostaa joltain muulta, mitä se todellisuudessa on... Olin alkuviikosta munanjohtimien aukiolotutkimuksessa, jossa tutkitaan putkien aukiolo ruiskuttamalla nestettä niistä läpi. Ja taas tapahtui se kaikista pahin, GOOGLASIN!! No ensinnäkin tutkimuksessa jännitin aivan turhaan, googlaamalla löydetyt kauhutarinat saivat minut tutisemaan. No tutkimus oli lähes kivuton ja putket on auki ja kunnossa! No se miksi toiveet nousivat googlaamalla, liittyy joidenkin kokemuksiin, että aukiolotukimuksen jälkeen on tullut onnistuminen! Putket auki rassattuina olen taas seuraavat kaksi viikkoa täpinöissäni... Ja jos ei nyt onnistu, niin seuraavassa kierrossa pääsemme inseminaatioon! Eli nyt on kevät toivetta täynnä!

Kahden viikon talviloma on tässä kohdassa juuri se, mitä tarvitsin. Lepoa ja ulkoilua. Huimat suunnitelmat säännöllisen uimisen aloittamisesta ovat kariutuneet tällä viikolla kerta toisensa jälkeen. Ideana oli mennä aamusta uimaan. Aamuisin on kuitenkin väsyttänyt niin mahdottomasti, on ollut ihanaa vain heräillä rauhassa. Joten se siitä uimisesta. Nyt on huima suunnitelma, että tiistai-aamuna menisin. Pääsiäisenä kun ei uimahallikaan ole auki.Tekosyitä toisensa perään!

Lisäopiskeluun liittyviä töitäkin täytyisi saada eteenpäin, mutta miten tehdä kirjallista työtä aivan toisesta aiheesta, jos mielessä pyörii vain ovulaatio, vauva ja hormoonit hyrrääävät ajatukset aivan muualle! Tämä on ihan hullua! Onneksi edessä on pitkä vapaa viikonloppu yhdessä mieheni kanssa.... Parin päivän vierailu vanhempiemme luonna saa taas ajatuksia välillä muualle... normaaleihin asioihin! (tai niihän sitä taas uskotellaan itsellemme!)

2008-03-19T13:22:00.000+02:00

1,5 vuotta sitten eräänä iltana löhöilimme mieheni kanssa sängyllä ja puhuimme tulevaisuudesta. Totesimme, että haluamme lapsia joskus. No aihetta jatkaessamme, totesimme, että miksei nyt? Yhteinen haave ja toive.

Päätimme kuitenkin järkevinä ihmisinä, että odotetaan muutama kuukausi, että saisin TAAS uuden määräaikaisen sopimuksen töistä ja sitten aloittaisimme vauvantekopuuhat tosimielellä. Odotimme ehkä viikon...! Valtava vauvakuume valtasi molemmat...! Työnimikin oli selvillä OnniEsteri... Suunnittelimme ja pohdimme tulevaisuutta. Sisustus menisi uusiksi, vauvalle paikka sinne ja kylpyhuoneeseen sitä ja tätä, sellaiset vaunut ja tuolit jne.... Kaikki oli jo suunniteltu.

Mielessä ei kertaakaan käynyt, että vauvan tulo olisikin jotenkin kortilla. Puolenvuoden intensiivisen yrityksen jälkeen mieleeni juolahti, että jos me olemmekin se joka viides lapsettomuudesta kärsivä pari. No mies rauhoitteli, joskus ihan ärsyttävyyteen asti, että "ei tässä vielä edes kunnolla olla yritetty". Ai ei, kaikki niksit ja konstit oli kokeiltu, hyvä ettei päällämme seisty!

Seuraavan reilun puolenvuoden aikana petyimme kerta toisensa jälkeen, mutta yritys jatkui. Join greippimehua, jätin kahvin juonnin melkein kokonaan (ennen suuri nautinto), ovulaatioita laskettiin ja testattiin... Elin niin säntillisesti, ettei vain omissa elintavoissa mikään estänyt raskautta. Googlasin ja löysin niksin toisen perään :) (Googlaaminen on pahinta, mitä ihminen voi tällaisessa tilanteessa tehdä!) Hulluinta oli ehkä greippimehun juonti (lopulta jo oksetti pelkkä tölkin ottaminen käteen)! Kolme kertaa vuoden yrityksen aikana merkit viittasivat vahvasti vauvaan, mutta ei... Jouluaattona testasin jälleen negatiivisen raskaustestissä! Wau, mikä joululahja!!

Vuoden alusta päätimme mieheni kanssa hakeutua tutkimuksiin (Jopa hän uskoi, että nyt on yritetty jo omat niksit loppuun!). Ja nyt on tutkittu!!! Mistään ei löydy sellaista vikaa, mikä estäisi meidän raskaaksi tulon. Hämmentävää ja osittain jopa pelottavaa! Nyt seuraavaksi on edessä hoidot: ovulaatioinduktio ja inseminaatio. (Syyllistyin jälleen googlaamaan??? -miksi ei vain kuuntele järkevästi, mitä lääkärit sanovat. Ei, pitää lukea toisten "kauhukertomuksia" ja itse panikoida omassa mielessä, voiko noin käydä meille... HUH!)

Oma yrittäminen ei ole vähentynyt epäonnistumisista huolimatta! Tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuminen vähensi omaa stressiä asiasta. Aina ei mieli ole kovin korkealla, mutta aina sieltä syvältä kuopasta on ylös ponnistettu. Mieli aina kohoaa kohti uutta ovulaatiota ja odotusta, ollaanko vai eikö olla (siis raskaana?). Ja sitten, tipahdetaan korkealta ja kovaa! Nyt kuitenkin hiipii ihan uudenlainen toivo inseminaatioiden myötä, tämän kevään aikana selviää, onko meille haikarapostia tulossa tämän hoidon myötä!

Jännittää aivan valtavasti!!! :) Joko me vihdoin saadaan oma OnniEsteri...

Ja vauvakuume saa lisää kierroksia jälleen...

2008-03-19T12:42:00.000+02:00

No niin, nyt on polkaistava Hapun loki käyntiin...! Kuinka ennen järkevästä ihmisestä tuli ihan hoopo?! Ja mihin ihmeeseen minä tarvitsen blogia?

Voi, voi, nyt on tultu tähän pisteeseen, että on pakko saada purkaa omia ajatuksia jonnekin... (ja onhan näitä sitten mukava joskus tulevaisuudessa selata) Päiväkirjaa en ikinä ole saanut pidettyä viikkoa kauempaa, saas nähdä miten Hapun lokille käy!